Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Peli



 

Vuodenaika: Viherlehden alku
Aika: Iltapäivä
Sää: Ilmassa tuntuu tuulenvire. Tummat sadepilvet ovat ylittäneet Korkokivet ja saavuttavat nopeasti Tuuliklaanin ja Varjoklaanin reviireitä.

Ohjeita kirjoittamiseen löydät täältä. Älä kirjoita nimikenttään omaa nettinimeäsi, vaan kissasi nimi ja sen jälkeen mihin se kuuluu. Esimerkiksi 'Mustakynsi, Jokiklaani'.

Kuunkierto

Päivä 13

Juorut

  • "Olin Yöperhosen ja Hopearikon kanssa partiossa, ja näytti siltä, että he olivat keskenään kovin läheisissä tunnelmissa. Epäilen, että heidän välillään on jotakin klaanitoveruutta syvempää - ehkä he ovat salassa toistensa kumppaneita!"
    - Huurrehenkäys, Varjoklaani
    Varjoklaanissa
  • Pääset lukemaan lisää juoruista painamalla ylempänä olevaa "◹"-merkkiä!
     
     
  • "Olin Yöperhosen ja Hopearikon kanssa partiossa, ja näytti siltä, että he olivat keskenään kovin läheisissä tunnelmissa. Epäilen, että heidän välillään on jotakin klaanitoveruutta syvempää - ehkä he ovat salassa toistensa kumppaneita!"
    - Huurrehenkäys, Varjoklaani
    Varjoklaanissa
  • Pääset lukemaan lisää juoruista painamalla ylempänä olevaa "◹"-merkkiä!
     
     
  • "Olin Yöperhosen ja Hopearikon kanssa partiossa, ja näytti siltä, että he olivat keskenään kovin läheisissä tunnelmissa. Epäilen, että heidän välillään on jotakin klaanitoveruutta syvempää - ehkä he ovat salassa toistensa kumppaneita!"
    - Huurrehenkäys, Varjoklaani
    Varjoklaanissa

 



Takaisin ylös

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Suokukka, Varjoklaani

27.04.2017 22:44
Suokukan vaalean kellanpuhuvissa välähti jotain, kun Tähtipuro ojensi mustavalkoturkkisen nyytin hänen jalkojensa juureen. Oliko se emonrakkautta? Kenties, mutta se kuitenkin paloi kuningattaren rinnassa kuin kirkas ja voimakas liekki. Hän veti poikansa lähemmäksi itseään helläotteisella käpälällään ja ryhtyi nuolemaan hänen vielä kosteaa turkkia vastakarvaan, kuten Tähtipuro oli neuvonut. Pentu vääntelehti pienesti emonsa otteessa, ja se sai Suokukan sisuskalut hyppimään onnesta. Turkin sukiminen keskeytyi kuitenkin nopeasti, kun seuraava pentu ilmoitti voimakkaammin tulostaan. Harmaavalkoinen kissa parahti tuntiessaan polttojen voimistuvan yhä entisestään. Ja niinpä hän ponnisti jälleen kerran, aina niin kauan kunnes seuraava pentu sujahti ulos pehmeille makuusammalille. Suokukka huohotti raskaasti ja kuten edellisellä kerrallakin, hän yritti kurkottaa nähdäkseen toisen pentunsa edes vilaukselta. Se ei kuitenkaan onnistunut, sillä uudet supistukset alkoivat lähestulkoon samantien edellisen pennun ulostulon jälkeen. Hän lysähti takaisin paikoilleen ja siirsi kivuntäyteisen katseensa Tähtipuroon.
"Kolmas on jo tulossa, tunnen sen", varjoklaanilainen henkäisi vieressä olevalle harmaavalkoiselle parantajalle. Jo hetken kuluttua Suokukka joutui aloittamaan ponnistukset jälleen uudemman kerran, jonka vuoksi hänen suustaan päästyi ulvaisun ja mourunan sekainen äännähdys. Eikä siitä hetkestä kestänyt kauaakaan, kun kolmas pentu puski itsensä ulos maailmaan. Suokukka toivoi koko sydämestään ja hartaammin kuin koskaan, että he molemmat olivat terveitä ja täysin kunnossa.

Nimi: Havutassu, Myrskyklaani

27.04.2017 22:11
"Hienoa", Havutassu naukaisi Tundratassun suostuttua hänen ehdotukselleen. Oli hyvä, että kaksikko saisi jotakin tekemistä – ja kenties jopa ajatuksensa pois kotikisusta sun muusta siihen liittyvästä. Kolli näpäytti vaaleanharmaata häntäänsä ilmassa ja lähti jolkottelemaan kohti tuoresaaliskasaa. Huomasi selkeästi, että viherlehti oli viimeinkin saapunut metsään. Riistaa nimittäin näytti olevan riittämiin, ja Havutassu oli siitä hyvillään.
"En tosiaankaan tiedä", harmaaturkkinen vastasi pian pesätoverilleen, tonki tuoresaaliskasaa hieman kuonollaan ja valikoi sieltä lopulta pulskahkon vesimyyrän. "Kuukaikuakaan en ole nähnyt päivän aikana ollenkaan, vaikka istuskelinkin aukiolla kauan yksinään. Hänkin on taitanut lähteä jonnekin, aivan kuten Juovatähtikin", Havutassu jatkoi. Mikähän oli ajanut päällikön ja parantajan ulos leiristä, ja vielä niin aikaisin aamulla? Soturioppilas pudisti itsekseen päätään ja otti pari askelta poispäin tuoresaaliskasasta. Hän siirsi katseensa raitaturkkiseen Tundratassuun ja räpäytti vaaleanvihreitä silmiään.
"Voin antaa tämän Sadesilmälle, joten valitse sinä jotakin Ruskatähdelle", myrskyklaanilainen mutisi naaraalle vesimyyrän tummanruskean turkin takaa, heilauttaen korviaan kasan suuntaan. Hän oli tarkoituksella valinnut omaksi kohteekseen juuri Sadesilmän, koska noh... ei koskaan voinut tietää mille tuulelle iäkäs naaras oli sinä päivänä sattunut. Tundratassulle vastanimitettynä oppilaana Sadesilmän äkäisyys voisi olla melko epämiellyttävää. Näin ainakin Havutassu päätteli.

Nimi: Peuratassu, Myrskyklaani

27.04.2017 18:41
Peuratassun selkänahka nytkähteli, kun Aurinkokukka kertoi oikeat vastaukset esittämiinsä suuntakysymyksiin ja totesi oppilaan suuntavaiston olevan suorastaan surkea. Mustaturkkinen naaras luimisti korviaan, mutta piti kuononsa kiinni. Ei hänellä ollut aavistustakaan, että tuollaisetkin asiat olisi pitänyt ottaa huomioon! Peuratassu puolusteli itseään omassa päässään ja pian hänen ajatuksensa hivuttautuivat pentuetovereihinsa. Heidän jos joidenkin olisi pitänyt varoittaa! He tiesivät taatusti tällaisen olevan tulossa, nuori myrskyklaanilainen järkeili jopa aavistuksen katkerasti mielessään. Mutta hänellä ei ollut silloin vielä kunnolla aavistusta, kuinka tiukka Aurinkokukka saattoi mestarina olla; ei muilla välttämättä ollut samanlaista. Se kuitenkin selviäisi hänelle ajan mittaan, aivan taatusti.

Peuratassulta ei jäänyt huomaamatta punaruskean mestarinsa ilahtuneisuus, kun hän katsoi oppilaansa jäljittelemää vaanimisasentoa. Onnistumisen tunne kupli mustaturkin vatsassa – viimeinkin joku näytti sujuvan! Hän laski vielä takamustaan matalammaksi Aurinkokukan ohjeen mukaisesti, jonka jälkeen jäi häntä innokkaasti väristen katsomaan kuinka soturi nappaisi lähellä olevan päästäisen. Peuratassulla oli vaikeuksia pysyä ääneti, kun näki mestarinsa lähestyvän tyylikkäästi marjapensaasta pilkistävää saalista. Se näytti niin helpolta, ettei kissa ollut uskoa silmiään. Minäkin tahdon kokeilla, soturioppilas intoili, eikä täten meinannut pysyä turkissaan. Suu hieman raollaan Peuratassu tuijotti henkeään pidätellen, kun Aurinkokukka jonkin ajan kuluttua pysähtyi hetkeksi, jännitti takajalkansa ja loikkasi lopulta pahaa-aavistamattoman päästäisen kimppuun. Kuului vinkaisu, ja pian punaruskeaturkkinen jo pudottikin elottoman ruumiin leuoistaan maahan. Peuratassu kohottautui pois vaanimisasennosta sillä samalla silmänräpäyksella ja loikki Aurinkokukan luokse intoa puhkuen ja valtava hymy kasvoillaan.
"Vau!" hän hihkaisi, unohtaen jälleen helposti korkealle nousevan volyymitasonsa. "Tuo oli mahtavinta mitä olen koskaan nähnyt!" Aurinkokukka käski pitkäkoipisen koittaa samaa, johon hän vastasi tarmokkaalla nyökkäyksellä. Kissa iskosti mieleensä päästäisen hajun, jotta tunnistaisi sen jatkossakin, jonka jälkeen lähti etsimään toista sellaista lähistöltä. Hänen tuurikseen äskeinen kovaäänisyys ei ollut koitunut hänen epäonnekseen, sillä piakkoin naaraan kitalakeen leijaili saaliin tuoksu. Se ei kuitenkaan ollut päästäinen, vaan hiiri jonka tuoksun Peuratassu oli aikaisemmin pistänyt merkille. Myrskyklaanilainen asettui vaanimisasentoon ja ryhtyi liikkumaan hiirenhajun suuntaan, joskin hänen takapäänsä oli taas kerran liian korkealla ja askeleet liian äänekkäät. Peuratassu kulki noin pari jäniksenloikkaa lähemmäksi ja huomasikin pian ruskeanpuhuvan siimahännän liikuskelevan heinikossa. Ei kuitenkaan mennyt kauaakaan, kun hiiri hätkähti ja pinkaisi pakoon läheisen puun juurakkoon yhtä nopeasti kuin taivasta nuoleva salama. Mustaturkki ei voinut muuta kuin jäädä tuijottamaan hölmistyneenä kohtaa, jossa hiiri vielä hetki sitten oli ollut. Hän oli luullut tehneensä kaiken mallikkaasti. Mitä siis oikein tapahtui?

Nimi: Iltalilja, Jokiklaani

27.04.2017 11:05
Iltalilja hymyili leveästi kumppanilleen nyökäyttäen päätään. Naaras kertoisi, kun Myrkkykirous sitä oli toivonut.
"Ikävöin heitä, vaikken saanutkaan viettää emoni tai sisareni kanssa niin paljon aikaa. Olisin halunnut tuntea heidät paremmin, kasvaa oman pentuetoverini kanssa soturiksi. Haluaisin, että perheeni näkisi minut nyt kun olen niin onnellinen, että he antaisivat siunauksensa minulle ollessani sinun kanssasi". Naaras vilkaisi sinisine silmineen maata. "He olivat minulle tärkeitä, vaikkemme aina tulleetkaan niin hyvin toimeen. Varsinkin sisareni kanssa saatoimme melkeinpä tapella tyhmistä asioista. Kaipaan heitä, vaikka olenkin oppinut voivani elää elämääni ilman heitäkin", jatkoi Iltalilja katsahtaen ylös taivaalle. Hopeahäntä ei ollut vielä näkyvissä, mutta silti naaras tunsi olevansa lähempänä perhettään katsahtaessaan taivaalle. Siellä he varjelivat nuoren naaraan askeleita.
Iltalilja katsahti mustaturkkiin silmät suurina, kun tuo maukaisi mielipiteensä Hentosävelestä. "Totta, hän ei ole sinun ystäväsi vaan minun", yritti Iltalilja vitsailla. Toisaalta naaras olisi kovasti toivonut, että hänen paras ystävänsä ja kumppaninsa tulisivat toimeen - vaikka kyseessä taisikin olla hyvin monimutkainen palapeli. Parempi toisaalta, että kolli kertoi rehellisesti, millaiseksi koki Iltaliljan ystävättären. "Kiitos rehellisyydestä", harmaaturkki naukaisi nyt jo hymyillen. Pitäisi kai vain oppia elämään sen asian kanssa, ettei Hentosävelestä ja Myrkkykirouksesta tulisi koskaan mitään ylimpiä ystäviä.
"Voi, anteeksi", naukaisi soturi äkisti. Naarasta hävetti oma kysymyksensä, sillä tietysti Myrkkykirous oli menettänyt klaanitovereidensa tuen jouduttuaan luopioksi ja perheen menettämisen jälkeen hänelle oli jäänyt niin vähän.. Iltalilja arveli, ettei hänen kumppaninsa halunnut puhua juuri kyseisestä aiheesta. Se varmasti viilsi aivan liian syvälle mustaturkin sydämeen. Kolli käänsi katseensa jopa pois. Iltaliljasta tuntui niin pahalta. Miksi hänen oli pitänyt alkaa utelemaan? Miksei naaras voinut vain olla hiljaa ja antaa kollin sanoa jotakin, jos tuolla oli sanottavaa? Aivan kuin jokiklaanilainen olisi taas ajatellut jollakin muulla kuin aivoillaan - eihän tuollaista saattanut nyt kysyäkään luopioksi joutuneelta kissalta.
"Minä pyydän anteeksi, en olisi saanut olla noin utelias", Iltalilja miukui pennun lailla. Naarasta särki sydämeen, että hän oli loukannut kumppaniaan. Sitä ei olisi todellakaan pitänyt tehdä.

Nimi: Sadesilmä, Myrskyklaani

27.04.2017 10:48
Sadesilmä nyökkäsi, hieman hymähtäen. Onneksi! Eihän kukaan sitä olisi jaksanut kuunnellakaan, kun Ruskatähti selitti aivan innoissaan kaikenlaisia tarinoitaan. Kollin sanat saivat ärtyneen klaaninvanhimman kasvoille pienen hymynkin - mutta jos kolli huomaisi sen, sanoisi Sadesilmä vain teeskennelleensä. Kun entinen päällikkö avasi suunsa, nyökytteli Sadesilmä mukana. Tuntui, että vastahan sitä oli päässyt mestariksikin ensimmäistä kertaa ja nyt sitä oltiin klaaninvanhimpien pesässä odottamassa muiden huolenpitoa. Kuluipa se aika niin kummallisen reippaaseen tahtiin! Pentuaiheeseen päästyään Ruskatähti näytti huomaavan pesätoverinsa synkkyyden ja katsahti toista anteeksipyytävästi vaihtaen aihetta. Kireys tuntui katoavan kuin savuna ilmaan sen myötä.
"Ah, en. En ole käynyt pesän ulkopuolella vielä tänään", vastasi Sadesilmä kollin sanoihin. Lupasivatkohan nuo tummat pilvet jotakin hirvittävää rankkasadetta? Vaaleahko kissa värisi hieman. Naaras ei ihan tiennyt, oliko Kuukaiku ottamassa uutta oppilasta - sellaista ei ollut kantautunut klaaninvanhimman korviin. "Eiköhän hän jossakin vaiheessa ota. Saa tosiaan apua tehtäviinsä". Sitten pesätoveri otti esille sairauden hajun ja nyt Sadesilmä värähti ihan huomattavasti. Toivottavasti viheryskä ei ollut päässyt leiriin.

Nimi: Huurrehenkäys, Varjoklaani

27.04.2017 10:39
"Selvä sitten", naukaisi Huurrehenkäys vilkaisten uudemman kerran taivaalle. Kaksikko kastuisi tällä kertaa aivan varmasti. Onneksi se ei kuitenkaan haitannut Pöllötassua. Huurrehenkäys tassutteli vaitonaisena kohti soisen maaston päästäkseen Haaskalan suuntaan. Naaras jolkotteli varsin reippaaseen tahtiin, jotta ehtisi näyttää oppilaalleen mahdollisimman paljon koulutushetken aikana. Ja mitä vähemmän aikaa menisi rajojen kiertämiseen ja muuhun, niin sitä enemmän aikaa voitaisiin käyttää pienoisiin saalistusharjoituksiin. Huurrehenkäys väräytti viiksiään, sillä soturin suunnitelma kuulosti hyvältä, ainakin hänen omassa päässään.
"Tässä on Haaskala", naaras kailotti jarrutettuaan kohtuullisen välimatkan päähän kyseisestä rottien pesimästä paikasta. "Siellä asuu rottia. Niistä saa kovimpina hetkinä ruokaa, mutta useimmat rotat levittävät joitakin tauteja. Muutoin pysymme poissa sieltä", soturi selitti. Nyt Pöllötassu saisi kysellä, jos haluaisi jotakin. Uudet oppilaat olivat joko aivan täynnä kysymyksiä kaikesta tai sitten he vain katselivat silmät suurina ympäröimää maailmaa. Pienoinen naurahdus pääsi raidalliselta kissalta.

Nimi: Myrkkykirous, luopio

26.04.2017 23:15
''Haluan kuulla lisää'', Myrkkykirous vastasi hiljaa. ''Haluan olla tukenasi.''
Luopion kuono hipaisi keveästi Iltaliljan harmaanpuhuvaa poskea. Hän ei halunnut nähdä soturitarta tolaltaan, mutta hän halusi tietää. "Jos haluat tuntea kissan, tutustu hänen menneisyyteen", tapasi hänen vanha mestarinsa jorista. Myrkkykirousta kylmäsi sanonta, koska hän tiesi siihen kylvetyn totuuden siemenen. Hänen menneisyytensä oli synkkä kuin sudensydän. Se pelotti kollia. Mitä jos hän tosiaan oli sen julma tappaja, joka murhasi kylmäverisesti vanhan vihollisensa? Ajatus sai hänet levottomaksi.
Harmaaturkki kertoi Hentosävelen olevan hänen paras ystävä ja mainitsi myös, että pystyi luottamaan tähän täysin. Toivotaan niin, Myrkkykirous ajatteli. Luopio ei sietänyt Hentosäveltä, mutta sentään hän teki Iltaliljan onnelliseksi. Kunhan hänen kumppaninsa oli onnellinen, muulla ei ollut väliä. Iltalilja valitettavasti kuitenkin kysyi, mitä mieltä Myrkkykirous oli. Kolli ei aikoisi valehdella, vaikka tiesikin, että hänen sanansa saattoivat sattua.
''Minusta hän on soturilakia noudattava kalanaivo enkä luotta häneen. Ei hän minun ystäväni tosin ole, joten en usko, että mielipiteelläni on väliä''', Myrkkykirous virnisti ja kohautti lapojaan. ''Jotkut kissat vaan saavat hermoni kiristymään. Ystäväsi on yksi niistä.''
Luopio hymyili melkein pahoittelevasti, muttei aivan. Ei kolli voinut olla pahoillaan mielipidettään, eikä hän ollut pahoillaan rehellisyydestäkään. Iltaliljalle hän ei halunnut valehdella, vaikka totuus saattoikin joskus olla epämiellyttävä. Naaras ansaitsi totuuden. Myrkkykirous inhosi valehtelua, vaikka syyllistyikin siihen välillä vieraiden parissa. Iltalilja oli kuitenkin läheinen - kumppani. Muutenkin Myrkkykirous ei ollut ollut kuihin missään suurenlaisessa vuorovaikutuksessa muiden kissojen kanssa. Hän ei välttämättä ollut mikään tahdikkain, etenkin mitä tuli hänen inhoamiin kissoihin. Nyt kollin sanat olivat parasta mitä hän pystyi suodattaa. Luopio sentään yritti vähän estellä itseään rönsyilemästä kuinka ja miten Hentosävel tarkkaan ottaen hänestä oli täysi herhiläispää.
''No.. ei'', Myrkkykirous naukaisi, tietämättä pitäisikö hänen hävetä kisssasuhteiden lähes täydellistä puuttumista. ''Sen jälkeen kuin minut karkotettiin ja menetin ystäväni sekä perheeni, en oikein...''
Myrkkykirous puri huulta. Hän ei ollut paras pukemaan tunteitaan sanoiksi ja etenkin tämän selittäminen tuntui ylitsepääsemättömältä. Jotenkin myös häpeälliseltä. Miten hän kertoisi, ettei ollut pystynyt edes tutustumaan uusiin? Kertomaan, että hän pelkäsi kuollakseen niiden harvojen läheisten puolelta, koska kaikki oli riistetty häneltä menneisyydessä? Miten hän selittäisi pelon, vihan, katkeruuden ja kaiken siltä väliltä, kaiken sen, joka esti häntä ystävystymästä? Iltalilja oli poikkeus. Luopiokaan ei tiennyt miksi. Silti hänen edessään Myrkkykirous häpesi pelkojaan ja tunsi olonsa äkkiä riisutuksi.
''Äh ei mitään. Se on typerää'', Myrkkykirous mutisi, vetäytyen itseensä ja kääntäen katseensa hetkeksi pois kumppanistaan, jottei hän havaitsisi mitään kollin vihreissä silmissä.

Nimi: Orapiikki, Myrskyklaani

26.04.2017 22:44
Orapiikin leuat olivat lukkiutuneet suden lapaan ja hän raastoi kynsillään kaikkea mihin osui. Harmaa turkki oli paksua ja sitä lähti suurina tuppoina Orapiikin teräviin verentahrimiin kynsiin. Kollin odottamatta hän tunsi suden nytkähtävän. Hintelä kolli oli loikannut suden niskaan ja lemusi Tuuliklaanilta aivan yhtä paljon kun hänen aikaisemmin kohtaama naaraskin. Orapiikin luulojen vastaisesti, apujoukkoja oli saapunut sittenkin. Myrskyklaanilainen tunsi lämpimän hengityksen niskassaan ja ennen kuin ehti irrottaa otteensa, suden leuat loksahtivat kiinni hänen niskanahkaansa, välttäen vain täpärästi niskan nikamat. Susi riuhtaisi Orapiikin irti ja lennätti hänet ketunmitan päähän. Rakin hengitys haisi mädältä. Orapiikki punnersi itsensä hammasta purren yhteen ja huomasi tiikeriturkkisen naaraan singahtelevan hukan edessä kuin tappavaan kynsien ja hampaiden tanssiin uppoutunut lumoajatar. Soturi tähtäsi iskuja kohti suden kasvoja, mutta sai varoa suden leukoja. Kolmaskin kissa juoksi samassa paikalle, mutta jähmettyi kauhusta hetkeksi aikaa. Orapiikki ei ehtinyt nähdä enempää kun sukelsi jo suden vatsan alle ja raastoi hukan vatsanalusta. Sitten hän väisti nipin napin käpälän, joka oli murskata hänen takajalan ja heittäytyi puolestaan vasten suden takajalkaa. Susi ulvahti kivusta, mutta se ei ollut Orapiikin aiheuttamaa. Susi liikehti vinhaan vauhtiin paikallaan, steppasi jalkojaan ja oli horjahtaa Orapiikin painosta. Takavasemmalta kuului samassa epämiellyttävä rusahdus. Orapiikki käänsi katseensa ja hän näki vain hetki sitten kauhusta jähmettyneen soturittaren makaavan maassa, suden takakäpälä painaen hänen selkää. Orapiikki ulvahti raivoissaan ja tyrkkäsi suden käpälän pois naaraan päältä. Kaksi muuta kissaa piti suden sen verran kiireisenä, että Orapiikki sai nuoren kissan raahattua kauemmaksi sudesta. Soturi juoksi sitten takaisin taistelun tiimellykseen, koska ei osannut auttaa enempää naarasta. Hän hyökkäsi hurjasti sähisten kohti suden nivusia ja silpoi sen mihin kyntensä vain kerkesi iskeä.

Nimi: Tähtipuro, Varjoklaani

26.04.2017 22:21
Suokukka toimi ohjeiden mukaisesti ja hengitti oikeaan tahtiin. Tähtipuro saattoi huomata, kuinka synnytyksen edetessä kipu kasvoi ja kasvoi. Parantaja pysyi kuitenkin rauhallisena, hengitti naaraan kanssa ja puhui toiselle kannustavasti. Tuskallisten supistusten jälkeen, kuin taivaasta tipahtaen, pieni nyytti muksahti sammalpedille. Tähtipuro solahti toimintaan ja noukki pienen pennun tassujensa päälle, jottei kylmä maa sairastuttaisi pentua. Sitten rivakoin nuolaisuin vastakarvaan Tähtipuro auttoi pikkuista hengittämään ja verta kiertämään. Ilmoille pääsi vaikerrus, terveen pennun ponnekas itku. Parantaja nosti katseensa liikuttuneesti hymyillen Suokukkaan. Mustavalkoinen pikkuinen vääntelehti.
''Se on terve kollipentu. Onneksi olkoon'', Tähtipuro naukaisi ja nosti pikkuisen Suokukan etutassujen juureen. ''Puhdista hänet loppuun ja nuole vastakarvaan. Synnytät pian varmasti toisen, joten muista hengittää ja ponnistella.''
Tähtipuro katseli hymyillen uusimpaan varjoklaanilaiseen. Pentu oli terve kuin pukki, ainakin ensisilmäykseltä. Kun hänet saataisiin puhdistettua, tärkeintä oli taata lämpimät kuivat olosuhteet ja paljon emonmaitoa. Ensimmäinen viikko, erityisesti ensimmäinen päivä ja yö olivat kriittisimmät, mutta Tähtipuro oli optimistinen, että tämä pentu ainakin selviäisi niistä.

Nimi: Sammalpentu, Myrskyklaani

26.04.2017 22:01
Sammalpentu seurasi Kipinäpentua ulos pentutarhasta Liljakasvon tuuppiessa heidät pois tieltä. Pesästä kuului vaikerrusta ja huutoja ja myöhemmin myös vikinää. Pentu olisi ollut utelias tutkimaan mistä kaikki tämä häly tuli. Ei hän koskaan ollut nähnyt tai kuullut synnytystä Sammalpentu heräsi ajatuksistaan Myyräkynnen terävään tiuskaisuun. Kilpikonnakuvioinen naaras oli valmiina pinkaisemaan Liljakasvon luokse, missä naaras sitten huitelikin, mutta Kipinäpentu tuskin lotkautti korviaan. Niinpä Sammalpentukin jäi. Hän luotti sisareensa.
Kipinäpentu äkkäsi jostain sammalpallon ja syötti sen Sammalpennulle. Kilpikonnaturkki nauroi riehakkaasti ja syöksähti pallon perään. Kömpelösti naaras kuljetti sitä ja tähtäsi syöttöä takaisin. Hänet keskeytti kuitenkin Vaahterapennun ääni, joka tervehti Sammalpennun harmiksi vain Kipinäpentua. Sammalpentu oli saattanut vähän ihastua vanhempaan kolliin. Kermanvaalea turkki ja siniset silmät - Vaahterapentu oli söpöläinen. Naaras vaihtoi asentoaan ja potkaisi palloa. Hän oli tähdännyt - puoliksi - vahingossa Vaahterapennun naamaan. Sammalpentukin olisi halunnut sen tervehdyksen.
''Vaahterapentu, koppi!'' Sammalpentu huudahti iloisesti ja vilkaisi Kipinäpennun suuntaan. Kunpa heillä olisi vielä toinen pallo!

Nimi: Ruskatähti, Myrskyklaani

26.04.2017 21:49
Kollia nauratti Sadesilmän ärtynyt äänensävy.
''Ei, vitsailin vain. En varmaan pääsisi tarinaani edes puoliväliin ennen kuin saisin sinulta jo kynnestä kuonoon'', Ruskatähti tokaisi ja katsahti pesätoveriinsa pilke silmissään. Ruskatähti heilautti häntäänsä myöntymisen merkiksi sikäli kuin selällään makoillessaan pystyi.
''Totta. Minusta muutenkin tuntuu ihan liian raihnaiselta. Hetki sitten minä vasta olin saanut päällikkyyden! Olin kyllä surkea päällikkö alkuajoistani'', Ruskatähti huokaisi, mutta hymy ei lähtenyt hänen kasvoiltaan. Kollia toki harmitti nuoruuden virheet, mutta hän muisteli silti aikoja kaihoten. Kolli huomasi astuneensa ikävään aiheeseen kun Sadesilmä ei vastannut mitään hänen pentuhorinoihinsa. Myrskyklaanilainen kääntyi katsomaan naarasta ja pani merkille kuinka hänen katseensa oli synkentynyt. Entinen päällikkö katsoi toiseen ja viestitti katseellaan hiljaisen anteeksipyynnön. Ruskatähti ei maininnut asiasta mitään ja siirtyikin tahdikkaasti toiseen aiheeseen.
''Näitkö ne sadepilvet korkokivien päällä? Yö varmaan kaatosadetta yhtä huutoa. Jippii en odota sitä nivelkipua'', Ruskatähti tuhahti, lähinnä itsekseen. ''Onko Kuukaiku ottamassa uutta parantajaoppilasta? Hän toki on nuori, mutta hänellä on tassut täynnä töitä, eikä lisäpari varmaan olisi haitaksi. Kuingattaria ja pentuja on paljon ja sitten on vielä me. Ja pentutarhan ohi mennessä haisi sairaalta. Voisin varovasti veikata viheryskää.''
Ruskatähden kulmat kurtistuivat huolesta. Toivottavasti kukaan pennuista ei ollut sairastunut.

Nimi: Lumia, Kotikisu

26.04.2017 19:35
Lumia katseli ulos ikkunasta. Hän oli juuri syönyt täyttävän aterian ja hänen teki mieli vain alkaa nukkumaan. Naaras ei kuitenkaan pystynyt rauhoittumaan. Hän vain halusi ulos tutkimaan paikkoja, koska hän ja hänen kaksijalkansa olivat juuri muuttaneet uuteen kotiin. Ikkunasta näki metsän olevan aivan aidan vieressä. Lumia oli entistä malttamaton. Lopulta hän alkoi maukua kärsimättömästi. Kaksijalat kuulivat sen ja tulivat päästämään Lumian ulos. Kaksijalat myös puhuivat jotain Lumiasta , mutaa ei hän siitä välittänyt. Naaras aivan hyppelehti innosta. Pieni sateen tuoksu leijui ilmassa.
"Toivottavasti ei ala satamaan", Lumia vaikeroi ääneen. Naaras mietti minne menisi ensin:
"Menisinkö metsään vai kiertäisinkö kauempaa? Ei menen metsään." Hän hypähti aidalle. Lumia haisteli metsän tuoksuja haltioituneena. Siellä oli niin paljon nähtävää ja tehtävää. Aidalta katsoessa maassa näkyi puuhastelevan pieni hiiri. Lumia katsoi sitä ja nuoli huuliaan. Hän oli kyllä vasta syönyt, mutta ei se estäisi häntä. Naaras asettui vaanimisasentoon. Hän oikein imi sieraimiinsa hiiren tuoksua. Hän valmistautui hyppyyn. Lumia hyppäsi kaaressa saaliin kimppuun, mutta se ehti huomata hänet. Lumia lysähti kosteaan maahan, joka oli täynnä lehtiä ja mutaa. Hänen puhtaan valkoinen turkki oli aivan mudassa.
"Voi ei, kaunis turkkini aivan mudassa", Lumia voivotteli. Hän alkoi kiivaasti puhdistaa sitä. Naaras nuoli turkkiaan joka kohdasta. Sateen tuoksu oli vain voimakkaampi. En kyllä palaa vielä kotiin. Lumia ajatteli. Metsässä tuoksui monia eri tuoksuja. Oli puita, riistaa sekä... Lumia ei tiennyt minkä tuoksu oli. Yhtäkkiä pensaikosta kuului rasahdus (?). Lumia jännitti lihaksensa. Naaras tärisi. Hänen häntänsä oli myös kauhusta jäykkänä. Onko tuolla pensaikossa joku? Lumia ajatteli.

Nimi: Loimutassu, Jokiklaani

26.04.2017 17:07
Kuullessaan Myrskylinnun käskyn seurata, Loimutassu teki oitis työtä käskettyä. Hän käveli sijaismestarinsa perässä koko matkan joen rantaan ja asettui sitten kuuntelemaan lisäohjeita tämän viereen. Kolli selitti, ettei varjo saanut osua veteen kalastettaessa. Istuttuaan Myrskylinnun viereen oppilas naulitsi syvänsinisen katseensa jokeen. Hetken tuijotettuaan hän alkoi selittää, mitä näki. "Siellä on paljon simpukoita, hiekkaa ja kiviä", hän maukui, ja hopeaisen kyljen välähdyksen nähdessään jatkoi: "Ja tuolla on kaloja! Voimmeko me pyydystää niitä?" Oranssiturkista tuntui, että hän räjähtäisi kohta. Parhaansa mukaan jokiklaanilainen yritti olla kiljumatta ääneen riemusta. Vasta nyt hän alkoi todella tajuta, miltä tuntui olla soturioppilas. Olihan koko pentuaika tietysti vietetty sen odottamisessa, mutta ei hänellä ollut silloin aavistustakaan, millaista se todella olisi.

Nimi: Pöllötassu, Varjoklaani

26.04.2017 15:33
Pöllötassu hymyili leveästi kuullessaan mestarinsa olevansa samaa mieltä, ja into palasi hänen tassuihinsa kun hän kuuli Palaneen vuorivaahteran olevan kuulemma yhtä kaunis. Naaras hyppelehti hieman jokaisella askelmallaan, ja yritti välillä kävellä niin hiljaa kuin mahdollista. Uudet mahdollisuudet oppilaana jännittivät, eikä raitaturkki malttanut odottaa sitä kaikkea mitä hän saisi kokea. Hän kuitenkin rauhoittui kohteliaasti kuuntelemaan, kun Huurrehenkäys kysyi haittaisiko kaatosade. Oppilas heilautti korviaan ja totesi: ”Sade on vain mukavampaa.” Hänen mestarinsa kiristi tahtia, joten Pöllötassu kipitti perään.

Nimi: Huurrehenkäys, Varjoklaani

26.04.2017 15:08
Huurrehenkäys huomasi Pöllötassun poistuvan piikkipensastunnelista. Pienoinen hymy käväisi soturin kasvoilla. Mestarina toimiminen oli aina niin mukavaa. Oppilas näytti ihmettelevän häntä ympäröivää maailmaa - se varmasti näytti todella kummalliselta ja hämmentävältä, varsinkin kun Pöllötassu oli vasta nimitetty ja oli varmaankin ensimmäistä kertaansa leirin ulkopuolella. Huurrehenkäys saisi opettaa nuorelle naaraalle kaikki Varjoklaanin reviirin salat.
"Varjoklaanin reviiri on todella kaunis", maukaisi soturi hieman virnistäen Pöllötassun sanojen vuoksi. Oppilas oli selvästi innoissaan! "Odotapa vain kun näet Palaneen vuorivaahteran, se varmasti ihastuttaa sinua myöskin tämän soisen maaston lisäksi", lisäsi Huurrehenkäys vilkaisten taivaalle. Sadepilvet näyttivät olevan varsin lähellä, ne olivat jo peittäneet Korkokivet.
"Et kai välitä siitä, että kastutko ihan läpimäräksi?" soturi huikkasi vielä oppilaalleen ennen kuin lähti vetrein askelin Haaskalaa kohti. Olisi parasta näyttää ensimmäisenä tuo rottien valloittama paikka ja varoittaa noiden otuksien levittämistä taudeista. Pöllötassu ei saisi mennä sinne koskaan yksinään.

©2017 Kuoleman varjot ᴿᴾᴳ - suntuubi.com