Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Peli


 

Olet tervetullut keskustelemaan kanssamme, vaikka et olisikaan liittynyt!

Salaystävä 2018

 

Vuodenaika: Lehtisateen alku
Aika: Aamupäivä [klo 08:00-11:00]
Sää: Taivas on kirkas muutamaa pilvenriekaletta lukuun ottamatta. Ilma on alkanut lämmetä yön jäljiltä, mutta on vielä viileähkö.

Ohjeita kirjoittamiseen löydät täältä. Älä kirjoita nimikenttään omaa nettinimeäsi, vaan kissasi nimi ja sen jälkeen mihin se kuuluu. Esimerkiksi 'Mustakynsi, Jokiklaani'.

Kuunkierto

Päivä 15

Juorut

 

  • "Olin Yöperhosen ja Hopearikon kanssa partiossa, ja näytti siltä, että he olivat keskenään kovin läheisissä tunnelmissa. Epäilen, että heidän välillään on jotakin klaanitoveruutta syvempää - ehkä he ovat salassa toistensa kumppaneita!"
    - Huurrehenkäys, Varjoklaani
    Varjoklaanissa
  • ''Susitaistelun jälkeen leiriin on tuotu loukkaantunut erakkonaaras. Hyvin kaunis, nimi taisi olla Akritia? Näin hänet ja Nokiläiskän viime yönä nukkumassa kylki kyljessä. En nyt tiedä onko niillä kahdella mitään sen kummempaa, mutta... kuka nukkuu noin lähekkäin tuntemattoman kanssa?''
    - Tähtipuro, Varjoklaani
    Varjoklaanissa
  • ''Jokiklaani on tainnut saada pahimman iskun susiongelmasta. Kristallitähti ja hänen varapäällikkönsä ovat kadonneet ja Jokiklaanin johdossa on nykyään Punatähti.''
    - Hunajasydän, Tuuliklaani
    Tuuliklaanissa
  • ''Susitaistelun jälkeen leiriin on tuotu loukkaantunut erakkonaaras. Hyvin kaunis, nimi taisi olla Akritia? Näin hänet ja Nokiläiskän viime yönä nukkumassa kylki kyljessä. En nyt tiedä onko niillä kahdella mitään sen kummempaa, mutta... kuka nukkuu noin lähekkäin tuntemattoman kanssa?''
    - Tähtipuro, Varjoklaani
    Varjoklaanissa
  • ''Jokiklaani on tainnut saada pahimman iskun susiongelmasta. Kristallitähti ja hänen varapäällikkönsä ovat kadonneet ja Jokiklaanin johdossa on nykyään Punatähti.''
    - Hunajasydän, Tuuliklaani
    Tuuliklaanissa

Takaisin ylös

 

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Lupaustassu, Varjoklaani

17.02.2018 14:00
Yöperhonen kehotti naarasta hyökkäämään hänen kimppuunsa. Kuulemma Lupaustassun pitäisi yrittää keksiä jotain sellaista, jota soturi ei keksisi ennalta, ennen hyökkäyksen toteuttamista tai sen aikana. Eikä se haittaisi, jos raitaturkki mokaisikin - he voisivat jatkaa Yöperhosen vastahyökkäyksen jälkeen siihen saakka, kunnes soturi huutaisi seis. Sen jälkeen naaras kuulemma saisi kehitysehdotuksia ja palautetta yrityksistään. Lupaustatassu nyökkäsi innoissaan, etenkin kun mustavalkoturkkinen klaanitoveri lupasi voivansa kommentoida myös taistelun tiimellyksessä.
"Kiitos jo etukäteen avusta!" Lupaustassu hihkaisi mielissään. Nämä taisteluharjoitukset kuulostivat juuri sopivilta naaraalle, ihan vain jo senkin takia, että hän tiesi omaavansa paljon virheitä taisteluliikkeissään. Tai ainakin siinä mielessä, että harvempi niistä onnistui tyylipuhtaasti.
Soturi painautui alemmaksi valmistautuen selvästikin soturikoulutettavan liikkeeseen. Raidallinen kissakin heilautti hieman häntäänsä ja katsoi sitten sinisine silmineen vanhempaa kissaa. Hän esitti lähtevänsä suoraan toista kohti, rehellisesti hyökäten ilman erityisiä väistöliikkeitä kummallekaan sivulle. Rynnistäessään Yöperhosta kohti naaras kuitenkin väisti lähemmäksi päästessään, voidakseen päästä klaanitoverin toiselle puolelle sen sijaan, että jäisi kasvot vastatusten soturin kanssa. Hän nosti tassuaan tavoitellessaan Yöperhosen mustaa kylkeä. Lupaustassu tiesi, ettei liike ollut kovinkaan hienovarainen, mutta hän ei ollut näyttänyt kovinkaan selvästi pyrkivänsä tekemään jotakin muuta kuin suoraa liikettä toisen kasvoja kohtaan. Tosin soturin kokemuksen myötä Lupaustassun yrityksen läpi saattoi nähdä.

Nimi: Acid, erakko

17.02.2018 13:38
Kollin onneksi naaras selvästi ymmärsi menneisyyden painon, eikä ryhtynyt painostamaan toista puhumaan ja vastamaan lausumattomiin kysymyksiin. Vaikkei erakko sanonutkaan kiitosta tai edes hymyillyt toiselle kiitollisena, toisen teko silti jäi hänen sydämeensä, syvälle sinne. Acidia kosketti ajatus, että joku arvosti häntä itseäänkin. Aivan kuin erakon sanoilla olisi ollut jonkinlaista painoarvoa, aivan kuin hänenkin tunteillaan olisi väliä.
"Niin kai", mustaturkki maukui hiljaa. Naaras oli juuri sanonut, varovaiseen sävyyn, että jos Darius oli kerran ollut kollille läheinen ystävä, olisi tuon täytynyt tietää, ettei Acid olisi voinut tappaa toista kissaa. Acid halusi uskoa Iltasiiven tavoin siihen, että hän ei ollut muiden jengin kissojen silmissä paha ja murhanhimoinen. Kuitenkin epäilys nakersi kissaa sisältäpäin. Hän ei vain saattanut uskoa siihen, että olisi muiden mielestä viaton. Ehkä kolli oli itsekin ryhtynyt uskomaan siihen, ettei ollut mikään puhdas pulmunen vaan pikemminkin paholaisen mustaturkkinen lähetti. Erakko ei provosoitunut naaraan sanoista, ei yrittänyt väitellä sanallisesti vastaankaan. Toisen usko hänen hyvyyteensä tuntui jotenkin puhdistavalta, kuinka mustan naaraan mukaan muutkin voisivat ajatella, että kolli olisi hyvä.
Kun Acid maukui, ettei halunnut asettaa naarasta vaaraan, käänsi Iltasiipi katseensa suoraan kollin silmiin. Klaanin kasvatin ääni oli hyvin hiljainen, kuin kuiskaus vain päivää kohti matelevassa aamussa. Hän ilmaisi olevansa valmis ottamaan riskin. Ja sillä hetkellä Acid tunsi olevansa kuin sulaa vahaa. Hän ei voisi lähteä naaraan luota ikiajoiksi niin kylmästi kuin olisi aluksi ajatellut. Hän avasi suunsa, jotta voisi sanoa naaraalle ne sanat. Ne sanat, joissa hän ilmaisisi sen, että antaisi mielellään naaraan riskeerata kaiken, vaikka se voisikin johtaa heidät molemmat kovin sekavaan ja pahaan solmuun. He kuitenkin selviäisivät siitä varmasti.
Mutta juuri sillä hetkellä Iltasiipi tuntui heräävän kuin jostakin kohmeesta. Hän katsoi jälleen Acidia. Kuulemma aamupartio olisi pian matkalla - ja jos kaksikko jäisi sen tielle, olisivat he pahoissa ongelmissa. Naaras nousi todella reippaaseen tahtiin ylös, sanoen kollille, että he voisivat suunnata kohti nelipuita. Paikan nimi ei sanonut Acidille mitään, mutta hän nyökäytti silti mustaa päätään. Aiemmin päässä pyörineet sanat tuntuivat putoavan parhaillaan valkenevan päivän myötä heidän väliinsä. Ja ne saattaisivat jäädä sanomatta vaikka iäksi.
"Kuulostaa hyvältä", Acid vastasi soturin sanoihin nousten itsekin tassuilleen. Kolli ryhtyi seuraamaan klaanikissaa, vaitonaisena, hieman hämmentyneenäkin. Maininta aamupartiosta tuntui rikkoneen lumouksen. Ehkä auringonsäteetkin, jotka pilkistelivät ja kurkottivat valaisemaan kissojen selkiä. Erakko ei halunnut saattaa naarasta pahempiin ongelmiin, vaan halusi pikemminkin saada toisen pois niiden kimpusta. Äkillinen vihlaisu sydämessä kuitenkin kertoi, että nelipuille vaeltaminen toisi kohtaamisen lähelle loppua. Sitä kolli ei kuitenkaan olisi halunnut, jos vain olisi saanut valita.

Nimi: Korentokuiske, Tuuliklaani

16.02.2018 21:08
Opaalikatse säpsähti, ilmeisesti kuultuaan vieressään nukkuneen klaanitoverin äkämystymistä kuvaavat sanat. Nuorempi soturi avasi suunsa, kuitenkin päästäen suustaan vain lyhyen sanan tyngän, äännähdyksen, joka ei vastannut Korentokuiskeen kysymykseen taikka selittänyt mitään. Se oli täysin sisällötön. Soturi ei kuitenkaan puhunut mitään muuta, käänsi vain katseensa leiriaukion suuntaan. Kilpikonnakuvioitu naaras irvisti hienoisesti, sillä oli saattanut odottaa toiselta edes jotakin kunnollista selitystä teolleen. Sellaista ei kuitenkaan ilmeisesti, selvästi, ollut tulossa.
"Jo on kumma, kun herätetään toiset noin vaan, eikä edes pahoitella", Korentokuiske jupisi ääneen vieläkin ärtyneenä äkillisestä herätyksestä. Hän ei kuiskannut, muttei myöskään puhunut kovaan ääneen - olisi ihme, jos valkea soturi ei kuulisi laisinkaan toisen sanoja, ellei sitten ollut uppoutunut johonkin omaan ulottuvuuteensa. Taivaan tavoittaminen katseella kuitenkin rauhoitti soturia hienoisesti. Kyllä hän vieläkin olisi halunnut kuulla toisen pahoittelevan mau'un, mutta ei enää olisi ruvennut sitä tivaamaan. Äkillinen herätys ei tuntunut enää niin pahalta kun huomasi uuden aamun, uuden päivän ja uusien mahdollisuuksien saapuneen.

Naaraan katse lipui takaisin Opaalikatseen pihkaisen oranssiin ja kirkkaansiniseen silmään. Toinen kysyi kulmat kurtussa, että oliko klaanitoveri nähnyt ollenkaan Haperohammasta taikka sitten Opaalikatseen sisarta, Untuvasadetta edeltävänä iltana. Korentokuiske ryhtyi jo pudistamaan päätään, kunnes huomasi silmäkulmastaan liikettä leirin sisäänkäynnillä. Siellä paha, missä mainitaan, naaras ajatteli. Hän osoitti vain hännänpäällään kohti kaksikkoa, jota valkoturkki oli kaivannut.

"Huomenta, Untuvasade", naaras tervehti lämpimästi saapuvia kissoja. "Ja sitä samaa myös sinulle, Haperohammas". Soturi jäi vaitonaiseksi, kun Opaalikatseen sisar puhkesi puhumaan. Pörheäturkkinen selitti tohkeissaan, kuinka he olivat saalistaneet yhdessä ja napanneet jotakin hyvittääkseen pulun. Sen jälkeen klaanin varapäällikkö kutsuikin jo nuorta soturia luokseen, jonka jälkeen tuo lupaili, että ruskeaturkkinen seuralainen selittäisi asian loppuun.

"Ko-koska me - ta-tai siis minä epäonnistuin sen jäniksen kanssa, niin ha-halusimme tuoda sinulle jotakin lohdutukseksi. Tä-tässä on pulu, ole hyvä", Haperohammas maukui ääni väristen. Korentokuisketta kävi sääliksi toisesta selvästi huokuva hermostuneisuus. Kyllä hän oli äsken huomannut, kuinka Untuvasade selvästi yritti rohkaista klaanitoveriaan, mutta sanat eivät selvästi olleet iskeytyneet syvälle hontelon kissan päähän. Korentokuiske ei puuttunut asiaan, koska eihän hän ollut ollut paikalla. Vaitonaiseksi naaras ei kuitenkaan saattanut jäädä.
"Hieno saalis!" hän kehui. "Opaalikatse on varmasti tyytyväinen", naaras vielä virkkoi kääntäen sitten harmaan ja meripihkaisen katseensa kohti Opaalikatsetta. Hänen ilmeensä kehotti naarasta kiittämään toisia mukavasta teosta.

Nimi: Harakkavarjo, Varjoklaani

16.02.2018 19:19
Harakkavarjon ehdottama saalistuspaikka sopi hyvin Alppileinikille tuon sanojen mukaan. Toinen sanoi myöskin, että häntä ei haittaisi, vaikkeivat he löytäisivätkään riistaa. He olisivat kuitenkin yrittäneet saada jotakin klaanille. Harakkavarjoa hymyilytti, kun klaanitoveri totesi, että tärkeintä oli se, että hän sai olla toisen kanssa. Soturitar lähti saalistuspaikkaa kohti ennen kuin mustavalkoturkkinen ehti sanoa mitään. Harakkavarjo lähti reippain askelin varjoklaanilaisnaaraan perään, jotta saisi hänet kiinni.
"Miten olisi pieni kisa Palaneelle vuorivaahteralle?" naaraskissa maukaisi saadessaan toisen kiinni. "Ihan pieni vain, ennen saalistusta?" Harakkavarjo yritti huvittuneen näköisenä saada Alppileinikki mukaan.

Nimi: Huurrehenkäys, Varjoklaani

16.02.2018 17:52
Tähtipuro maukaisi olevansa tulossa huolehtimaan Sysitassusta, kiittäen vielä nuoren naaraan mestaria ilmoituksesta. Huurrehenkäys nyökkäsi vaistomaisesti, vaikka tiedostikin hetken päästä, että eihän parantaja sitä nähnyt ollenkaan. Raitaturkki väistyi kauemmaksi päällikön pesän suuaukolta tehden tilaa pian pesästä porhaltavalle parantajalle. Naaras suuntasi suoraan omalle pesälleen, ystävänsä vanavedessään. Tosin kun Tähtipuro luikahti sisälle pesäänsä hoitaakseen Sysitassua, jäi Huurrehenkäys ulkopuolelle. Hän halusi kuumeisesti kuulla oppilaansa tilasta, mutta tiesi, että parantajalle pitäisi antaa aikaa ja tilaa tehdä oma työnsä. Pitäisi siis vain odottaa. Ja kuin onnen kaupalla soturi kuuli kuinka parantaja pyysi Hopearikkoa poistumaan pesästä. Kenties kolli sitten voisi vastailla huolestuneen raitaturkin kysymyksiin? Huurrehenkäys jäi odottamaan pesän ulkopuolelle, ihan vain siniharmaan kollin ilmantuumisen vuoksi.

Nimi: Salamakatse, Jokiklaani

15.02.2018 22:52
Salamakatse saattoi aistia Myrskyklaanin varapäälliköstä vyöryvät tunteet, vaikkei toinen näyttänytkään niitä. Hän varmasti olisi halunnut näpäyttää jokiklaanilaisia, olivathan he tuoneet toiselle klaanille kuolleen kissan, vaikka tarkoitus olikin tuoda loukkaantunut soturi toisten hoiviin. He olivat epäonnistuneet. Ja varmasti Myrskyklaani ei katsoisi tapahtumaketjua hyvällä, seuraavassa kokoontumisessa se varmasti nyöryyttäisi Jokiklaania kaikkien edessä niin kovin mielellään. Varapäällikkö kuitenkin yritti selvästi hoitaa asian nopeasti ja enempää turhia kinastelematta. Ehkä hänkin halusi tilanteen olevan vain nopeasti ohitse. Kolli oli kunnon kivikasvo, hänestä ei voinut nähdä yhtään tunnetta, edes pisarankaan vertaa - Salamakatse saattoi vain arvata, miltä toisesta tuntui. Tuulihäntä kiitti eleettömästi Salamakatsetta anteeksipyynnöstä. Sitten hän huokaisi ja vei katseensa takaisin oman klaaninsa sotureihin mainiten, että heidän tulisi kuljettaa Tähtiklaaniin siirtyneen klaanitoverin ruumis takaisin leiriin.
Toinen Tuulihännän mukaan raahamistaan kissoista siirsi pistävän katseensa kohti Salamakatsetta. Hän lausui murahtamalla, ettei anteeksipyyntö tuonut Kuisketuulta takaisin. Salamakatse ei siirtänyt katsettaan poispäin, ei puhjennut enää puhumaan. Olisi turhaa yrittää inttää toiselle, että sanat olivat kuitenkin jonkinlainen yritys luoda rauhaa klaanien välille. Vaikka tapahtumat olivatkin menneet näin huolestuttavaan, suorastaan kamalaan suuntaan. Välien ei kuitenkaan tarvisi täysin tulehtua. Mustaturkkinen kolli lisäsi vielä, ettei metsä lakkaisi vuodattamasta verta, vihollisesta riippumatta. Kirjava kolli ei kommentoinut siihenkään mitään. Hän seisoi ryhdikkäästi paikallaan, näyttämättä toisille, että sisäisesti kolli tunsi murenevansa.
"Harmaahaapa, tule", Salamakatse kutsui klaanitoveriaan hiljaisella äänellä. Kolli ei jäänyt enää vilkuilemaan taakseen, kohti myrskyklaanilaisia taikka odottamaan pesätoverin seuraamista. Salamakatse ylitti astinkivet niin nopeasti kuin saattoi. Sitten hän lähti tassuttelemaan rivakkaan tahtiin takaisin leiriin. Kollin teki mieli kiitää kuin tuulispää takaisin omille makuualusilleen, unohtaa tyystin Myrskyklaanin kissojen syytökset ja tuo viaton naaras, joka oli menettänyt henkensä, ehkä soturin itsensä vuoksi. Hän ei kuitenkaan halunnut osoittaa olevansa heikko, säälittävä tapaus. Eikä, että oli välittänyt naaraasta ehkä himpun verran enemmän kuin kenties kannatti. Kuisketuuli olisi varmasti ollut todella hyvä ystävä, ehkä enemmänkin. Salamakatse kirosi itseään syvimpään maanrakoon. Ei hän voinut olla ihastunut kissaan, jonka oli tuntenut suorastaan hengenvedon verran - he olivat nähneet varmaan vain muutaman kerran kokoontumisissa, joissa kolli ei edes ollut vaihtanut toisen kanssa sanoja. Ja susihyökkäys nyt ainakin oli väärä paikka vannoa kiintymystään. Enemmän se tuntui väärältä siksi, että naaras oli ollut toisen klaanin kissa. Ja hän oli nyt vielä kuollutkin. Ei Salamakatse voinut, eikä saanut haikailla kalmojen perään. Eikä hän voisi näyttää pitkää naamaa enää Jokiklaanin leirissä. Olisihan siellä Unikkojuova, kollin parhain ystävä. Se kissa, jonka pentujen isää hän oli lupautunut esittämään muun klaanin edessä. Olisi hävytöntä ja todella epäkunnioittavaa ystävääkin kohtaan, jos kolli vain haikailisi kuollutta kissaa, sellaista, jota ei ollut koskaan edes tuntenut. Ihastuksen piti olla ohimenevää. Se ei voinut olla mikään kestävä juttu.
Kirjava kolli pääsi takaisin leiriin pää aivan pyörällä. Joenkin hän oli uinut tottuneesti, miettien vain sitä solmua, joka oli muodostunut kollin päässä. Hän huokaisi. Tähtiklaani ei tosiaankaan tehnyt elämästä helppoa.
Harmaahaapa seurasi Salamakatsetta vaitonaisena takaisin leiriin. Kenties hänkin oli ottanut itseensä toisten syytöksistä.

Nimi: Usvasiipi, Myrskyklaani

15.02.2018 22:32
Usvasiivellä oli onnea matkassa, sillä hänen iskunsa - takajaloilla potkaisu - onnistui. Kenties Tähtiklaani oli suonut suojelustaan soturille. Soturi ei nimittäin kaatunut maahan eikä saanut vastaansa varjoklaanilaisen kynsiä tai hampaita. Hän oli saanut takajalkansa mätkähtämään suoraan toisen naamaa vasten. Ripeästi toimien harmaaturkki otti jälleen tasapainon hallintaansa ja käännähti ympäri. Varjoklaanilainen oli horjahtanut taaksepäin, samalla kompuroiden. Naaras ravisteli päätään sillä välin kun Usvasiipi oli jälleen valmiina jatkamaan taistelua omalta osaltaan. Raidallinen kissa suorastaan syöksähti eteenpäin valmiina paljastamaan jälleen kerran kyntensä. Tosin juuri kun Usvasiipi oli iskemässä kyntensä punahäntäisen soturittaren kimppuun, lävisti hänen tajuntansa huuto, kuin villipedon karjunta. Soturin liike hidastui ja pysähtyi kuin aika olisi itsekin ollut tahmeaa ja sakeaa mössöä, joka oli jähmettynyt paikoilleen. Myrskyklaanilainen käänsi päätään aivan kuin olisi ollut hidastetussa filmissä. Hän näki, että Varjoklaanin toinen soturi oli käynyt Havutassun kimppuun irrottaen samalla otteensa Sakaaliturkista. Kolli ei näyttänyt kovin loukkaantuneelta, joten tuon arpikasvoisen - oliko se Kaarnakynsi? - soturin oli täytynyt lähteä puolustamaan oppilastaan. Hän ei ollut vain vaihtanut taistelukumppaniaan lennosta. Kuitenkin tapa, jolla hän, varjoklaanilainen, sen teki, sai Usvasiivenkin parkaisemaan. Soturi kohotti tassuaan karjuen, kuinka Havutassun tulisi irroittaa otteensa. Ja sitten hän iski. Harmaa naaras olisi halunnut lähteä auttamaan nuorta oppilasta, jolla ei voisi olla minkäänlaisia saumoja - vaikka olikin päässyt pitkälle soturikoulutuksessaan - vahvaa, itseään paljon suurempaa kollia vastaan. Usvasiipi tuijotti toisia siis silmät suurina levällään kuin teevadit, kauhistuneena.
Ja sillä välin hän antoi varjoklaanilaiselle mahdollisuuden toimia. Tuo huitaisi naarasta tassullaan suoraan naamaan, jolloin Usvasiipi oli hienoisen pökertynyt astuessaan askeleen taaksepäin. Nopeasti tilanne eteni niin, että varjoklaanilaisen purukalusto oli uppoutunut soturittaren korvaan. Kipu säteili pitkin hänen turkkiaan, veren valuessa alas poskea pitkin. Harmaa soturi kääntyi niin, että ylsi varjoklaanilaiseen. Hitaasti kuitenkin, kuin vieläkin jähmettyneenä Havutassun ja soturin välisen tilanteen vuoksi. Hän yritti saada kyntensä toisen vatsan alle, kuitenkaan siinä onnistumatta. Usvasiipi oli toisen armoilla sitä haluamattaankin.

Nimi: Alppileinikki, Varjoklaani

15.02.2018 17:35
Kun Harakkavarjo ehdotti Palanutta vuorivaahteraa saalistuspaikaksi, Alppileinikki mietti hetken. Löytyisikö sieltä jotain riistaa? Varmasti löytyisi, mutta ei häntä haittaisi, vaikkei löytyisikään. Ainakin valkoturkki sai viettää aikaa mukavan klaanitoverin seurassa. Naarassoturi käänsi katseensa mustavalkoiseen naaraaseen, joka mutisi jotain, mutta Alppileinikki ei kuullut mitä. Valkoturkki kohautti lapojaan.
"Sopii hyvin. Kyllä sieltä jotain löytyy ja vaikkei löytyisikään, ei se paljoa haittaa. Olisimme ainakin yrittäneet tuoda jotain klaanille. Kunhan vain olen sinun kanssasi", Alppileinikki maukui hilpeästi ja huiskaisi leikkisästi toisen mustaa selkää hännällään. Sitten hän lähti jolkottamaan rauhallisesti, mutta kevein askelin saalistuspaikkaa kohden. Samalla, kun hän haisteli metsää ympärillään, hän kuunteli, josko Harakkavarjo lähtisi hänen peräänsä.

Nimi: Oranssikorento, Tuuliklaani

13.02.2018 20:27
Naaras katsoi hetken verran kollia ruskeine silmineen, ennen kuin nyökkäsi innoissaan. Miltei helpotuksesta huokaisten Oranssikorento rentoutui. Hänen ei tarvinnut ruveta kinastelemaan soturioppilaan kanssa, jotta toinen ymmärtäisi, etteivät soturit voineet luvatta viedä toisten kissojen oppilaita harjoittelemaan leirinotkon ulkopuolelle. Pörheäturkkinen naaras ilmoitti, ettei ollut vielä harjoitellut mestarinsa kanssa taisteluliikkeitä laisinkaan, mutta se kuulosti silti hänen korvaansa hyvältä. Soturi vain nyökkäsi, kun nuorempi kissa siirtyi lähemmäksi viileähkössä vielä aamuisessa ilmassa.
Kolli ei ehtinyt edes vastata, kun nuori oppilas pommitti häntä erilaisin kysymyksin. Sulatassu halusi tietää, että minkälaisia liikkeitä kolli oli aikeissa näyttää ja olisivatko ne vaikeita. Tärkein kysymys taisi olla kuitenkin se, joka koski muiden klaanien kukistamista, samalla kun näyttäisi toisille klaaneille Tuuliklaanin olevan kaikista parhain. Oranssikorento avasi suunsa vastatakseen, kun Sulatassu tiedusteli, että voisivatko he aloittaa pian, hänellä kuulemma oli tylsää jo. Nopeasti soturioppilas myös keksi, että hän voisi oman mestarinsa ja Oranssikorento oppilaansa kanssa harjoitella yhdessä. Kuulemma se olisi hupaisaa. Kellanpunainen kolli väräytti viiksiään huvittuneena toisen innokkuudesta, sekä sananvalinnasta hupaisa.
"Ensinnäkin aion näyttää sinulle pelkästään helppoja, yksinkertaisia liikkeitä. Et voi niillä siis näyttää Varjoklaanille tai olla parempi kuin Jokiklaani. Mutta Härmälehti kyllä esittelee sinulle kaikki monimutkaisemmat liikkeet, kunhan koulutuksesi on pidemmällä", soturi lohdutti toista. "Yhteisharjoitukset ovat kyllä mukavan kuuloinen idea. Ehdota sitä ihmeessä mestarillesi!" Sitten Oranssikorento nousi tassuilleen valmistautuen esittelemään taitojaan taisteluliikkeiden saralla.
Tosin siinä vaiheessa Sulatassu ehti jo seuraavaan asiaan. Hän kyseli, oliko kyseinen liike hyvä ja heilautti yhden lehden ilmaan maasta. Tämän jälkeen nuori oppilas repäisi lehden kahteen kappaleeseen pyörien sen kanssa maassa muristen. Sulatassu innostui selvästi ajatusleikistään, sillä kuin pentu hän ryhtyi maukumaan kuin lehti olisi ollut Tuuliklaanin maille tunkeutunut jokiklaanilainen. Tämän jälkeen naaras törmäsi kiveen puuskahtaen sitten ääneen. Oranssikorento yritti parhaansa mukaan olla nauramatta ääneen, jottei loukkaisi klaanitoverinsa tunteita. Toisen meno kuitenkin näytti kieltämättä todella hupsulta.
"Ainakin sinulla riittää intoa", heitti kolli toiselle kommentin. Enempää hän ei kuitenkaan ryhtynyt sanomaan, ei, että Sulatassu käyttäytyi hassusti tai sitäkään, että oliko yritys käydä lehden kimppuun ollut hyvä.
"Aivan alkuun sinun pitää tietää se, että harjoituksissa taistellaan aina kynnet sisällä. Ylipäätään taistelua ei käydä täysin tosissaan, mutta ei kuitenkaan pelkästään leikilläkään". Oranssikorento vilkaisi meripihkaisine silmineen Sulatassua. "Mitä liikettä käyttäisit minuun nyt, jos haluaisit saada minut perääntymään?" Kolli katsoi toista uteliaana, odottaen vastausta. Naaraalla oli monia mahdollisuuksia vastata soturin esittämään kysymykseen.

Nimi: Harakkavarjo, Varjoklaani

13.02.2018 19:59
Kysymys pisti Harakkavarjon miettimään. Alppileinikki oli kysynyt häneltä minne he menisivät saalistamaan. Hänelle kuulemma kävisi mikä paikka tahansa. Tilanne oli naarassoturille melko vieras, sillä tällaisia kysynyksiä kukaan harvoin hänelle esitti. Harakkavarjo lähti ensin miettimään säätä. Sää oli kaikin puolin hyvä saalistamiseen ja mikä tahansa paikka olisi hyvä paikka saada riistaa klaanille. Harakkavarjo katsahti ylös taivaalle mitteliäänä. Näytti olevan jo aamupäivä ja ilma oli hieman lämmennyt siitä, mitä se mustavalkoturkin herättyä oli ollut.
"Minullekaan ei ole väliä mihin menemme saalistamaan, mutta jos kerran haluat minun päättävän, voisimme mennä Palaneelle vuorivaahteralle. Käykö se?" Harakkavarjo naukui kysyvällä äänellä ja kohotti hieman kulmiaan odottavasti. Naaras kääntyi Palaneen vuorivaahteran sijaintia kohti odottaen samalla milloin soturitar vastaisi.
"Sieltä saattaisi löytyä ihan hyvin riistaa", mustavalko mutisi hiljaa, eikä tiennyt kuuliko Alppileinikki vai ei. Oikeastaan naaras oli osoittanut mutinan enemmänkin itselleen, eikä toisen kuultavaksi.

Nimi: Sadesilmä, Myrskyklaani

12.02.2018 18:09
Sadesilmä nousi ylös makuualusiltaan. Hän huomasi Ruskatähden tulleen naaraan vierelle nukkumaan - mutta liian pitkäksi aikaa klaaninvanhin ei saattanut jäädä pesätoveriaan imelästi tuijottamaan. Hänellä oli kova nälkä. Vatsassa tuntui ikävältä, kuin suorastaan joku tulipallo olisi yrittänyt läpäistä äkäpussin turkkia. Hienoisesti ääneen valitellen naaras raahautui kohti pesän suuaukkoa, kunnes tunki siitä ulos. Hänen siniset silmänsä kipunoivat ärtymyksestä. Missä nuo rasittavat soturioppilaat olivat, kun heitä kaivattiin? Sadesilmä tunsi niskassaan inhaa kutinaa ja oli täysin varma, että siellä kiipeili punkki parhaillaan etsimään itselleen hyviä apajia.
"Tuleeko joku jossakin välissä tuomaan meillekin aamiaista ja tarkistamaan turkkimme punkkien varalta? Vai onko meidät tyystin unohdettu", Sadesilmä valitti kovaäänisesti klaaninvanhimpien pesän suuaukolla seisoskellen. Toki matka tuoresaaliskasalle ei ollut niin pitkä, etteikö vanhus olisi sitä voinut tassutella, mutta mukavampaahan taisi olla valittaa muille, vai mitä. Naamiokuvioiduille kasvoille piirtyi pitkästynyt ilme, jonka alla kuitenkin kuohui. Jonkun olisi paras ja äkkiä tulla auttamaan Sadesilmää!

Nimi: Mustesielu, Tuuliklaani

12.02.2018 04:38
Hetkeksi Ruusukuun ja Mustesielun välille laskeutui paksu hiljaisuus. Vaikka yleensä nummella kävi jatkuva tuulenvire, nyt se tuntui pidättävän henkeään. Ruusukuu rikkoi jännityksen ja uskaltautui kysymään sitä, mihin katkonaisista lauseista rakentuva kertomus oli johtamassa. Hän kysyi oliko Meripihka tullut tiineeksi. Mustesielu oli hetken hiljaa jähmettyen paikalleen, kuin suolapatsas, kunnes nyökkäsi sitten aivan aavistuksen verran.
"Niin tuli. Minulla on tytär", Mustesielu naukaisi ja sen lausuminen ääneen sai rotevan soturin vapisemaan. "Mutta minä en tiennyt. Minä ja Meripihka jäimme kiinni erään tuuliklaanilaisen nähdessä meidät. Sovimme, että eroaisimme ystävinä. Me emme voisi koskaan saada suhteeltamme sitä, mitä me tarvitsimme ja Meripihka oli sopimassa muutenkin entisen kumppanin kanssa. Hän sanoi, että olisi hänen kanssaan, jos lopettaisimme. Tiesin, että hän olisi valinnut minut, mutta annoin hänen mennä. Olin onnellinen, että hän ei ollut yksin ja että joku suojeli häntä, koska minä en siihen koskaan kyennyt täältä käsin.’’
Mustesielu nosti katseensa kaukaisuudessa häämöttävään Varjoklaaniin ja hän tunsi pettymystä itseensä. Hän ei koskaan ollut kyennyt olemaan Meripihkalle sitä, mitä naaras tarvitsi ja hän katui sitä, vaikka ei tiennyt, mitä olisi voinut tehdä toisin.
"Välttelin kokoontumisia. En ollut valmis näkemään häntä, enkä halunnut nähdä häntä uuden kanssa. Kuulin, että hän oli raskaana ja pian hän jo synnyttikin. Emme tavanneet enää, välttelin Varjoklaanin rajaa", Mustesielu kertoi. "Mutta en tiennyt, että Meripihka ei ollutkaan palannut yhteen vanhan kumppaninsa kanssa. He riitelivät ja ajallaan kolli myös kuoli. Meripihka oli tiineenä ja koko Varjoklaani tiesi, että isä ei ollut Varjoklaanista. Mutta minä en tiennyt ja Meripihka kuoli viheryskään, kun pennustamme tuli oppilas."
Mustesielu puristi silmänsä kiinni, pystymättä pidättelemään kyyneliä, jotka kirvelisivät hänen silmissään. Kolli painui kaksin verroin, aivan kun joku olisi iskenyt kyntensä hänen vatsaansa ja kipu säteilisi koko hänen kehoon. Hapuillen Mustesielu löysi kuitenkin äänensä ja onnistui vaivoin suoristautumaan. Tuska poltteli kun happo, eikä Mustesielu kyennyt kääntämään smaragdinvihreitä silmiään Ruusukuuhun.
"Kuulin, että hän kävi rajalla melkein päivittäin ja toivoi, että tulisin. Hän odotti, että saisi kertoa, mutta minä en koskaan tullut. Hän kävi melkein joka päivä yli kolme vuodenaikaa... Siitä lähtien, kun hän tajusi tulleensa tiineeksi minulle ja koko sen ajan sen jälkeen. Hän käveli rajalle, kun hänellä oli pieni pentu uinumassa pentutarhassa, ja hän tuli keskellä ankarintakin lehtikatoa. Mutta minä en koskaan ollut siellä...'' Mustesielu kertoi vaikertaen. Sakea sekoitus katkeruutta, katumusta ja itseinhoa tihkui hänen sanoistaan. Vaikka Mustesielu oli vahva soturi, hän näytti nyt hyvin heiveröiseltä. Mustesielu oli murtunut. Huolellisesti peitetyt säröt tulivat näkyviin ja rikkoutunut sydän särkyi uudelleen.

Nimi: Untuvasade, Tuuliklaani

12.02.2018 03:56
Haperohammas kiitti takellellen Untuvasadetta kehuista. Hän kuitenkin ilahtui valkean soturin ehdotuksesta lähteä joskus uudestaankin metsälle ja totesi, että se olisi hänestä mukavaa. Untuvasade hymyili iloisesti. Haperohammas noukki pulun hampaisiinsa, ja he lähtivät tassuttelemaan kohti leiriä. Oli jo aamupäivä, ja Untuvasade tunsi jo vähän väsymystä tassuissaan valvotusta yöstä, mutta toisaalta hän oli hyvin onnellinen menestyksekkäästä saalistusreissusta ja uudesta ystävästä. He eivät hetkeen puhuneet, Untuvasade oli vaipunut omiin ajatuksiinsa. Hiljaisuus kuitenkin tuntui mukavalta. Aurinko paistoi ja lämmitti turkkia. Taivaalla oli muutama pilvenhattara. Ilmassa oli aavistus kirpeyttä ja nummen tuoksusta haistoi, että lehtisade oli tulossa. Päivästä oli avautumassa kaunis. Untuvasade jutteli jotain satunnaista kauniista säästä ja puhui jotain myös vuodenajoista. Hetkittäisten hiljaisuuksien välissä naaras oikeastaan puhui ihan mistä sattuu. Ne olivat usein tylsiä, mutta mukavia juttuja. Sellaisia mitä puhuttiin ihan vaan puhumisen ja kuulemisen ilosta, vaikka asiasisällöltään ne eivät olleet rikkaita. Sellaisia, mitä kaverukset saattoivat hölistä, kun ei ollut tekemistä muulle ja tahdottiin vaan nauttia toisen seurasta jollakin turvallisilla, kotoisilla puheenaiheilla. Ne eivät olleet jännittäviä tai liiemmin kiinnostavia, mutta ne olivat tuttuja ja turvallisia. Kuitenkin pian leiri alkoi häämöttää, ja he saapuivat perille. Leiriaukiolle pölähtäessään Untuvasade huomasi nopeasti sisarensa turkin.
"Tuolla hän on! Eiköhän mennä heti juttelemaan?" Untuvasade naukaisi naurahtaen keveästi ja hipaisi Haperohammasta tuuhean häntänsä huipulla valaakseen tähän rohkeutta. Sitten eriväriset silmät tuikkien, hän pyyhälsi sisarensa luokse. Hän huomasi Opaalikatseen keskustelevan Korentokuiskeen kanssa, kun saapui hänen luokseen. Untuvasade naukaisi hänelle lämpimät huomenet, vaikka ei sinänsä tuntenut naarasta ja siirtyi sitten puskemaan Opaalikatsetta, mikäli sisar ei työntäisi hänen sisartaan tiehensä.
"Minä ja Haperohammas halusimme tehdä sovinnon, joten metsästimme sinulle yhteistyöllä vähän jotain", Untuvasade intoili ja oli jatkamassa, kun kuuli jonkun huutavan nimeään. Untuvasade vilkaisi sivulleen ja huomasi Hunajasydämen viittoilevan häntä luokseen. Valkea naaras puuskahti ja vilkaisi pahoittelevasti Haperohampaaseen.
"Minun täytyy mennä, mutta jutellaan myöhemmin. Haperohammas voi selittää loppuun", Untuvasade naukaisi ja kääntyi ympäri. Hän hipaisi keveästi Haperohammasta matkallaan ohitse, vähän pahoitellen ja vähän myös rohkaisten Haperohammasta. Sitten hän tassutti Hunajasydämen luokse kuulemaan mitä asiaa varapäälliköllä oikein oli hänelle.

Nimi: Yöperhonen, Varjoklaani

12.02.2018 03:32
Lupaustassu ei onneksi vaikuttanut olevan erityisen harmissaan siitä, että varjoissa kulkeminen oli jouduttu keskeyttämään. Naaras tyytyi mielellään taisteluharjoituksiin ja kysyi, että mitä hänen pitäisi tehdä.
"Hyökkää kimppuuni. Yritä tehdä jotain, mitä en arvaisi. Ei haittaa, jos menee pieleen. Kun teen vastahyökkäyksen, voit heti jatkaa ja tapellaan siihen asti, kunnes minä sanon seis. Sitten arvioimme, mitä sinun kannattaa pitää ja mitä sinun kannattaa kehittää taistelussasi. Saatan myös antaa jotain nopeita ohjeita taistelun tuoksunnassa", Yöperhonen ohjeisti ja hymyili rohkaisevasti oppilaalle. Naaras painautui lähemmäksi maata, mutta ei yhtä matalalle kun metsästyksessä. Ainoastaan sen verran, että hänellä oli hieman vankempi ote. Yöperhosen keltaiset silmät laskeutuivat Lupaustassuun. Auringonsäteet imeytyivät Yöperhosen mustavalkoiseen turkkiin lähes pilveettömäältä taivaalta. Kuitenkin sileän lyhyen turkin lehtisateen alun viileys tuntui helposti. Yöperhonen ei malttanut odottaa, että saisi lämmintä verta kiertämään lihaksiinsa. Oli niin virkistävä päästä kouluttamaan oppilasta, koska se poikkesi mukavasti soturin normaalista päivärytmistä.

Nimi: Tähtipuro, Varjoklaani

12.02.2018 03:09
Huurrehenkäyksen ääni keskeytti päällikön ja parantajan juttutuokion. Naaras ei itse tullut sisään, mutta hän selitti pesän ulkopuolelta, että Tähtipuroa tarvittiin pikaisesti. Sysitassu oli loukkaantunut ja menetti edelleen verta. Tähtipuro katsahti voipuneesti Hopeatähteen.
''Kiitos Huurrehenkäys, minä tulen pian pesälleni'', Tähtipuro naukaisi ja nousi ylös. Pesään jo tulvi aamuauringon valoa. He olivat menettäneet jo yön ja valvojaisia pitäisi siirtää. Tähtipuro huokaisi syvään turhautuneena ja uupuneena. Hän harvoin näytti tällaisia tunteita, koska ne olivat epäammattimaisia, mutta nyt hänen viileä ulkokuorensa rakoili.
''Näyttää siltä, että valvojaiset tulevat sittenkin tälle päivälle. Pahoittelut, mutta minun täytyy mennä Sysitassun luokse. Huolehdi sinä, että Vesipisara saa asianmukaiset valvojaiset'', Tähtipuro naukaisi. Hän huomasi, että Hopeatähti ei oikein tarkalleen tiennyt miten toimia. Tähtipuro toimi mielellään tukena, apuna ja neuvona, mutta häntä kyllästytti, että heillä ei ollut vahvaa päällikköä ja häntä kyllästytti olla neuvonantaja. Tähtipuro tekisi sen muuten mielellään, mutta hänellä oli myös oma ammatti huolenaan ja hän ei voinut yksinkertaisesti olla enää puoliaikaisena opettajana uudelle kokemattomalle kissalle. Hän ei voisi kantaa näin paljon vastuuta. Päälliköt ja varapäälliköt olivat jo vaihtuneet niin usein, että Tähtipuro ei tiennyt jaksaisiko pitää yllä toivoaan, että Hopeatähti kestäisi heitä kauemmin. Ja nyt hän vain toivoi, että voisi keskittyä omaan työhönsä ja Hopeatähti voisi hoitaa omansa. Tähtipuro heilautti lyhyesti häntäänsä hyvästinä ja työntyi ulos päällikönpesästä. Aamuaurinko häikäisi ja sai naaraan siristelemään sinisiä silmiään. Tottunein rivakoin askelin parantaja ravasi omalle pesälleen ja pujahti sisälle lehvien suojaan. Hän huomasi heti Sysitassun ja suuren avohaavan hänen päässään ja Hopearikon, joka oli naaraan tuonut paikalle.
''Kiitos kaikesta avusta Hopearikko. En halua kuulostaa epäkohteliaalta, mutta pesässäni alkaa olla jo niin monta kissaa, että joudun pyytää sinua poistumaan toistaiseksi, etenkin kun Sysitassu on nyt tajuissaan ja pystyy itse vastaamaan, jos minulla tulee kysymyksiä'', Tähtipuro naukaisi kohteliaasti. Hänen pesä tosiaan oli täynnä loukkaantuneita ja Tähtipuro joutui pujottelemaan puikkelehtiessaan yrttivarastolleen. Toisekseen Tähtipuro ei oikein meinannut jaksaa tehdä mitään muuta kuin työtään. Hän oli tuskin nukkunut silmäystäkään yöllä, koska oli joutunut heräämään moneen otteeseen. Tähtipuro keräsi yrttejä hampaisiinsa ja palasi Sysitassun luokse. Sitten hän alkoi huolellisesti hoitaa naaraan haavaa, joka onneksi näytti jo merkkejä verenvuodon tyrehtymisestä.

Nimi: Tähtiloisto, Tuuliklaani

12.02.2018 02:46
Tähtiloisto hymyili lempeästi, kun Katajapuro kiitti häntä. Laikukas kissa tunsi olonsa mukavaksi kuningattaren seurassa, mutta tunsi samaan aikaan kaipaavansa hieman omaa rauhaa. Naaraasta myös tuntui, että kahden kissan keskustelu oli tullut päätökseensä.
''Minä taidan painua nukkumaan. Oli mukava jutella kanssasi'', Tähtiloisto naukaisi pehmeästi. Hän ei ollut täysin rehellinen, sillä ei hän ollut menossa nukkumaan, mutta hän oli vilpitön todetessaan, että oli pitänyt heidän juttutuokiosta. Tähtiloisto nousi, venytteli hieman lihaksiaan ja naukaisi hyvästit. Sitten hän tassutteli yhdelle jäniksenkoloista ja sujahti sisälle, pakoon nousevaa aurinkoa ja päivää. Ei häntä väsyttänyt, mutta hän halusi olla yksin makuulla. Ehkä hän torkahtaisi hetkeksi, mutta nyt häntä miellytti enemmän ajatus olla pimeässä ja kuunnella omaa hengitystä, vaikka tuuliklaanilaisena Tähtiloisto koki yleensä ahtaan paikan epämiellyttäväksi. Nyt Tähtiloisto käpertyi hyvillään pimeään pesään. Vaikka hän ei nukahtanut niin hän vaipui eräänlaiseen transsiin, ikään kuin horrokseen. Hän katseli onkaloon tihkuvia ohuita valonsäteitä ja kuunteli aukiolta tulevia ääniä, jotka kuulostivat unisen kaukaiselta. Tähtiloisto ei ollut varma johtuiko se siitä, että hän oli puoliunessa vai siitä, että maan alle tunkeutuessaan äänet muuttivat muotoaan ja hioutuivat pehmeäreunaisiksi. Oli miten oli, Tähtiloisto nautti rauhasta. Ajatuksia ei ollut ja aika valui, kuin hiekka.

Nimi: Opaalikatse, Tuuliklaani

11.02.2018 21:04
Opaalikatse ravisteli niin kuvainnollisesti kuin kirjaimellisestikin vielä silmissä pyöriviä likaisenruskeita Haperohampaita mielestään, kun vierestä kuuluva ärtyneen sävyinen naukaisu sai hänet säpsähtämään. Valkoturkkia olisi yhtä hyvin voinut kuvailla pennuksi joka oli juuri saatu kiinni tekemässä jotain pahaa, kun hän käänsi päätään ja kohtasi Korentokuiskeen närkästyneeltä näyttävän katseen samalla kun vanhempi soturi valitteli töykeää herätystä ja kyseli, oliko Opaalikatseen herätyksen syynä paha uni. Naaraalta tuntui kuin hän vieläkin näkisi Haperohampaan silmäkulmassaan; näkökentässä leijuneet tähtipilkut olivat vasta hiljalleen alkaneet sammua ahkeran räpyttelyn tuloksena, joten oli sanomattakin selvää, että naaras ei saanut suustaan sen parempaa vastausta kuin tyngän: "Ööh." Hetken Opaalikatse mietti, uhraisiko vioittuneita aivosoluja paremman ja enemmän kertovan lauserakenteen muodostamiseen, mutta lopulta nuori soturi päätyi siihen tulokseen, ettei tämä vierellä pahasti katsova, itsensä juuri ylös kammennut klaanitoveri ollut tarpeeksi läheinen ansaitakseen Opaalikatseelta sellaisen työurakan tulosta. Sen sijaan naaras ravisteli viimeisimmätkin yön aikana tarttuneet sammaltupot ja hiekkapölyt pöllähtäneestä turkistaan ja suuntasi katseensa aukiolle. Hän yritti löytää hiljalleen heräävien turkkimöykkyjen seasta sisarensa valkeaa turkkia ja Haperohampaan likaisenruskeaa, mutta etenkin jälkimmäisen havaitseminen tuntui toivottomalta unenkippuraisessa tilassa. Jos kaksikko ei kuitenkaan ollut tullut takaisin viime yönä, niin mihin ihmeeseen he sitten olivat jääneet? Luulisi Untuvasateen jo tajuavan, että siitä oudosti seuraavasta punkista oli parempi pysytellä loitolla, Opaalikatse ajatteli närkästyksissään.

Mietteisiinsä vierähtäneenä vierellä sijaitseva Korentokuiske jäi taas ajatuskehän ulkopuolelle, eikä Opaalikatseen mieleen juolahtanutkaan pyydellä anteeksi töykeää herätystä. Sen sijaan hän pikaisen aukiokelauksen suoritettuaan kääntyi vanhemman soturin puoleen ja kysyi tältä kulmat kurtussa: "Et sattumoisin nähnyt Untuvasadetta tai Haperohammasta eilen illalla?"

Nimi: Sopulikasvo, Varjoklaani

11.02.2018 20:15
Tuuli kuljetti lehtiä hiljaa kohti Varjoklaanin reviiriä. Nuori kolli kohotti päänsä ylös ja hengitti raikasta ilmaa. Sopulikasvon mieleen hiipi hänen nuoruus. Mustan kollin mielessä pyöri vain hänen isänsä.
"Kukakohan isäni on? Kenties kotikisu tai erakko?" kolli pohdiskeli. "Taidan lähteä kävelylle", varjoklaanilainen pohti.
Juuri kun Sopulikasvo oli lähdössä hän näki riistakasalla sammakon.
"Nam!En taida lähteä vielä lähteä. Syön eka sammakon ja sitten menen!" kolli nuoli huuliaan ja nappasi vihreähkön sammakon kasasta

Nimi: Alppileinikki, Varjoklaani

11.02.2018 19:33
Alppileinikki käveli rauhallisemmin Harakkavarjon perässä leirin uloskäynnille. Naaraan kasvoilla oli iloinen ja lämmin hymy, kun hän katsoi klaanitoveriaan. Mustavalkoinen soturi oli todella hyvää seuraa ja tämän kanssa valkoturkilla oli rento olo. Alppileinikki tunki leiristä ulos edellä ja toivoi, ettei vaikuttanut epäkohteliaalta. Hänen seuralaisensa voisi hyvinkin lähteä pois, jos hän ei käyttäytynyt hyvin tai vaikutti epäkunnioittavalta. Karhunvatukkapensaiden ulkopuolella hän pysähtyi ja raotti suutaan. Ilmassa oli heikko riistantuoksu, mutta kyllä he varmasti jotain löytäisivät. Ainakin Alppileinikki toivoi niin. Naaras käänsi katseensa Harakkavarjoon ja maukui iloisella äänellään:
"Mihin menisimme? Minulle käy mikä vain paikka." Valkoturkkinen naaras jäi odottamaan vastaustaan ja samalla patisti hiukan toistakin päättämään jonkun asian.

Nimi: Kiurutassu, Erakko

11.02.2018 15:38
Erakkotar katsahti toiseen kulmat koholla aavistuksen hämmentyneenä tuosta naurahduksesta. Kiurutassu ei ollut kuullut kenenkään puhuvan noin pitkiä ja monimutkaisia lauseita aikoihin ja aiempi naurahduskin oli ääni jollaista hän ei ollut kuullut koko aikanaan susien seurassa. Sudet eivät puhuneet juurikaan, vaan kommunikoivat elein, mistä oli tullut entiselle klaanikissallekkin varsin tuttu viestintäkeino ajan saatossa ja hänen omatkin kielelliset taitonsa olivat pitkälti kadonneet. Kiurutassu oli susien luokse vasta saavuttuaan puhunut paljon, lähinnä vain omaksi ilokseen ja yksinpuheluna, sillä eivät sudet ymmärtäneet. Kuiden vieriessä olivat yksinpuhelutkin harventuneet ja kuihtuneet, joten puheen ymmärtäminenkin oli hänelle melko vaikeaa. Nytkin hänen täytyi tosissaan keskittyä, jotta sai sanoista mitään tolkkua. Omistusliitteen sanan 'susi' perässä hän kuitenkin tunnisti ja luimisti korviaan. Kira oli perheenjäsen, ei omaisuutta:
"Ei ole omaisuuttani", naaras sanoi terävästi ja niin selkeästi kuin kykeni. Kohta tämä kuitenkin jatkoi, täydentääkseen aiempia sanojaan siitä ettei susi hyökkäisi:
"Tietää, etten halua. Ei hyökkää, kun olen paikalla." Kiurutassu katsahti mustaa sutta joka kulki etäämpänä. Kira kuuli varmasti äänet, mutta ei todennäköisesti ymmärtänyt juurikaan. Punaturkin ja Kiran keskeinen ymmärrys oli varmasti koko ryhmästä voimakkainta. He olivat milteipä kasvaneet yhdessä, joten he olivat myös viettäneet paljon aikaa kaksin, joko leikkien tai metsästäen. Kira ei varmaankaan ymmärtänyt täysin niiden harvojen sanojen merkitystä joita Kiurutassu käytti, mutta eniten merkitystä oli äänenpainolla ja eleillä. Siksi susi oli irrottanut otteensa toisesta kissasta vihersilmän huutaessa tuota nimeltä. Kai Kira nimensä siinä tapauksessa tunnisti? Hankalaahan sitä oli tietää, kun susi ei puhunut sitäkään vähää mitä punaturkkinen naaraskissa. Seuraavien sanojen johdosta käänsi Kiurutassu katseensa kohti tuota loukkaantunutta puhujaa. Naaras joutui miettimään hetkisen, sillä häntä ei oltu kutsuttu nimellä aikoihin, joten sen muistamiseenkin täytyi keskittyä jonkin verran. Kohta tämä vastasi, jälleen lyhyesti ja turhia höpisemättä:
"Kiurutassu."
Naarasta ei lainkaan ihmetyttänyt, jos toinen katsoisikin häntä kuin vajaa älyistä, sillä kuten mainittu, ei puhuminen ollut hänen vahvuuksiaan. Punaiset käpälät askelsivat eteenpäin pehmeällä metsämaalla ja silmät hakeutuivat ylös taivaalle. Olipa kirkasta. Harvoin tuli liikuttua ulkona päiväsaikaan, joten vasta nousseen auringon näkeminen ei ollut mikään jokapäiväinen asia. Se tuntui lämmittävänkin mukavasti osuessaan turkille. Seuraaviin sanoihin reagoi nuori naaras tuhahtamalla:
"Mysteeri? En hahmota mitä et tajua. Selkeältä vaikuttaa minulle."

Ulkoasu © Villapusakka

©2018 Kuoleman varjot ᴿᴾᴳ - suntuubi.com