Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Peli


 

Olet tervetullut keskustelemaan kanssamme, vaikka et olisikaan liittynyt!

 

Vuodenaika: Lehtisateen alku
Aika: Iltapäivä [klo 13:00-17:00]
Sää: Taivas on kirkas muutamaa pilvenriekaletta lukuun ottamatta. Ilma on huomattavasti lämpimämpi kuin yöllä, mutta siitä huolimatta on viileähkö.

Ohjeita kirjoittamiseen löydät täältä. Älä kirjoita nimikenttään omaa nettinimeäsi, vaan kissasi nimi ja sen jälkeen mihin se kuuluu. Esimerkiksi 'Mustakynsi, Jokiklaani'.

Kuunkierto

Päivä 15

Juorut

 

  • "Olin Yöperhosen ja Hopearikon kanssa partiossa, ja näytti siltä, että he olivat keskenään kovin läheisissä tunnelmissa. Epäilen, että heidän välillään on jotakin klaanitoveruutta syvempää - ehkä he ovat salassa toistensa kumppaneita!"
    - Huurrehenkäys, Varjoklaani
    Varjoklaanissa
  • ''Susitaistelun jälkeen leiriin on tuotu loukkaantunut erakkonaaras. Hyvin kaunis, nimi taisi olla Akritia? Näin hänet ja Nokiläiskän viime yönä nukkumassa kylki kyljessä. En nyt tiedä onko niillä kahdella mitään sen kummempaa, mutta... kuka nukkuu noin lähekkäin tuntemattoman kanssa?''
    - Tähtipuro, Varjoklaani
    Varjoklaanissa
  • ''Jokiklaani on tainnut saada pahimman iskun susiongelmasta. Kristallitähti ja hänen varapäällikkönsä ovat kadonneet ja Jokiklaanin johdossa on nykyään Punatähti.''
    - Hunajasydän, Tuuliklaani
    Tuuliklaanissa
  • ''Susitaistelun jälkeen leiriin on tuotu loukkaantunut erakkonaaras. Hyvin kaunis, nimi taisi olla Akritia? Näin hänet ja Nokiläiskän viime yönä nukkumassa kylki kyljessä. En nyt tiedä onko niillä kahdella mitään sen kummempaa, mutta... kuka nukkuu noin lähekkäin tuntemattoman kanssa?''
    - Tähtipuro, Varjoklaani
    Varjoklaanissa
  • ''Jokiklaani on tainnut saada pahimman iskun susiongelmasta. Kristallitähti ja hänen varapäällikkönsä ovat kadonneet ja Jokiklaanin johdossa on nykyään Punatähti.''
    - Hunajasydän, Tuuliklaani
    Tuuliklaanissa

Takaisin ylös

 

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Harakkavarjo, Varjoklaani

19.04.2018 16:29
Harakkavarjo yritti hymyillä vaivalloisesti hiiri suussaan, kun hänen ystävänsä oli laskenut häntänsä naaraan selälle. Mustavalko kääntyi katsomaan Alppileinikkiä. Nyt hän tunsi ensimmäisen kerran miltä ystävyys tuntui. Minkälaista oli, kun oli ystävä. Miten helpompaa oli puhua ystävälle, kun jollekin muulle. Kuinka helppoa olikaan olla ystävän seurassa. Harakkavarjo nautti tästä hetkestä täysin siemauksin. Vaikka naaraan ja Alppileinikin välille olikin laskeutunut hiljaisuus, se ei ollut ollenkaan kiusallinen, mitä se yleensä oli. Hiljaisuus ystävän kanssa oli erilainen. Jollakin oudolla tavalla Harakkavarjon askel muuttui kevyemmäksi ja hänen oli paljon helpompi tassutella eteenpäin. Hänen mielensä täytti ainoastaan Alppileinikki ja ystävyys sekä siihen liittyvät ajatukset, jotka mustavalkoturkkisen naaraan mielessä pyörivät. Alppileinikistä oli tullut hänelle lyhyessä ajassa hyvä ystävä.

Nimi: Varjotassu, Jokiklaani

18.04.2018 17:33
Varjotassu säpsähti, kun Loimutassu istahti hänen viereensä ja kysyi, haluaako naaras seuraa. Hän ei ollut huomannut vaaleanoranssin naaraan saapumista.
”Kyllä, seura kelpaa paremmin kuin hyvin”, hän lausahti. ”En ole Kyaniittiturkkiakaan nähnyt.”
Tämä oli ensimmäinen kerta kun naaras näki Loimutassun kunnolla. Hänellä oli kauniit kirkkaanvihreät silmät, ja upea valkokuvioinen turkki.
”Sinun turkkisi näyttää muuten upealta”, Varjotassu lausahti, ihan vain jotain sanoakseen. ”Jos minä saisin - ja haluaisin - vaihtaa turkkini väriä, se olisi varmaan juuri tuollainen.”
Äkkiä naaras tajusi, miten typerältä oli varmaan kuulostanut. ”Anteeksi”, hän mumisi. ”En ole hyvä aloittamaan keskustelua.”

Nimi: Alppileinikki, Varjoklaani

16.04.2018 20:36
Alppileinikki nousi tassuilleen ja kumartui ottamaan sammakon suuhunsa. Harakkavarjo oli vastannut myöntävästi hänen kysymykseensä ja nostanut jo hiiren maasta. Nyt mustavalkoinen naaras odotti häntä vähän matkan päässä. Valkoturkkinen tassutteli rauhallisesti ystävänsä luokse ja nautti viileästä tuulesta, joka puhalsi hänen pitkään turkkiinsa. Alppileinikki oli tällä hetkellä hyvin iloinen, varsinkin, kun oli saanut Harakkavarjon hymyilemään. Se oli naaraalle tärkeämpää, kuin hän oli odottanutkaan. Ystävyys oli hieno asia, ainakin se tuntui vielä siltä. Toivottavasti se ei muuttuisikaan. Valkoturkki laski pörröisen häntänsä Harakkavarjon selkään, toivoen että tuo ei karistaisi sitä pois. Häntä saattaisi jopa lämmittää lyhytturkkista soturitarta. Ehkä se olikin vain ystävyyden osoitus. Alppileinikki vilkaisi lämpimästi sinisillä silmillään Harakkavarjoa ja olisi sanonut jotain, mutta sammakko suussa hankaloitti puhumista.

Nimi: Minttutassu, Jokiklaani

16.04.2018 20:12
Minttutassu värisi kauttaaltaan, kun Kuurakuono kosketti hännällään tuon päälakea, muttei kääntänyt katsettaan mestariinsa. Hän halusi ensin kuunnella soturin vastauksen, ennen kuin uskalsi kääntää päänsä takaisin mestarin keltaisien silmien katseeseen. Kuurakuono tuntui kyllä lempeältä ja ystävälliseltä, mutta naaras ei ollut tuntenut harmaaturkkista kauaa. Ehkä Minttutassu nyt kuvitteli omiaan, Kuurakuono ei varmasti suuttuisi oppilaalleen. Mestari vastasi ystävällisesti kertoen asioita ilmeisesti omista kokemuksistaan. Oppilas käänsi kirkastuneen katseensa Kuurakuonoon, kun tuo lupasi kouluttaa täpläturkista parhaan soturin. Hänen mestarinsa oli paras! Hän olisi varmasti paras soturi Jokiklaanissa, kun hänestä tehtäisiin soturi. Nopeasti he olivatkin tulleet Putoukselle ja Minttutassu seurasi harmaaturkkista naarasta, kun tuo viittasi heidät sivummalle. Kuitenkin huomaamattoman ajan päästä he tassuttivat hieman lähemmäs, jota ennen Kuurakuono oli sanonut tiukan käskyn. Ehkä mestari tosiaan puhui omista kokemuksistaan. Keltasilmäinen naaras kertoi Putouksesta ja sai Minttutassun haukkomaan henkeä. Putous kuulosti hyvin vaaralliselta, muttei se näyttänytkään turvalliselta. Naaras vain tyytyi nyökkäämään vaisusti ja peruutti hieman. Vasta sitten hän uskalsi haistaa ilmaa, muttei veden kosteuden seasta erottanut, kuin tuulen vienon puhalluksen. Tähän hänen täytyi pudistaa päätään. Nyt Kuurakuono olisi varmasti vihoissaan tai ainakin pettynyt. Minttutassu ei kuitenkaan jäänyt odottamaan mestarinsa reaktiota, vaan hän viittasi hännällään poispäin putouksesta. He voisivat yhtä hyvin jatkaa matkaansa nyt.

Nimi: Adex, erakko

15.04.2018 10:10
Vanhempi kissa onnitteli Adexia riistan nappaamisesta ja siitä, että ehkä taidon opittuaan nuorukainen saattaisi pysyä hengissä. Nuori raitaturkki oli ehkä toivonut jotain suurempaa kehaisua, mutta sekin riitti. Ei hän uskaltanut toiselta kysyä, että oliko nyt tehnyt mitään todella väärin vai oliko se vain toisen tapa olla suhteellisen suoraviivainen ja vähäpuheinen. Hän oli kuitenkin napannut päästäisen ja se tuntui kaikista tärkeimmältä asialta tällä hetkellä.
"Selvä sitten", Adex myöntyi vanhemman kissan sanoihin. Hän puri päästäistä tiukasti, jotta jo tapettu riistaeläin ei putoaisi hänen suustaan matkalla takaisin kohti Kaksijalkalaa. Pettymys tuntui nuorukaisen polkuanturoissa, kun matka kohti kotipaikkaa alkoi - tai hän oli pienessä päässään ehkä toivonut oppivansa saalistamaan kaikkea todella hyvin. Nyt hän vain osasi jonkin verran, joskin paljon enemmän kuin aiemmin. Jäisi kai kollin itsensä vastuulle harjoitella lisää, jotta hän voisi napata muitakin kuin päästäisiä tai hiirulaisia. Vihreät silmät seurasivat tarkasti edessä kulkevan kollin askeleita, jotta Adex ei jäisi jälkeen tälläkin matkalla. Aiemmin aita oli ollut hankala tekijä matkalla. Ja nyt se samainen häämötti edessä.
Nuori kolli etsi toisen aiemmin neuvoman kolon aidassa ja pujotteli siitä jättäen jälkeensä hienoisen karvatupsun. Ja sitten oli toinen aita, jonka hän oli aiemminkin saanut ylitetyksi. Adex otti hurjasti vauhtia - niin paljon, mitä mahtui ottamaan kahden aidan välisessä tilassa - ja ponkaisi saaden etutassujensa kynsillä otteen aidasta. Reippaasti nuorukainen kapusi muukalaisen jäljissä aidan ylitse.

"Minne sinä nyt menet? Asutko sinäkin täällä Kaksijalkalan ulottuvilla?" Adex kysyi jälleen maanpinnalle päästyään. Nuorukainen kallisti uteliaasti päätään vilkaistessaan toisen meripihkaisia silmiä. Kolli ei itse tajunnut sitä, mutta hän toivoi sisimmässään, että toinen ei asuisi kaukana. Ehkä toinen voisi nimittäin opettaa hänelle joku toinen kerta taisteluliikkeitä..

Nimi: Kiurutassu, Erakko

14.04.2018 22:27
Naaras piti katseensa edelleen lähestyvässä sudessa, pitäen oman olemuksensa mahdollisimman tyynenä. Ei häntä pelottanut tai kauhistuttanut suden välkkyvät hampaat, eikä punaturkki näinollen tehnyt elettäkään siirtyäkseen. Toisen kissan sanat kuultuaan teki naaraan kovasti mieli pyöräyttää silmiään ja lausua kirouksensa ääneen. Mikä hiirenaivo, eikö Kiurutassu ollut juuri hetki sitten kieltänyt tuota muukalaista ottamasta kontaktia susiin ja heti piti alkaa puhumaan. Murina meripihkasilmäisen suden kurkussa voimistui samalla kun tuo eteni edelleen askel askeleelta aina vain lähemmäksi, mutta erakkotar vain seisoi aloillaan. Toki hän tiesi ettei Ika jättäisi asiaa siihen ja Kiurutassu varmasti saisi tuntea sen nahoissaan, mutta siitä huolimatta oli nuoren kissan mieli järkähtämätön, eikä susi saisi häntä väistymään. Kissan vihreät silmät kohtasivat suden omat, kaksikko tapittaen toisiaan erittäin läheltä jonkin aikaa. Tilanne pysyi samana pitkään, aivan kuin pysäytettynä, ainoana äänenä vain suden murina. Ikan kurkusta kantautuva matala ääni alkoi hiljalleen vaimenemaan, vaikka katsekontakti säilyi ja hampaansa se piti esillä. Hetken kuluttua ehti Kiurutassu nähdä välähdyksen hampaista ja ottaa tukea astumalla hiukan leveämmin, ettei olisi kaatunut iskun voimasta. Ika ärähti vielä ennenkuin kääntyi ja askelsi pois, takaisin sinne missä oli maannut vielä hetki sitten. Korvaa ja kaulan sivua kuumotti ikävästi. Pikaisen päätelmän mukaan olivat hampaat osuneet punaturkin korvaan ja kaulan alueelle, mutta ilmeisimmin mitään ihoa pahempaa ei ollut mennyt rikki, sillä ainakin erakkotar kykeni hengittämään eikä kokenut mitään huimausta verenmenetyksen vuoksi. Kiurutassu sulki silmänsä ja hengitti muutaman kerran syvään tasatakseen sykettään joka oli ehtinyt kohota vauhdilla tuon äkkinäisen hyökkäyksen aikana. Kohta kääntyi naaras taas toisen kissan puoleen ja käveli tuon vierelle, jotta saisi autettua toisen luolaan, jossa naaraan lääkintätarpeet olivat.

Nimi: Ajax, erakko

14.04.2018 21:38
Kujakissan meripihkaiset silmät seurasivat oppipojan liikkeitä. Toinen oli ainakin ottanut hyvin huomioon, mitä Ajax oli kertonut ja ohjeistanut. Nuorempi kissa oli näemmä onnistunutkin yrityksessään, kun tepasteli nyt ylpeänä arpikasvon luo ja kyseli mitäs hän nyt sanoisi. Ajaxia hymyilytti toisen ylpeys ensimmäisestä saaliistaan, sillä oikeastaan se oli hengissä selviämisen edellytys eikä mikään saavutus, mutta toisaalta olihan se ollut aivan älyttömän hieno tunne kun nuorena sai kiinni ensimmäisen hiirensä ja tiedosti ettei enää tarvitsisi elää kaksjalkojen jätteillä tai kotikisun nappuloilla, vaan kykenisi hankkimaan ruokansa alusta asti itse. Tummaraidallinen kissa nyökkäsi ja sanoi:
"Onnittelut, saatat pärjätä hengissä." Pienen tauon jälkeen Ajax kuitenkin jatkoi, "Meidän kuitenkin olisi parasta häipyä nyt, joten ota saaliisi niin palataan kaksijalkalaan." Meripihkasilmä kipitti mallisaaliinsa luo ja nosti sen hampaisiinsa, lähtien sitten askeltamaan takaisin kaksijalkalan suuntaan, jälleen olettaen nuoremman seuraavan perässä. Pehmeä aluskasvillisuus käpälien alla alkoi harvenemaan mitä lähemmäs ihmisasutusta saavuttiin. Aidan juurella ponnisti Ajax jälleen sen päälle ja siitä alas toiselle puolelle, jatkaen sitten pihanurmikon poikki ja jälleen aidan yli.

Nimi: Harakkkavarjo, Varjoklaani

14.04.2018 16:15
Harakkavarjon kasvoille ilmestyi tuttu hymy toisen reaktiosta, sillä se ei onneksi ollutkaam sitä, mitä naaras luuli. Seuraavaksi hänen ystävänsä kysyi hänen mielipidettään, lähtisitkövätkö he jo leiriin päin. Harakkavarjo nyökytteli pari kertaa päätään ylös ja alas.
"Lähdetään vain", mustavalko naukui ja nappasi heidän ensimmäiseksi nappaaman hiiren hampaisiinsa roikkumaan. Harakkavarjo kääntyi leirin suuntaan ja lähti tassuttelemaan reippain askelin. Hetken päästä hän kuitenkin pysähtyi ja kääntyi katsomaan taakseen nähdäkseen seurasiko Alppileinikki häntä vai ei.

Nimi: Smaragditähti, Tuuliklaani

13.04.2018 22:31
Rusakkoraita heilautti häntäänsä kuin pyytääkseen klaanin päällikköä olemaan vaiti. Ja toisen pyynnöstä, eleen voimasta, Smaragditähti napautti suunsa kiinni katsoen toista anteeksipyytävästi. Ei hän ollut arvannut, että kolli haluaisi itselleenkin puheenvuoron. Vanha kolli korjasi asentoaan mukavammaksi kuin mitä äskeinen asento oli ollut ja katsoi sitten suoraan toista raidallista kissaa silmiin. Sairastuneen kissan ääni oli vaimea, heikonkin kuuloinen - tai ehkä Smaragditähti vain latasi siihen odotuksiaan liittyen pahasti sairastuneisiin klaanitovereihin. Mutta vaikka kolli olikin raihnaisen oloinen, oli hän silti terävä päästään. Rusakkoraita nimittäin maukui, että hänellä oli tärkeää kerrottavaa - jotain sellaista, joka Smaragditähden pitäisi kuulla mahdollisimman pian. Kolli viittasi siihen, ettei hänellä ollut enää paljoa aikaa jäljellä, vain se, mitä Tähtiklaani hänelle viheryskän kourissa soi. Raidallista pääntään kääntäen klaaninvanhin puhkesi yskimään. Smaragditähden olisi tehnyt mieli auttaa toista, mutta hän ei ollut mikään parantaja, ei hän osannut. Hän saattoi vain avuttomana katsoa, kuinka toinen kissa hänen edessään yski sydäntä raastavasti. Ääni oli suoraan sanottuna kamala. Mutta ei hän sitä toiselle sanonut.

"Kerro vain, olen valmis kuulemaan ihan mitä vain", naaras maukui toiselle. Silmät olivat kuin vihreinä palavat kekäleet, huolissaan, koska Rusakkoraita kuulosti olevansa niin tosissaan. Smaragditähti kuitenkin osoitti keskittyvänsä täysin siihen, mitä kolli halusi sanoa.

Nimi: Patrik, kotikisu

13.04.2018 22:16
Valkotäpläiset korvat värähtivät, kun Patrik käänsi ne Lumian äänen suuntaan. Hän mietti hetken, mitä vastaisi. Toisaalta metsässä olisi rauhallisempaa, mutta kujia pitkin voisi päästä nopemmin perille. Kolli päätti, ettei tahtonut tuntea karheaa kivipintaa polkuanturoissaan sen enempää kuin oli välttämätöntä. Lehtien ja pehmeän sammalen peittämä maa vaikutti huomattavasti houkuttelevammalta vaihtoehdolta.

"Jos sinulle ei ole väliä, niin menisin mielelläni metsän kautta. En tule yleensä yksin käyneeksi siellä, joten kaduilla ehdin kulkea vaikka kuinka paljon", hän naukui. Toivottavasti valkoturkkisellekin sopisi reitti metsän kautta - eivätkä he törmäisi siellä mihinkään vaaroihin. Koskaan ei voinut tietää, mitä petoja kaupungin ulkopuolella liikkui.

Nimi: Lupaustassu, Varjoklaani

13.04.2018 22:16
Lupaustassu tunsi olonsa luottavaiseksi yrittäessään huitaista soturilta yhden jaloista alta. Kuin ihmeen kaupalla isku tuntui menevän perille asti, sillä hänen tassunsa osui johonkin ja hetken päästä kuului ääni. Yöperhonen oli osunut tantereeseen. Lupaustassu ei lähtenyt uuteen hyökkäykseen, koska kenties nyt hän saisi kuulla palautetta itseään vanhemmalta kissalta. Tai sitten hän saisi uuden tehtävän tai opetella uutta taktiikkaa! Ja tietenkin ilmaan pöllähti hienoisesti tomua soturittaren kaatumisen myötä. Olisi ollut hankalaa soturioppilaalle yrittää tehdä uusi hyökkäys, etenkin kun soturi oli varmasti ehtinyt muuttamaan jo paikkaansa tomupilven suojassa.
Onneksi kuitenkaan mustaturkkinen naaraskaan ei tainnut haluta jatkaa heti uudella hyökkäyksellä. Hän nimittäin ei yrittänyt loikata mistään suunnasta nuorukaisen kimppuun - vaan tomun laskeuduttua hän alkoi kehumaan klaanitoveriaan. Kuulemma oli hyvä veto, että Lupaustassu oli käyttänyt ympäristöä hyödykseen hyökkäyksessään saadakseen sen perille asti. Ja ympäristön käyttö ei ollut edes toivottavaa, vaan sitä piti käyttää. Nuori raitaturkki miltei loisti saatuaan kuulla hyvää palautetta. Vaikkei Yöperhonen toki ollut hänen oikea mestarinsa, oli se silti hienoa kuulla toiselta noin positiivisia sanoja. Ja palaute auttaisi Lupaustassua kehittymään ja tulemaan aikanaan hyväksi soturiksi!
"Kiitos paljon, Yöperhonen!" naaras hihkaisi mielissään. "Huomasinkin, että sinä liikut todella nopeasti, joten jonkin sorttinen hidastaminen taitaisi olla ainut vaihtoehtoni, jos en haluaisi hävitä aivan ensimmäisillä hetkillä", tuumi hän ääneen aiempia ajatuksiaan. Sitten naaraan katse kirkastui, joskin mietteliääseen tapaan. "Onko muita hyviä tapoja yrittää hämätä tai hidastaa taistelussa toista, kuin tekemällä jalkoihin jotain vahinkoa?"
"Ja jatkammeko kohta taas taistelua vai kuinka? En nimittäin ole varmasti läheskään valmis loppuarviointeihini..", Lupaustassu maukui äänen vaimentuessa loppua kohden.

Nimi: Alppileinikki, Varjoklaani

13.04.2018 22:14
Pian Harakkavarjo asteli puun luokse, ilmeisesti tyhjin tassuin. Hänen ystävänsä huomasi sammakon, mutta Alppeinikki ei tunnistanut ilmettä tuon kasvoilla. Valkoturkki kohautti huomaamattomasti lapojaan ja heilautti korviaan. Harakkavarjo maukui, ettei onni ollut häntä suosinut tänään ja Alppileinikki saattoi tuntea epävarmuuden ystävässään, omien kokemustensa kautta. Mustavalkoinen naaras varmasti luulisi, että sinisilmäinen luulisi häntä huonoksi saalistajaksi. Alppileinikki hipaisi pienesti Harakkavarjon lapaa ja nousi sitten seisomaan. Heidän kannattaisi lähteä takaisin leiriin.
”No, ei se haittaa. Voit kantaa tuon hiiren, jonka saimme. Lähdetäänkö paluumatkalle?” hän maukui epävarmasti, mutta peitti varovaisuuden itsevarmuudella. Harakkavarjon olisi hyvä harjoitella päätöksentekoa, ihan vain varalle.

Nimi: Usvasiipi, Myrskyklaani

13.04.2018 21:58
Varjoklaanin soturi murisi kovaan ääneen. Ääni muutti muotoaan kamalaksi jylinäksi, kuin satojen tassujen rummuttavaksi pauhuksi Usvasiiven tokkuraisessa päässä. Punahäntäisen kissan kynnet upposivat naaraan harmaankirjavaan turkkiin sulavasti ja nopeasti kuin ne olisivat leikanneet riistaksi tuotua saaliseläintä. Usvasiipi oli toisen otteessa, kynnet uponneina hänen rinnuksiinsa sekä toisen lavan lähettyville. Tosin soturi arveli, että toisen tassun ote ei kenties ollut niin tiukka kuin toisen, kun ne eivät olleet niin lähekkäin. Irti pääseminen lienee paljon helpompaa, harmaa naaras tuumi. Hän ei kuitenkaan osoittanut toiselle mitään muuta kuin hermostuneisuutta kiinni jäämisestä. Aivan kuin myrskyklaanilaisen kasvoilta oltaisiin pyyhitty pois kaikki muut mietteet. Ainakin hetkeksi aikaa.
Seuraavaksi nimittäin kuului Havutassun uikutusta ja Usvasiipi käänsi salamana harmahtavan katseensa kollin suuntaan. Hän oli rojahtanut maahan varjoklaanilaisen iskun voimasta. Soturioppilas yritti nousta jälleen tassuilleen, mutta vaikutti olevan varsin hataralla pohjalla. Havutassu näytti kamalalta näin välimatkankin päästä - kollin kasvoja täplitti veri, jota näytti vuotavan ja vuotavan aina vain. Ja sitten, Kaarnakynneksi tunnistettu kissa kävi uudestaan nuorukaisen päälle. Arpikasvoinen kissa hyökkäsi julmasti paljastaen hampaansa, yrittäen ilmeisesti saavuttaa nuoremman kissan kurkkua. Usvasiipi pidätti hengitystään.
Hän ei voinut enää taistella, ei ainakaan tekemättä mitään klaanitoverinsa eteen.
"Miten sinä voit antaa klaanitoverisi tehdä noin puolustuskyvyttömälle soturioppilaalle? Eikö hän näe, että Havutassu ei pysty tekemään enää vastarintaa?" Usvasiipi maukui yrittäen vedota hädissään taistelukumppaninsa myötätuntoon ja järkeen. Harmaa naaras ei voinut hyväksyä, että noin paljon suurempi ja kokeneempi kolli käytti tuollaisia keinoja. Etenkin, kun kyseessä oli rajakiista! Miksei voimia kannattanut säästää vaikkapa mäyriin tai susiin tai joihinkin petoihin? Eikö se muka riittänyt, että Myrskyklaanin oppilasta peitti veri?
Usvasiipi arveli, ettei saisi toista kimpustaan edes yrittämällä puhua taistelua hiipumaan. Hän siis iski äkisti, villisti, hampaansa toisen jalkaan. Siihen, jonka kynsien otteen arveli olevan huonompi. Ja sitten Usvasiipi vain toivoi parasta, yrittäen samalla vetää takajalkansa toisen vatsan alle raastaakseen karvaa irti. Kenties se riittäisi irti pääsemiseen, jotta hän voisi mennä auttamaan Havutassua..

Nimi: Rusakkoraita, Tuuliklaani

09.04.2018 19:50
Smaragditähti kyseli kuulumisia ja selitti jotakin, mutta Rusakkoraita heilautti häntäänsä pyytäen toista hiljentymään. Vanha kolli korjasi asentoaan ja katsoi päällikköä silmiin.
"Minulla olisi erittäin tärkeää asiaa", kolli henkäisi, "sinun tarvitsee kuulla se mahdollisimman pian, sillä en tiedä kauanko minulla on aikaa enää jäljellä." Sitten klaaninvanhin käänsi raidallista kehoaan hieman sivummalle ja päästi kauhean yskäkohtauksen. Kolli kääntyi takaisin päällikön puoleen ja toivoi, että päällikkö ehtisi velvollisuuksiltaan kuunnella mitä Rusakkoraidalla oli kerrottavanaan. Toisaalta naaraalla ei kyllä voinut olla mikään kauhea kiire olla toisaalla kun hän itse oli tullut sairaan kissan luokse.

Nimi: Lumia, Kotikisu

08.04.2018 12:20
Lumia nautti herkullisen ateriansa loppuun ja naaras lähti seuraamaan ystäväänsä ovea kohti. Hän ei malttanut odottaa, että saisi esitellä kotinsa Patrikille. Puutarhasta puhumattakaan. Kolli viittoi hännällään seuraamaan, ennen kuin pujahti luukusta ulos. Lumia seurasi Patrikia raikkaaseen ulkoilmaan. Ilma oli selvästi kylmempi kuin eilen ja naaras värisi hennon tuulenvireen vuoksi. Kylmä ja ankea lehtikato teki tuloaan ja sen mukana tulisi lumi, joka paakkuuntuisi turkkiin. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja Lumia toivoi saman jatkuvan koko päivän. Patrik istui ylimmällä portaalla odottamassa. Heillä olisi kaksi vaihtoehtoa, joko mennä kujia pitkin tai sitten metsän kautta. Ensimmäinen vaihtoehto saattaisi olla mieluisempi, mutta toisaalta olisi mukavaa päästä metsän syleilyyn ja nauttia sen rauhasta. Valkeaturkkinen siirsi mietteliään katseensa Patrikiin ja kysyi tältä: "Menemmekö metsän kautta vai kujia pitkin? Minulle käy kumpi vain."

Nimi: Loimutassu, Jokiklaani

08.04.2018 10:35
Loimutassu istui tylsistyneenä leirissä. Edellisestä koulutustuokiosta oli jo aikaa, eikä hän ollut käynyt koko päivänä missään. Hänen sininen katseensa kierteli ympäri aukiota ja havaitsi Kirkasjuovan ja Unikkojuovan keskustelemassa. Heitä vaalean kellanpunainen naaras ei olisi uskaltanut mennä häiritsemään edes unissaan. Tuoresaaliskasan vieressä oli kuitenkin samanikäisempää seuraa, nimittäin Varjotassu. Valkohäntäinen päätti mennä juttelemaan ja käveli tämän luokse.

"Hei, Varjotassu. Haluatko seuraa? Minulla ei ole ollut tekemistä koko päivänä, koska mestarini satutti itsensä partiossa ja sijaismestariani ei ole näkynyt." Sanojensa päätteeksi Loimutassu istahti alas. Hän oli huomannut muuttuneensa hieman rohkeammaksi muiden kissojen seurassa oppilaaksi nimityksen jälkeen. Nykyään seura ei tuntunut yhtä ahdistavalta kuin aiemmin.

Nimi: Kirkasjuova, Jokiklaani

08.04.2018 10:21
Kirkasjuova tarkkaili klaanitoverin ilmettä sen vakavoituessa. Hän huokaisi hiljaa kuullessaan toisen kysymyksen ja pohti jokin aikaa, mitä vastaisi. Harmaaturkki tiesi, että oli tärkeää olla lietsomatta pelkoa sen enempää, kuin metsän ylle levinnyt varjo oli jo aiheuttanut, mutta toisaalta ei saanut myöskään unohtaa olla varovainen ja tietoinen uhasta. Varapäällikkö päätti aloittaa kysymysten purkamisen helpoimmasta asiasta.
"Minä uskon, ettei yksikään klaani halua jättää sitoutumatta, koska yksinään klaanit eivät vain voi selvitä. Toivon todella, että päälliköt löytävät hyvän ratkaisun, joka sopii kaikille. Mitä sitten tulee susien voittamiseen - en tiedä. Haluan sydämeni pohjasta uskoa siihen, mutta joskus tuntuu vain siltä, että kaikki toivo on mennyttä.", maukui Kirkasjuova. Hän arveli, että myös Unikkojuovalla oli joskus ollut sama tunne ja tämä ymmärtäisi, mitä hän ajoi takaa.

Nimi: Patrik, kotikisu

08.04.2018 09:58
Lumia vastasi hetken kuluttua, ettei asunut kovinkaan kaukana. Se oli oranssiturkista hyvä asia, sillä hän ei olisikaan tänään jaksanut kulkea niin pitkälle kuin edellisenä päivänä. Kolli pyyhkäisi vähän suutaan tassulla siinä toivossa, että suurin osa ruuanmuruista lähtisi pois.
"Selvä. Ja ole hyvä vain", sanoi Patrik lähtiessään tassuttamaan ovea ja siinä olevaa luukkua kohti. Hän viittasi hännällään Lumiaa seuraamaan. Kellanpunainen katseli luukkua hetken ja meni sitten niin lähelle, että pystyi työntämään kuonollaan sen raolleen ja sujahti ulos. Hän oli helpottunut siitä, että ulos meneminen sujui eikä hän tehnyt itseään naurunalaiseksi Lumian kauniissa silmissä. Portaat tuntuivat polkuanturoiden alla kylmältä. Ilmakin oli viileä, mutta sentään oli poutaa - Patrik oli saanut tarpeekseen sateesta edellisenä päivänä. Kolli istahti ylimmälle portaalle, mutta piti huolen siitä, ettei olisi Lumian edessä, kun tämä tulisi luukusta.

Nimi: Kuurakuono, Jokiklaani

06.04.2018 18:53
Minttutassu lupasi ettei mene Putouksen lähelle sellaisella äänellä, josta kuulsi totuus. Hän luotti oppilaaseensa ja naaras nyökkäsi tämän sanoille. Täpläturkkinen naaras vastasi, ettei malttaisi odottaa, että hänestä tulisi soturi. Kuurakuono oli samaa mieltä omana oppilasaikanaan. Soturiksi pääsyä odoteltiin kovasti, mutta se hetki kun päällikkö antoi uudet soturinimet ja koko klaani hurrasi tuoreiden soturien nimiä, sitä kannatti odottaa. Kaikkein parasta oli se, kun sai olla vahdissa oman siskonsa kanssa. Pian Unikkojuova saisi pentujakin! Täytyisi heti käydä tervehtimässä rakasta siskoa, kun pääsemme leiriin, soturitar päätti. Minttutassu sanoi sanojensa päätteeksi haluavansa olla kuin mestarinsa. Kuurakuono häkeltyi oppilaansa sanoista. Hän oli hyvin otettu tästä ja naaras ei voinut muuta kuin hymyillä. Harmaaturkkinen hipaisi hännällään oppilaan valkeaa päälakea. Nuoren naaraan silmät loistivat, kun hän tarkkaili ympäristöään. Olihan Putouksen läheisyydessä erilaista kuin leirissä. Kuurakuono huomasi Minttutassun välttelevän hänen katsettaan. Naaras oli miltei unohtanut vastata oppilaalleen!
"Soturiksi pääsyä ei malta jaksaa odottaa. Olin itse aivan samanlainen. Odotin kärsimättömästi, että milloin minusta tulee soturi. Tuntui siltä, että kuut vain matelivat, mutta loppujen lopuksi aika meni nopeasti", Kuurakuono naukaisi. "Minä lupaan kouluttaa sinusta koko klaanin parhaan soturin!" naaras jatkoi. Oli se ehkä hieman liioiteltua, mutta totta hän aikoisi opettaa oppilaalleen kaiken mitä tiesi ja osasi. Putouksen solina erottui jo selvästi ja vesi virtasi kosken lailla niin kuin aina. Soturi viittoi hännällään, että he menisivät hieman sivummalle. Kaikki muistot eilisestä ja Tuiketurkista tulvivat mieleen. Kuurakuono ei onnistunut pelastamaan Jokiklaanin entistä varapäällikköä. Se oli niin lähellä, oikeastaan liian lähellä. Kylmiä väreitä kulki selkää pitkin aina häntään asti. Pian naaras havahtui takaisin tähän maailmaan ja muisti, että hänen pitäisi kertoa Minttutassulle tästä paikasta. Heidän täytyisi mennä sitä varten hieman lähemmäs.
"Mennään hieman lähemmäs. Ei paljoa", soturi sanoi tiukasti. Kuurakuono asteli lähemmäs ja katsahti oppilaaseen.
"Tämä on Putous. Se on hyvin vaarallinen voimakkaan virtansa ja terävien kivien vuoksi. Vain harvat, jotka ovat sinne pudonneet ovat selvinneet hengissä. Putous erottaa meidän reviirimme Tuuliklaanin reviiristä, joka on tuolla noin", harmaa soturi kertoi ja osoitti hännällään kohti Tuuliklaanin nummia. "Haistatko tuuliklaanilaisten hajun?" naaras kysyi hetken päästä. Pian he olisivat kiertäneet reviirin. Vielä olisi muutama paikka missä pitäisi käydä.

Nimi: Kaarnakynsi, Varjoklaani

04.04.2018 19:04
Myrskyklaanin oppilas vain tuijotti lamaantuneena suoraan varjoklaanilaisen kollin meripihkaisiin silmiin. Aivan kuin vaaleanharmaaturkkinen olisi jähmettynyt paikoilleen. Vihdoinkin saasta irrotti otteensa Raetassusta ja tämä lysähti surkeana maahan. Se raivostutti kollia suuresti. Vasta nimitetty oppilas makasi henkihieverissä maassa. Kaarnakynnen tähtäämä isku osui oppilaan kasvoihin. Punaisia pisaroita tirskahti soturin arpisille kasvoille. Myrskyklaanilainen lensi kaaressa iskun voimasta. Ruskearaidallinen kolli kuuli jossain kaukaisuudessa parkaisun. Ääni taisi kuulua Usvasiivelle. Mitä nyt hän oli muutaman kerran naaraan nähnyt kokoontumisissa. Vaaleanharmaa oppilas nousi enää vaivoin ylös tähyillen hätääntyneenä ympärilleen. Varjoklaanilaisen kynnet olivat vahingoittaneet vakavasti oppilaan kasvoja. Tuo yritti nähdä edes jotain oikealla silmällään, johon isku ei niinkään ollut osunut. Kaarnakynsi oli raivon vallassa ja hän ei pystynyt ajattelemaan mitään muuta kuin Raetassu parkaa ja, että Myrskyklaanin saasta veteli viimeisiä henkäyksiään. Tuo ei ansainnut elää enää hetkeäkään. Kaarnakynsi ulvaisi ja loikkasi vaaleanharmaaturkkisen kimppuun. Hän koetti painaa tämän maahan, jotta kolli saisi viimeisteltyä iskunsa. Viha oli sumentanut osittain kollin ajattelun, mutta hän tiesi tekevänsä oikein. Tuo saasta ei satuttaisi enää ketään. Murina kurkusta kantautuen, soturi paljasti hampaansa ja hän tähtäsi iskunsa suoraan oppilaan kaulaan. Jos tämä onnistuisi, myrskyklaanilainen olisi mennyttä kalua.

Ulkoasu © Villapusakka

©2018 Kuoleman varjot ᴿᴾᴳ - suntuubi.com