Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Peli


 

Olet tervetullut keskustelemaan kanssamme, vaikka et olisikaan liittynyt!

 

Vuodenaika: Viherlehden loppu
Aika: Ilta [klo 17:00-20:00]
Sää: Myrsky on ohi. Taivasta peittänyt pilviverhon hajonnut, aurinko alkaa laskemaan. Rajunilma on saanut veden nousemaan ja puita kaatumaan - lähes koko metsässä on nähtävissä myrskyn tuhoja.

Ohjeita kirjoittamiseen löydät täältä. Älä kirjoita nimikenttään omaa nettinimeäsi, vaan kissasi nimi ja sen jälkeen mihin se kuuluu. Esimerkiksi 'Mustakynsi, Jokiklaani'.

Kuunkierto

Päivä 14

Juorut

  • "Olin Yöperhosen ja Hopearikon kanssa partiossa, ja näytti siltä, että he olivat keskenään kovin läheisissä tunnelmissa. Epäilen, että heidän välillään on jotakin klaanitoveruutta syvempää - ehkä he ovat salassa toistensa kumppaneita!"
    - Huurrehenkäys, Varjoklaani
    Varjoklaanissa
  • ''Susitaistelun jälkeen leiriin on tuotu loukkaantunut erakkonaaras. Hyvin kaunis, nimi taisi olla Akritia? Näin hänet ja Nokiläiskän viime yönä nukkumassa kylki kyljessä. En nyt tiedä onko niillä kahdella mitään sen kummempaa, mutta... kuka nukkuu noin lähekkäin tuntemattoman kanssa?''
    - Tähtipuro, Varjoklaani
    Varjoklaanissa
  • "Olin Yöperhosen ja Hopearikon kanssa partiossa, ja näytti siltä, että he olivat keskenään kovin läheisissä tunnelmissa. Epäilen, että heidän välillään on jotakin klaanitoveruutta syvempää - ehkä he ovat salassa toistensa kumppaneita!"
    - Huurrehenkäys, Varjoklaani
    Varjoklaanissa
  • ''Susitaistelun jälkeen leiriin on tuotu loukkaantunut erakkonaaras. Hyvin kaunis, nimi taisi olla Akritia? Näin hänet ja Nokiläiskän viime yönä nukkumassa kylki kyljessä. En nyt tiedä onko niillä kahdella mitään sen kummempaa, mutta... kuka nukkuu noin lähekkäin tuntemattoman kanssa?''
    - Tähtipuro, Varjoklaani
    Varjoklaanissa
  • ''Susitaistelun jälkeen leiriin on tuotu loukkaantunut erakkonaaras. Hyvin kaunis, nimi taisi olla Akritia? Näin hänet ja Nokiläiskän viime yönä nukkumassa kylki kyljessä. En nyt tiedä onko niillä kahdella mitään sen kummempaa, mutta... kuka nukkuu noin lähekkäin tuntemattoman kanssa?''
    - Tähtipuro, Varjoklaani
    Varjoklaanissa

Takaisin ylös

 

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Eräyö, Varjoklaani

20.11.2017 20:45
Avatessaan ajatustensa virtaa Huurrehenkäykselle, Eräyö oli pannut merkille, ettei naaras ollut samaa mieltä. Soturitar mainitsi susista, mikä sai kollin tuhahtamaan. ”Kissat eivät ole susien luontaista ravintoa. Ne taistelevat kanssamme ruoasta ja reviireistä. Siksi ne tappavat meitä. Saalistajia on näissä metsissä liikaa, joten susistakaan tuskin olisi huolta, mikäli klaanien rivejä harvennettaisiin. Enkä tosiaan tarkoita Varjoklaania.” Eräyö kurnautti vastalauseensa, mutta katui sittemmin taas kärkästä kieltään. Huurrehenkäys vaikutti kiusaantuneelta ja vaitonaiselta, eikä kolli olisi voinut odottaakaan enempää hullujen suunnitelmiensa päätteeksi. Se ei kylläkään tarkoittanut sitä, että kollin ketale olisi antanut niiden olla tai haudannut ne kokonaan. Ehei. Se tarkoitti sitä, etteivät Varjoklaanilaiset olleet vielä valmiita sellaiseen. Heitä pitäisi valmistella, hiukan manipuloida ja usuttaa. Toistaiseksi ajatus sai jäädäkin ajatuksen tasolle odottamaan oikeaa aikaa vanhojen ja pinttyneiden tapojen rikkomiseksi. Parsiessaan vielä mielestään hyvää ideaansa kasaan, voisi luppoajan hyödyntää parhaaksi koetulla tavalla. Syöden, nauttien ja susien uhalle nauraen.
Kissakaksikko pysähtyi ja hämärässä vihertävät silmät kääntyivät katsomaan huolellisesti naaraan puoleen. Tuo oli aikeissa etsiä nykyisestä olinpaikasta riistaa, mikä sai kookkaan kollin hännän pyörähtämään tuskastuneesti kuin kepillä sohittu käärme ikään. Tämän katse seurasi tovin verran Huurrehenkäyksen menoa hiiren tuoksun suuntaan, kunnes Eräyötä ei jaksanut enää kiinnostaa. Tämä kuuli tarkan kuulonsa avulla sivummalla rapistelevan jyrsijän, ehkä toisen samanlaisen hiiren, muttei edes vaivaantunut yrittämään. Se oli nähty liian monta kertaa. Siitä ei tulisi mitään. Eräyö ei pääsisi edes loikkaamisetäisyydelle ennen kuin hiiri olisi jo kuullut tämän tulon ja paennut maanalaisiin koloverkostoihinsa. Luonteeltaan kärsimättömän ja äkkipikaisen puolikarvaisen oli myös turha jäädä kolon suulle odottamaan hiiren palaamista, sillä kolli pelkäsi munaavansa senkin. Aikaa ja vaivaa menisi hukkaan.
”Olet taitava.” Eräyö totesi maireasti naaraalle, joka palasi kollin luo hiiri hampaidensa välissä. Tämä oli istuutunut alas seuraamaan näytöstä ja näytti nyt tyytyväisen ilmeensä kera melkein kuin henkisesti taputtavan tuolle. ”Syö alkupalasi, sillä nyt lähdemme hakemaan Kaksijalkalasta kunnon ruokaa.” Kolli hymähti veikeästi kuin kissanpentu. Komeat ja pitkät rintakarvansa esille oikein pörhistäen raskas kalloinen Eräyö nousi ja lähti taivaltamaan lähemmäs Kaksijalkalaa. ”Enkä tarkoita Haaskalaa. Etsimme paikan josta kotikisutkin saavat ruokansa ja viemme sieltä klaanille.” Puolipitkäkarvainen täsmensi. ”Tuletko sinä, vai menenkö yksin?”

Nimi: Puolukkahäntä, Varjoklaani

20.11.2017 20:41
Ruskeaturkkinen Kaarnakynsi saapui viimeinkin paikalle Raetassu mukanaan. Vanhempi soturi osoitti Puolukkahännälle kysymyksen, mutta punahäntäinen naaras ei vaivautunut vastaamaan sen kummemin, nyökkäsi vain jäykästi. Hän käännähti sanaakaan sanomatta ympäri ja sujahti piikkipensantunnelin kautta ulos Varjoklaanin leiristä. Valkoisen ja kellanpunaisen kirjavan kissan teräväkatseiset silmät tarkkailivat reviirin maita, jotka avautuivat hänen eteensä. Puolukkahäntä ei ollut sinä päivänä käynyt vielä kertaakaan leirin ulkopuolella oltuaan yön vartiossa ja niinpä hän kiinnitti erityisesti huomiota muuttuneeseen ympäristöön – viimeöinen myrsky oli selvästikin jättänyt maahan jälkensä. Varjoklaanilainen pisti merkille soisen maaperän, joka oli tavallista kosteampi ja omasi nyt useita pieniä sekä vähän suurempia lätäköitä. Myös suolampien vedenpinta oli noussut huomattavasti, yltäen nyt reilusti yli reunamiensa, puhumattakaan joistakin katkenneista oksista ja kaatuneista puista.
"Katsokin, ettei oppilaasi tipahda lätäkköön saatika jää minnekään jumiin – minä en häntä ryhdy pelastamaan", Puolukkahäntä puuskahti raitaturkkiselle klaanitoverilleen, kun hän ryhtyi askeltamaan ripeästi Ukkospolun ja täten myös Myrskyklaanin rajan suuntaan. Hänen valkeat käpälänsä upposivat hieman maaperän tavallista pehmeämpään maahan, tuntien veden ja viileän mudan imeytyvän hänen ihoonsa saakka. Tottuneena asiaan Puolukkahäntä ei kuitenkaan osannut siitä välittää, hän jatkoi vain matkaansa.

Nimi: Huurrehenkäys, Varjoklaani

20.11.2017 19:54
"Ainakin sinun ehdotuksesi kuulostaa järkevämmältä", Huurrehenkäys tuumi ääneen. Eräyö maukui nimittäin, että käyttäisi itse hyödykseen pimeyttä sekä tuulen suuntaa, jos metsästäisi jäniksiä. Se olisi varmasti paljon yksinkertaisempaa kuin juosta jänöjussien perässä nummella keskellä päivää. Toisaalta soturi ei tullut ajatelleeksi ruumiinrakenteiden erilaisuutta, tuuliklaanilaiset kun tuppasivat olemaan kuin juoksemiseen luotuja, siis jänisten nappaamisessa he olivat tavallaan kuin mitäkin mestareita. Harva Varjoklaaniin kuuluva kissa omasi tarpeeksi ketteryyttä ja nopeutta pystyäkseen juoksemaan riistan perässä kuten toisen klaanin jäsenet.
Eräyö ei vastannut erityisemmin naaraan ehdotukseen suunnasta - ei hän toki ollut sitä odottanutkaan - , mutta kuitenkin nyökäytti päätään. Ilmeisesti suunta siis kelpasi klaanitoverillekin aivan mainiosti.
"Ei kyllä mikään ihme, että sudet tuntuvat imevän klaanin voimavarat arkielämän ohella. Ovathan ne vaarallisia petoja, jotka ovat ilmeisesti tehneet muissakin klaaneissa joistakin kissoista selvää", Huurrehenkäys maukui katsoen tiiviisti eteenpäin soisessa maastossa. Hän ei halunnut solahtaa suonsilmäkkeeseen, ne kun tuntuivat olevan tavanomaista petollisempia. Toisaalta raitaturkki halusi olla myös näyttämättä kasvoillaan olevia tunteita sen enempää. Hän kyllä ymmärsi, miksi Eräyö tuumi niin kuin tuumi. Huurrehenkäys itse kuitenkin koki, että susiin kannatti keskittyä aivan ensimmäisenä ja sitten vasta asettua muita asioita hoitamaan. Ei naaras ollut itse joutunut, ainakaan vielä, suden kanssa kasvokkain, mutta kertomukset oman klaanin sisällä kuin myös edellisessä kokoontumisessa kuullut jutut jäytivät häntä sisältä. Sudet olivat pelottava ja mitä vaarallisin uhka - tuskin niitä päihitettäisiin, jos poikkiteloin mokomien otusten kanssa ryhdyttäisiin vain puoliteholla. Soturitoveri selitti, kuinka hänen mielestään olisi helppo rataista asia niin, että Varjoklaani laajentaisi reviiriään huimasti. Muut klaanit jäisivät sitten susien olinpaikkojen lähettyville, joutuen taistelemaan neljän klaanin edestä. Ajatus toki houkutteli naarastakin, sillä olisihan se tavallaan helppo ratkaisu. Niin Varjoklaani jäisi olemaan ja vielä kukoistamaan muiden kustannuksella. Onneksi kuitenkin keskustelu kyseisen asian tiimoilta päättyi, kun kirjavaturkkinen roteva kissa ilmeisesti tajusi ylittäneensä keveän jutustelun rajan. Tai ehkä hän oli mielestään puhunut liikaa vähän salaisemmista mietteistään. Huurrehenkäys ei saanut peitettyä kokonaan helpotusta, joka hänestä kajasti, kun hänen ei tarvinnut enää jäädä kyseistä asiaa miettimään. Eräyö vielä tokaisi, että klaania palvelisi päällikön tahdon mukaan. Raidallinen soturi ei voinut olla nyökkäämättä. Hän oli vieläkin helpottunut, mutta tässä asiassa täysin samaa mieltä. Päällikön mukaanhan klaania pyöritettäisiin.
"Varmaan olisi paras pikkuhiljaa pysähtyä ja vain haistella riistaeläinten vainua", naaras vastasi häntäänsä heilauttaen. Kiusaantunut katse käväisi naaraan kasvoilla, sillä hän ei ollut edes hoksannut kaksikon kävelleen niin kauas. "Tai en ainakaan usko, että yhtään Kaksijalkalaa lähempää löytäisi minkäänlaista kunnollista riistaa", hän lisäsi. Soturi vilkaisi vielä Eräyötä, avaten sitten suunsa löytääkseen riistasta kieliviä vainuja. Hetken aikaa Huurrehenkäys vain oli paikallaan, ennen kuin lähti seuraamaan yhtä hänen suuhunsa tulvinutta hajua. Raitaturkki otti varovaisia askelia kyseistä suuntaa kohden. Hiipivät askeleet seurasivat toisiaan, kunnes vihdoin näköyhteys oli saatavilla. Hiiri se siinä kuoputti maata. Lie mitä tekemässä. Huurrehenkäys ei jäänyt miettimään, vaan lähestyi aina vain riistaeläintä. Tarpeeksi lähelle päästyään hyppäsi soturi toisen kimppuun ja antoi hiirelle kuolonpuraisun. Tyytyväisenä itseensä hän tassutteli takaisin Eräyön suuntaan.

Nimi: Peuratassu, Myrskyklaani

20.11.2017 19:48
Peuratassu heilautti mustaa häntäänsä laajassa kaaressa ja sukelsi nopeasti nappaamaan saalistamansa päästäisen leukojensa väliin. Pitkillä koivillaan soturioppilas lähti kipittämään Aurinkokukan perään, eikä häntä edes oikeastaan haitannut, ettei mestari ollut antanut suoraa kommentia hänen viimeisimmistä linnunsaalistusloikistaan. Kaipa se siis tarkoitti, että ne olivat menneet mallikkaasti? Näin Peuratassu ainakin oletti, lähtiväthän he punaruskeaturkkisen sanojen mukaan etsimään hänelle oikeaa siivekästä saalistettavaksi.

Peuratassu kulki koko matkan hiljaa Aurinkokukan vanavedessä – joskin omissa ajatuksissaan, sillä hampaissa roikkuva samettiturkkinen, sen mehevän lihaisa tuoksu sekä lehtevä ympäristö veivät hänen huomiotaan muualle. Musta naaras kuitenkin pysähtyi heti, kun edellä kulkeva soturi viittoi hännällään niin tekemään. Nuori naaras laski saaliinsa maahan kuolleiden lehtien päälle ja heilautti suurta korvaansa kuunnellessaan Aurinkokukan sanoja. Lähistöllä oli siis lintu, ja Peuratassun tulisi paikantaa ja sitten saalistaa se – asia selvä! Peuratassu nyökkäsi ponnekkaasti ymmärtämisen merkiksi ja lähti vaanien liikkeelle. Itsevarmuus huokui hänen vielä hieman kankeista liikkeistään, sillä kissa uskoi jo hallitsevansa lintuhypyn, jota he harjoittelivat aikaisemmin. Olisihan Aurinkokukka varmasti sanonut jotain, jos niin ei olisi!
Myrskyklaanilainen kulki muutamia ketunmittoja eteenpäin ympäristöään haistellen. Kaikki hajut tuntuivat hetkeksi sekoittavan hänen päänsä ja sittemmin mustaturkki tajusi, ettei edes tiennyt, miltä linnun hajun kuuluisi tuoksua. Vanhempi naaras oli kuitenkin sanonut sellaisen olevan lähistöllä, minkä vuoksi Peuratassu ei antanut häilyvän hämmästyksensä saattaa itseään pysähdyksiin. Niinpä hän kurtisti keskittyneesti kulmiaan ja yritti poimia ilmasta jonkin hajun, joka voisi kenties olla lintu ja jota lähtisi sitten seuraamaan. Aluksi homma tuntui mahdottomalta ja Peuratassu meinasi jo kärsimättömyyttään luovuttaa, mutta pian hän erotti hajujen metsiköstä tuoksun, joka erottui muita selkeämmin. Myrskyklaanin jäsenen selkäturkki värähti innostuksesta. Voisiko se olla se? Mustaturkkinen teki täyskäännöksen viikset heilahtaen ja ryhtyi seuraamaan hajujälkeä. Pian hänen korvalehtensä nappasivatkin pientä rapinaa ja siipisulkien kahahtelua erään saniaistiheikön takaa. Peuratassu vaani lähemmäksi vatsakarvat lähellä maata ja laski tassunsa maahan niin varovasti kuin vain osasi. Hän tunsi sydämen tykyttävän rinnassaan ja adrenaliinin virtaavan suonissaan. Enää muutama askel, ja äänien aiheuttaja oli näköetäisyydellä. Ja lintu se toden totta oli! Soturioppilas hengähti syvään, yrittäen palauttaa mieleensä kaiken Aurinkokukan opettaman lintujen saalistukseen liittyen. Niinpä hän jännitti lihaksensa ja syöksähti juoksuun lintua kohti. Mustasulkainen lintu huomasi vaaran miltei saman tien, pyrähtäen lentoon metsässä kaikuvan varoitushuudon säestämänä. Peuratassu loikkasi nopeasti linnun perään – nuoren naaraan harmiksi hän oli kuitenkin liian hidas liikkeissään. Paljastetut kynnet vain huitaisivat linnun pyrstösulkia, saamatta niistä minkäänlaista otetta. Kissa tipahti kompuroiden maahan – hyppy oli ollut kovin hätäinen ja täten huolimaton – ja seurasi keltavihreällä katseellaan saaliinsa karkumatkaa.
"Hiirenpapanat!" päästyi Peuratassun suusta. Hänen piiskamainen häntänsä vääntelehti turhautuneena edestakaisin. Se oli ollut niin lähellä!

Nimi: Eräyö, Varjoklaani

20.11.2017 19:16
Toispuoleinen virnistys piti pintansa puolipitkäkarvaisen suupielillä kun Huurrehenkäys näytti suorastaan kuvittelevan herkullisen jäniksen maun makunystyröillään. Samalta Eräyökin oli monesti näyttänyt haaveillessaan kunnon saaliista vähäpätöisten jyrsijöiden, kuten myyrien sijaan. ”Tuuliklaanin saastavarpaat tekevätkin asioista vaikeita. Minä käyttäisin pimeyttä ja tuulen suuntaa jänisten yllättämiseen, enkä ajaisi niitä takaa pitkin maita ja mantuja.” Eräyö kertoi kaikkitietävästä, vaikka ei todellisuudessa omannut minkäänlaista kokemusta jänisten metsästämisestä. Tämä oli vain vakuuttanut itsensä mokomien pomppukoipien maukkaudesta ja typeryydestä, jota käyttäisi hyväkseen tilaisuuden saatuaan. Ikävä kyllä sitä tilaisuutta tuskin koskaan tulisi, jäniksiä kun ei Varjoklaanin mailla juurikaan esiintynyt. Tämä taas johti siihen, että kolli oli alkanut miettiä reviirin laajentamista. Nyt elettiin muutenkin muutosten aikaa, kaikki oli mahdollista. Valta saattoi vaihtua hetkessä ja kissojen maailma järkkyä päivässä.
Huurrehenkäys ehdotti Kaksijalkalaa saalistusreissun kohteeksi. Se kävi Eräyöllä, joka nyökäytti suurta kalloaan raskaasti. ”Äh... Tuskin ovat mitään mieltä. Kaikki energia on nyt keskitetty susiin, mutta kukaan ei tule ottaneeksi huomioon mikä mahdollisuus se olisi meille.” Kollin roikale jatkoi mietteidensä avaamista naaraalle. ”Laajentaisimme reviiriämme ja ajaisimme muut klaanit lähemmäs tunnettuja susien olinpaikkoja. Pakottaisimme heidät taistelemaan puolestamme, kärsimättä itse juurikaan menetyksistä.” Eräyöllä oli mielipiteensä, joka olisi tuhonnut jo ajatustasolla kaiken kissojen tekemän yhteistyön. Käytännössä tämä ehdottikin maanpetosta muita klaaneja kohtaan.
”Hm. Antaa olla.” Mustanvalkea kolli lopulta tuumasi, kun tajusi itsekin ajelehtineensa liian vaarallisiin vesiin puheidensa kera. ”Palvelen klaaniani kuten päällikkö tahtoo, vaikka vain kuseksimalla reviiriemme rajoille.” Tämä hiukan peruutti puheitaan, jottei Huurrehenkäys ymmärtäisi väärin. Todellisuudessa Eräyö ei kuitenkaan voinut olla ajattelematta klaaninsa yllyttämistä muita klaaneja vastaan, vaikka se vaatisi jopa vallanvaihdoksen Varjoklaanissa.
Soturit olivat kulkeneet jo hyvän matkaa kohti Kaksijalkalaa. Kauempana hahmottui jo keinotekoisia valoja ja korvia ärsyttävää meteliä. ”En ole koskaan ymmärtänyt, mitä saaliseläimiä näiltä tienoin oikein löytää. Minnepäin?” Kollinrähjä kysyi naaraalta.

Nimi: Kirkasjuova, Jokiklaani

20.11.2017 19:00
Vihreät silmät edelleenkin aavistuksen surumielisinä, mutta kuitenkin keskittyneenä Kirkasjuova kantoi omaa osuuttaan Tuiketurkin painosta harteillaan. Kun kaksikoksi kutistunut partio saapui joen rannalle leirisaaren kohdalle, oli edessä seuraava ongelma. Vesi oli noussut ja joki virtasi nopeammin kuin yleensä, joten varapäällikön kuljettaminen sen yli tulisi olemaan todella haastavaa ja raskasta. Kuurakuono kenties ajatteli samaa, mutta ei sanonut siitä mitään, kysyi vain, joko harmaaraidallinen oli valmis. Kirkasjuova nyökkäsi ja maukui sitten: "Olen valmis. Matka ei onneksi ole kovin pitkä, kyllä me siitä selviämme ihan hyvin." Naaras toivoi rohkaisevien sanojen auttavan klaanitoveria, vaikkei toki epäillytkään tämän voimia. Kuurakuono oli silti melko pienikokoinen ja siitä saattaisi olla tässä haittaa. Epävarmat ja hermostuneet ajatukset jokiklaanilainen sysäsi mielensä perukoille. Nyt oli keskityttävä uimiseen, eikä mihinkään muuhun.
Hän kahlasi veteen varapäällikkö puoliksi selässään, puoliksi Kuurakuonon selässä (?) ja alkoi uimaan voimakkain vedoin. Virtaus toden totta oli voimakas, eikä suunnassa pysyminen ollut helppoa. Vesi pyörteili kissojen ympärillä ja Kirkasjuovan pitkät karvat liimautuivat toiselta puolelta kylkeen kiinni ja toiselta sojottivat virtauksen suuntaan. Lihaksissa tuntui pientä poltetta, kun piti uida ja vielä tasapainotella kissaa hartioilla, mutta ei voinut lopettaa. Oli vain jaksettava eteenpäin, sillä keskellä jokea ei oikein ollut lepomahdollisuutta. Vielä muutama ketunmitta jäljellä. Vaaleanharmaa, paksu häntä lipui vedessä vihreäsilmäisen perässä ja taipui sekin virtauksen suuntaan. Vielä pari kauhaisua - ja perillä.
Huohottavana, märkänä myttynä Kirkasjuova lysähti rannalle. Hetken hän vain yritti saada hengitystään tasaantumaan, mutta sitten nousi ylös ja kokosi itsensä. "Menetkö sinä ilmoittamaan Punatähdelle, niin minä voin kantaa Tuiketurkin leiriin", ehdotti soturi Kuurakuonolle. Nyt, kun hän oli selvinnyt melkein leiriin, suru menetetystä klaanitoverista tulvahti jälleen mieleen. Tunteet olivat jääneet hetkeksi taka-alalle, kun keskittyminen oli saanut mielessä vallan.

Nimi: Huurrehenkäys, Varjoklaani

20.11.2017 18:48
Kollin suusta pääsi naurahdus, kuivakka sellainen. Ehkei kyseessä ollutkaan ollut mikään vitsi, naaras tuumaisi. Hän ei kuitenkaan alkanut sen enempää asiasta kyselemään tai muutenkaan jauhamaan. Eräyö lisäsi vielä, että pesätoverin pennut näyttivät hänen silmissään vieläkin pikkuruisilta rääpäleiltä. Nyt Huurrehenkäys todellisesti nauroi. Hän ei kiusoitellut kollia, että tietysti se tuntui varmasti sellaiselta, kun omasi itse erottuvaa lihaksistoa sekä muutenkin vahvan kehon. Soturioppilaiksi asti vasta päässeet naaraat, Huurrehenkäyksen pennut, olivat toki pienen oloisia, etenkin, kun heistä kumpikaan ei ollut kovin lihaksikas taikka suurikokoinen. Ja molemmilla riitti matkaa vielä soturiksi pääsemiseen, joten he eivät edes olleet saavuttaneet täyttä kapasiteettiään esimerkiksi kasvussa. Siispä Eräyö oli kyllä omalla tavallaan oikeassa. Hän hymyili, vielä kuin korostaakseen kommenttinsa hyväntahtoisuutta. Naaras ei ehtinyt mitään sanottavaa heittää kollille, vaan lähti seuraamaan toista hänen suunnatessaan leirin uloskäynnin suuntaan.
"Jänis voisi kyllä olla herkullinen", Huurrehenkäys aloitti pohdiskelevasti, "mutta en tiedä sitten, ovatko ne aivan sen saalistamiseen liittyvän vaivan arvoisia". Raitaturkin vihreisiin silmiin hiipi mietiskelevä sävy. Ainakin jänikset näyttivät hyviltä, ja niissä varmasti riittikin lihaa. Mutta eikö tuuliklaanilaisten tapa metsästää niitä ollutkin vähän kumma? Tai siis, sehän vaati enemmän suunnittelua kuin esimerkiksi myyrien taikka mustarastasten nappaaminen. Ja nopeuttakin tietysti, kun jänikset saattoivat ottaa valtavia askelia. Soturi ei edes kiinnittänyt huomiota katkeraan, jopa kateutta tihkuvaan sävyyn kollin äänessä. Hän upposi liiaksi mietteisiinsä liittyen Eräyön kysymykseen. Huurrehenkäys kuitenkin havahtui pian, kun he olivat tassutelleet jo ulos piikkipensastunnelista.
"Josko suuntaisimme lähemmäksi Kaksijalkalaa?" naaras ehdotti kuin ohimennen, kuitenkin jäämättä odottamaan kollin sanoja. Eiköhän suunta käynyt kuitenkin klaanitoverille, naaras uumoili itsekseen.
"Olet kyllä oikeassa", vastasi raidallinen soturi. Hän vilkaisi toista, kun Eräyö oli ehtinyt supattaa sanansa klaanin reviirin laajentamisesta. "Kenties..", hän vastasi toiveikkaasti. "Vaikea kyllä sanoa, mitä Hopeatähti tai Nokiläiskä olisi asiasta mieltä".

Nimi: Eräyö, Varjoklaani

20.11.2017 18:22
Tosiasia oli, ettei Eräyö ymmärtänyt hölkäsenpöläystä pennuista tai noiden tarpeista. Tämä oli sanonut sanottavansa ihan tosissaan, mutta naaras näytti ottavan sen eräänlaisena huonona vitsinä. Puolipitkäkarvainen kolli naurahti kuivakasti ymmärrettyään olleensa typerä. ”Minusta pentusi näyttävät yhä rääpäleiltä.” Eräyö totesi matalalla, maukaisua enemmänkin murahdusta muistuttavalla äännähdyksellä kuitenkaan pahaa tarkoittamatta. Hyväntahtoisuutensa merkiksi viiksekäs kissaherra hymyili, vaikkakin juron vaitonaisesti. Tämä ei kokenut enää tarpeelliseksi sanoa saalistusasiaan mitään, vaan päätään nyökäten parhaimmiksi todettuja saalistusmaita kohden, soturi lähti askeltamaan niitä kohden naaras todennäköisesti rinnallaan.
”Mietitkö koskaan meidän surkeita saaliseläimiämme mutustellessasi, kuinka hyvältä esimerkiksi jänis maistuisi?” Mustanvalkea karvakasa kysyi kohdistaessaan katseensa eteenpäin, vain sivusilmällä Huurrehenkäystä vilkaisten. Tämän äänestä kajasti vahvasti katkeruus ja kateus, mutta ennen kaikkea nälkä. Kamala, raastava nälkä, jota oli ehkä hankala hahmottaa tämän hiukan jopa pönäkästä ulkomuodosta poiketen. Kolli johdatti naarasta kanssaan eteenpäin, mutta antoi tuon kuitenkin kääntää suuntaa, sillä Eräyö ei perustanut edes tietämyksellään saaliseläinten sijainteja. Koko saalistusprosessi oli Eräyöstä turhauttavaa, joten tämä huijasi aina jonkun mukaansa auttamaan.
”Joukkomme kasvaa, sinunkin rääpäleesi osaavat pian taistella. Voisimme lähitulevaisuudessa laajentaa klaanimme reviiriä..” Eräyö supatti kurottauduttuaan lähemmäs Huurrehenkäystä, kävelytahdin hidastuttua.”

Nimi: Huurrehenkäys, Varjoklaani

20.11.2017 17:46
Kolli nosti katsettaan kuin myös häntäänsä. Vitsikkäästi, tai ainakin sellaiseksi Huurrehenkäys sen tulkitsi, kolli maukui saalistusseurasta. Ehkä raitaturkkinen ei ollut löytänyt parasta kissaa saalistusreissulle, olihan se tiedetty juttu klaanin sisällä, että Eräyön taidot painottuivat vahvasti taistelemisen puolelle. Sen saralla kolli oli erinomainen muun muassa lihasvoimansa vuoksi - Varjoklaanin soturilta ei sitä todellakaan nimittäin uupunut. Kollin ilme oli jonkin aikaa puhtaasti vain etäisen viileä, mutta sitten hän virnisti. Kyseessä oli tainnut ollakin vitsi, ainakin päätellen Eräyön virneestä.
"Eiväthän he minua kaipaa, ovathan Lupaustassu sekä Lumitassu jo kymmenkuisia", vastasi Huurrehenkäys kollin seuraaviin sanoihin hieman vihreitä silmiään hämmentyneenä räpäyttäen. Oliko tämäkin ollut vain murjaisu, vitsintynkä? Naaras hymyili varovaisesti, hieman epävarmana.
"Muuten lähtisin kanssasi vaikka rajapartioon, mutta nyt ei taideta tarvita juuri toista, Nokiläiskä kun juuri lähetti Puolukkahännän, Kaarnakynnen sekä Raetassun Myrskyklaanin vastaiselle rajalle", naaras vielä lisäsi lapojaan kohauttaen. Hän kallisti hieman päätään odottavana. Myöntyisikö valkean ja mustan kirjava soturi kuitenkin riistaa pyytämään?

Nimi: Eräyö, Varjoklaani

20.11.2017 17:12
Kuului kuoleman korahdusta muistuttava ääni ja sen jälkeen pulputusta, kuin joku olisi hukkumaisillaan. Ikävältä se tuntuikin, nimittäin Eräyön vatsanpohjalla. Vatsa piti ääniään ja kolli kyyristi selkäänsä tukahduttaakseen epämiellyttävän nälän tunteen. Puolipitkäkarvainen oli juuri palannut leiriaukiolle päivittäiseltä partiointireissultaan. Aikaa ei ollut jäänyt edes säälittäville metsästysyrityksille, kun lähettyvillä olleet soturit olivat saaneet kutsun apujoukoiksi torjumaan mahdollisen vihollisklaanin reviirille tunkeutumisyrityksen. Kirmattuaan hengästymiseen saakka paikanpäälle, oli Eräyö saannut kuulla hälytyksen olleen väärä. Joku erakko tai kotikisu oli kai vain erehtynyt käymään liian lähellä rajoja, mutta tajunnut sitten poistua paikan päältä. Päivä oli kyseisen jupakan jälkeen jatkunut rutiininomaisesti ison kollinrähjän kierrellessä verkkaisesti, mutta määrätietoisesti tarkkailemaansa aluetta.
Kauaa ei Eräyön tarvinnut leiriaukiolla ihmetellä yksinään, kun jo entinen kuningatar, itse Huurrehenkäys lähestyi tätä. Kolli nosti päätään ylemmäs ja lyhyeksi jääneen häntänsä suoraksi kohti taivasta kuin ukkosenjohdattimen.
”Onko naamani vääntynyt jo niin rumaksi nälästä, ettei minun edes tarvitse pyytää saalistusseuraasi?” Karvanaama kysyi viiksensä väpättäen. Kaikki varmasti tiesivät Eräyön olevan saalistuksen saralla surkea kuin tuuliklaanin jäsen vedessä. Pidettyään dramaattisen tovin verran ilmeensä kylmänä ja etäisenä Eräyö virnisti pitkät kulmahampaansa vilkahtaen.
”Kiitos vain, Huurrehenkäys, mutta eivätkö pienet pentusi kaipaa emoaan liian pian voidaksesi lähteä? Siihen nimittäin menee tovi.” Kolli murjaisi vähätellen itseään. Tämä katseli veikeän vihreän sävyttämillä silmillään naarasta, jota kunnioitti että entisenä kuningattarena kuin myös vertaisenaan soturina.

Nimi: Huurrehenkäys, Varjoklaani

20.11.2017 16:50
Raidallinen naaras oli huomannut pentunsa, Lupaustassun, kulkevan hänen ohitseen. Naaras oli tainnut käydä vaihtamassa jonkin pesän makuusammalia, ainakin kantamusten mukaan. Ne kun olivat sammalia, ja Lupaustassun suuntana näytti olevan tarpeidentekotunneli. Hetken päästä raitaturkki näytti olevan hieman epävarma. Huurrehenkäys huikkasi pennulleen, että mitä toinen oli vailla, mutta pennulta ei kuulunut vastausta. Soturi vain kohautti olkiaan. Ehkä Lupaustassu olikin keksinyt ratkaisun? Sen enempää ei Huurrehenkäys jäänyt pentuaan vahtimaan, vaan katsoi ympärilleen. Tähtipuro oli lähtenyt takaisin pesälleen hoitamaan potilaitaan. Mitä soturi nyt tekisi? Pian hän tavoitti vihreine katseineen Eräyön valkean ja mustan kirjavan turkin. Naaras otti suunnakseen kollin olinpaikan leiriaukiolla (?) astellen aina vain lähemmäksi.
"Hei! Oletko saalistusseuraa vailla?" tiedusteli raidallinen naaras viimein päästyään puhe-etäisyydelle. Ystävällinen hymy valaisi soturin kasvoja.

Nimi: Mustaviilto, Myrskyklaani

20.11.2017 13:38
Mustaviillon pistävä tuijotus pomppasi Tuulihännästä salamannopeasti Murhasielun meripihkaisiin silmiin, kun vanhempi soturi päätti vastata naaraan esittämään kysymykseen varapäällikön puolesta. Häntä kieltämättä kyrsi tämä seikka, olipa ärtymys kuinka aiheetonta hyvänsä – Murhasielullehan kysymystä nimenomaan ei oltu esitetty. Ärtymystä lisäsi entisestään kehotus pitää korvat auki, olihan Mustaviiltokin jo kohtalaisen ansioitunut soturi, eikä suinkaan yli-innokas oppilas kuten aikoinaan. Arpiturkki tyytyi vastaamaan lähes olemattomalla nyökkäyksellä ja keskittyi sitten kuuntelemaan Tuulihännän sanoja. Jälleen vastauksena oli lähestulkoon olematon nyökkäys, tuskin kukaan muuta vastausta kaipasi. Soturittaren mustat ja valkeat tassut tahriutuivat jälleen mutaan, mutta sille ei ollut nyt hyvä hetki suoda huomiota. Kyllä ne ehtisi uudestaan puhdistaa, kunhan päästäisiin takaisin leiriin. Varapäällikön esimerkkiä seuraten Mustaviilto kiihdytti vauhtiaan Aurinkokivien lähestyessä, ja kun Jokiklaanin partio tuli näkyviin joen toisella puolen, hidasti hän taasen kävelyyn. Tuijottava katse pyyhki arvioiden vihollisklaanin jäseniä ja häntä teki laajaa kahdeksikkoa ilmassa.

Nimi: Revontulitaivas, Myrskyklaani

20.11.2017 08:28
Hetkeä aiemmin oli Revontulitaivas havahtunut Myrskyklaanin päällikön ilmoille kajauttamaan klaanikokouskutsuun ja saapunut hiukan lähemmäs kuulemaan. Nuorukainen oli suorastaan yllättynyt, että kaksi pentua saivat jo oppilasnimensä. Koko susihässäkän keskellä ajan kulkua ei ollut tajunnutkaan. Nuo sisarukset olivat kyllä viettäneet pentutarhassa niin monia kuita, että asia ei olisi tavallisessa tapauksessa yllättänyt yhtään. Raitaturkki hymyili kuunnellessaan päällikön sanoja. Noista kahdesta pennusta kasvaisi aikanaan vielä hienoja sotureita. Uudet oppilaat olivat aina hieno juttu. Nyt tosin oppilaiden pesällä taisi olla varsin ruuhkaisaa, mutta kaikilla olisi ainakin muuta ajateltavaa kuin vain susista huolehtiminen. Kun oppilaita oli paljon, sotureiden aikaakin veisi paljon oppilaiden koulutus, mikä oli hyvä asia, sillä se pitäisi soturinkin taidot kunnossa. Revontulitaivas seurasi nimitysmenoja mielenkiinnolla. Hän muisti vielä kuinka hienoa oli päästä oppilaaksi ja saada itse päällikkö mestarikseen, joten hän osasi kuvitella miltä juuri nimitetystä Liekkitassusta tuntui. Hetki Hallapennun nimitysseremonian alettua nuori kolli kuuli oman nimensä lausuttavan. Tätä hän ei kyllä ollut osannut odottaa ja käveli nuoremman kissan luo varsin hämillään. Olihan tämä nyt aika iso juttu, joten hänen oli hiukan hankala tajuta miten hän oli saanut oman oppilaan kun oli itsekkin vasta näin nuori. Revontulitaivas asteli lähemmäs ja kumartui koskettamaan neniä oppilaansa kanssa, vaikkei edelleenkään ihan hahmottanut miksi hän oli saanut paikan tuoreen oppilaan mestarina.

Nimi: Kuutassu, Myrskyklaani

19.11.2017 22:12
Kuutassun saatua sammalien vaihdon päätökseen ja tuotua uusillekin tulokkaille omat tuoreet makuusammaleet Kuutassu kipitti kuulemaan klaanikokousta. Hallapentu nimitettiin juuri Hallatassuksi ja Kuutassu kärkkyi tilaisuutta huutaa nuoren naaraan uutta nimeä ilmoille muun klaanin säestyksellä. Hän muisti miten upeaa oli kuulla, kun klaanillinen kissoja huusi vuoroin perään uutta nimeä. Äänet olivat resonoineet rinnassa asti. Se oli yksi parhaita hetkiä Kuutassun elämässä. Hallatassun mestariksi nimitettiin Revontulitaivas. Juovatähti loikkasi suurkivelle takaisin merkiksi siitä, että hän jatkaisi vielä kokousta, kun mestari ja oppilas olisi koskettaneet kuonoja. Kuutassu haravoi yleisöä katseellaan ja huomasi Kaipuusateen (?). Oppilas nousi ja puikkelehti vanhempien sotureiden lomasta, ohittaen setänsä ja emonsa, joille naukaisi nopeat tervehdykset, ja siirtyi mestarinsa viereen.
''Hei'', Kuutassu supatti naaraalle. ''Vietkö minut tänään vielä koulutukseen?''
Toiveikasta ääntä seurasi innokas vilkaisu Kaipuusateen kasvoihin. Kuutassu tuskin malttoi istua, vaikka olikin yleensä rauhallinen kissa. Hänen käpäliään syyhytti pahemman kerran jo päästä metsän syliin kaikkien jännittävien äänien, tuoksujen ja riistaeläinten pariin.

Nimi: Tähtipuro, Varjoklaani

19.11.2017 22:00
Naaras kehräsi Joutsenlennon kehuista.
''On aina ilo hoitaa reippaita potilaita'', Tähtipuro tokaisi. ''Ja kyllä Nokiläiskä tosiaan on ollut täällä, mutta hän ei ole aivan yhtä pahasti loukkaantunut. Hänen haavoja taidan vilkaista vasta huomenna ja hänet varmaan löydän aamulla käpäliini itsekin. Mutta kiitos paljon, jos Routaturkki olisi mainiota saada tänne.''
Tähtipuro hymyili sievästi, niin että hänen siniset silmät tuikki. Samassa hänelle tuli mieleen päivittää Joutsenlennolle leirin tapahtumista. Naaras voisi olla kiinnostunut katsomaan Suokukan ihastuttavia pentuja tai kenties hän halusi kuulla uudesta mahdollisesta parista!
''Muuten Suokukka on synnyttänyt neljä pentua. Kaksi kutakin sukupuolta ja muuten aivan syötävän suloisia'', Tähtipuro kertoi, viikset iloisina väpättäen. ''Ja Yöperhonen sekä Hopearikko on viihtynyt erityisen hyvin toistensa seurassa. Kuulemma partiossa he olivat olleet aivan kiinni toisissaan ja tänäänkin he näkyivät aamupalalla. He kuhertelevat kuin kumppanukset ja nukkuivat sammalla sammalpedilläkin. Näyttää vähän siltä, että meille on tulossa tänne toinenkin poikue tuota pikaa. Ehkä hieman yllättävä pari, mutta en minä kyllä koskaan kovasti ole rakkauden päälle ymmärtänytkään.''
Tähtipuro naurahti leppoisasti ja hänen silmissään kimmelsi lempeä kipinä hänen mainitessa uuden poikueen. Tällaisina synkkinä aikoina pennut toivat iloa pelontuoksuiseen leiriin. Tietysti nämä olivat huonot ajat saada pentuja. Kissoja kuoli kun kärpäsiä susien hampaissa.

Nimi: Ruskatähti, Myrskyklaani

19.11.2017 21:29
Ruskatähti järsi vähän jäniksen rippeitä, vaikka tunsi vatsansa olevan jo mukavan täynnä. He olivat tehneet yhdessä selvää jäniksenpojasta (?). Sadesilmä tokaisi, että hänellä ei ollut mitään suunnitelmia ja jatkoi kysymällä, oliko Ruskatähdellä omia suunnitelmia loppupäivälle. Iäkäs naaras arvasi, että Ruskatähdellä taisi olla jo jotain mielessään. Ruskatähti nyökkäsi ja köyristi selkänsä venytykseen.
''Käyn juttelemassa Juovatähdelle kunhan hän on saanut tuon ulkona pitämänsä kokouksen loppuun ja varmaan näytän Vaahterapennullekin muutaman taisteluliikkeen'', Ruskatähti naukaisi ja hymy hipaisi hänen kasvojaan hänen puhuessa pennusta. Kolli nousi ylös paikaltaan ja hipaisi hellästi Sadesilmän kylkeä toivoen, että klaaninvanhin seuraisi ja tassutteli rauhallisesti kohti pesän oksasokkeloa, joka johti leiriaukiolle. Uloskäyntiä reunusti vehreät saniaiset, jotka tunkivat maasta myös ympäri pesää.
''Tuletko sinäkin kuuntelemaan klaanikokousta?'' Ruskatähti kysyi ja katsoi taakseen Sadesilmän jäänsinisiin silmiin.

Nimi: Untuvasade, Tuuliklaani

19.11.2017 21:18
Untuvasade höristi päälaella leveälle asettuvia korviaan. Hän oli kyyristynyt nummen harjanteen toiselle puolelle, niin että hänen valkoinen turkki ei hypännyt silmään ennen kuin astui nummen korkeimmalle kivikkoiselle laelle. Korkeat tupsukkaina mättäinä kasvavat keltaiset heinät kutittelivat hänen poskiaan ja kylkiään hänen painautuessa lähemmäksi maata. Kylmät vesipisarat imeytyivät Untuvasateen valkeaan vastakarvaan, mutta naaras kieltäytyi liikkumasta, vaikka yleensä vältti kosteutta kuin viheryskää.
Käpälien rummutus alkoi lähestyä. Jäniksen vinhat askeleet ja Opaalikatseen tassujen tasainen rummutus. Untuvasade kuuli oman sykkeensä korvissaan. Hänen hengitys muuttui pinnalliseksi ja hänen vatsanpohjassaan tuntui jännityksen vihlaisu. Sillä sekunnilla kun jäniksen korvan kärjet tulivat näkyviin naaras ampaisi vauhtiin. Jänis huomasi hitusen liian ajoissa Untuvasateen hyökkäyksen, mutta sen nopeasti väistäessä sivuun, sen jalka osui kiven sivuun ja horjutti sen tasapainoa. Untuvasade loikkasi kohti jänistä ja onnistui tarttumaan leveillä tassuillaan sen takajalkaan. Tähän nöpönenä vastasi raivokkaalla potkumyrskyllä ja Untuvasade tunsi leveän käpälän iskeytyvän vasten leveitä kasvojaan. Naaras vinkaisin säikähtäneenä ja päästi irti. Hänen selkänsä osui vasten takana olevaa kivenmurikkaa. Untuvasade vetäytyi nopeasti pieneksi palloksi kuin siili, puristaen silmänsä tiukasti kiinni. Opaalikatse oli saattanut saada jäniksen kiinni, Untuvasateen kuitenkin hidastaen sitä sen verran, että naaras olisi voinut kuronut välimatkan umpeen. Untuvasade tosin ei tiennyt oliko naaras jäänyt jahtaamaan Haperohampaan suuntaansa ohjaamaa jänöä. Mikä tahansa tilanne oli, Untuvasade päätti odottaa sisartaan turvallisessa pallossaan, vaikka häntä ei oikeastaan uhannut enää mikään.

Nimi: Tundratassu, Myrskyklaani

19.11.2017 20:34
Pihlajasydän kehräsi hellästi. Tundratassu oli hyvin innoissaan pääsystä metsään tutkimaan reviiriä, että hän ei voinut lopettaa hymyilemistä. Oppilaalta oli mennä ohi Pihlajasydämen asia. Raidallinen naaras kääntyi katsomaan mestariaan kuunnellen tarkkaan joka ikisen sanan. Hän nyökkäsi soturille tämän sanojensa päätteeksi. Oli oppilaan arvaus mennyt vähän edes oikein. Metsä oli kärsinyt myrskyssä. Puita oli kaatuillut sekä risuja katkennut. Maa oli mutainen ja täynnä lammikoita. Naaraan tassut olivat ihan kuraiset, mutta hän ajatteli, että puhdistaisi ne sitten leirissä. Ilma oli kaunis ja otollinen harjoituksille. Muutamat auringonsäteet lämmittivät oppilaan turkkia sekä kevyt tuulenvire toi esiin metsän houkuttelevat tuoksut. Myös pientä rapistelua kuului pensaikosta. Olisikohan siellä riistaa? Ehkäpä pieni hiiri? Tundratassu ajatteli. Raitaturkki oli kysymässä saisiko koettaa napata sen, mutta Pihlajasydän kysyi mitä mieltä oppilas on vihollisen kunnioittamisesta.
"No minusta se on oikein. Ei ole hyvä tappaa heti siltä seisomalta", Tundratassu vastasi varmalla äänenpainolla.

Nimi: Lumia, Kotikisu

19.11.2017 19:56
Lumia seurasi Akienia ja Patrikia kaksijalkojen pesään. Luukku oli helppokäyttöinen ja Lumia toivoi, että hänenkin kaksijalkansa asentaisivat sellaisen. Patrikin pesä oli hienon näköinen. Kaksijalkojen ääniä ei kuulunut, joten naaras ei ollut varma oliko niitä täällä. Valkean kotikissankin kaksijalat olivat välillä poissa. Akien näytti hyvin epätoivoiselta, mutta vastasi kuitenkin salamannopeasti valkean naaraan kysymyksiin.
"Voi sinua raukkaa", Lumia naukaisi säälivästi, mutta ei hän oikeasti mitään sääliä tuntenut. Kotikissa ei luottanut Akieniin. Ei kenelläkään voi noin huonosti mennä, eikä kukaan voi olla noin kiltti kokemansa jälkeen. Akien oli vastannut sulavasti Lumian kysymyksiin, mutta naaras ei aikoisi lopettaa. Hän halusi tietää lisää Akienista, tästä yksieläjästä.
"Onko sinulla ystäviä taikka perhettä?" Lumia kysyi ja väläytti tekohymyn. "Ymmärrät kai, että haluamme auttaa sinua kaikin mahdollisin tavoin" kotikissa sanoi tämän hitaasti, jotta jopa Akien ymmärtäisi sen.

Nimi: Kaarnakynsi, Varjoklaani

19.11.2017 19:44
Ruskearaidallisen kollin oppilas maukui, että tulisi ja hän pomppasi heti ylös sammalpediltään. Raetassu heti kyseli mitä he tekisivät tänään. Kaarnakynsi lähti tassuttelemaan pois pesän suuaukolta ja oletti, että Raetassu seuraisi.
"Menemme partioimaan. Minä, sinä sekä Puolukkahäntä, joka odottaa tuolla", soturi selitti ja osoitti nuorta soturia.
"Menemme partioimaan Ukkospolun lähettyville", Kaarnakynsi lisäsi. Hän ei aikonut edes muistuttaa Raetassua siitä, kun hän oli sanonut, että he tapaisivat aurinkohuipun aikaan. Ei sitä kaikkea voinut muistaa. Vastahan Raetassu oltiin nimitetty oppilaaksi ja kolli ei aikonut rangaista oppilasta siitä. Mutta tästä lähtien, hän halusi että Raetassu olisi täsmällisempi.
"Joko mennään?" Kaarnakynsi kysyi Puolukkahännältä.

Ulkoasu © Villapusakka

©2017 Kuoleman varjot ᴿᴾᴳ - suntuubi.com