Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Peli



 

Vuodenaika: Viherlehden alku
Aika: Auringonlasku [klo 20:00-22:00]
Sää: Ukkonen on ylittänyt Korkokivet, myrsky lähestyy. Tuulen saattaa huomata voimistuvan entisestään, ja rankkasade on saavuttanut jokaisen klaanien reviirit.

Ohjeita kirjoittamiseen löydät täältä. Älä kirjoita nimikenttään omaa nettinimeäsi, vaan kissasi nimi ja sen jälkeen mihin se kuuluu. Esimerkiksi 'Mustakynsi, Jokiklaani'.

Kuunkierto

Päivä 13

Juorut

  • "Olin Yöperhosen ja Hopearikon kanssa partiossa, ja näytti siltä, että he olivat keskenään kovin läheisissä tunnelmissa. Epäilen, että heidän välillään on jotakin klaanitoveruutta syvempää - ehkä he ovat salassa toistensa kumppaneita!"
    - Huurrehenkäys, Varjoklaani
    Varjoklaanissa
  • Pääset lukemaan lisää juoruista painamalla ylempänä olevaa "◹"-merkkiä!
     
     
  • "Olin Yöperhosen ja Hopearikon kanssa partiossa, ja näytti siltä, että he olivat keskenään kovin läheisissä tunnelmissa. Epäilen, että heidän välillään on jotakin klaanitoveruutta syvempää - ehkä he ovat salassa toistensa kumppaneita!"
    - Huurrehenkäys, Varjoklaani
    Varjoklaanissa
  • Pääset lukemaan lisää juoruista painamalla ylempänä olevaa "◹"-merkkiä!
     
     
  • "Olin Yöperhosen ja Hopearikon kanssa partiossa, ja näytti siltä, että he olivat keskenään kovin läheisissä tunnelmissa. Epäilen, että heidän välillään on jotakin klaanitoveruutta syvempää - ehkä he ovat salassa toistensa kumppaneita!"
    - Huurrehenkäys, Varjoklaani
    Varjoklaanissa

 



Takaisin ylös

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Routaturkki, Varjoklaani

23.07.2017 19:35
Tuuli tuntui voimistuvan entisestään ja rankkasadekin vain yltyi. Kylmyys alkoi tunkea luihin ja ytimiin. Routaturkki seisoi kuitenkin yhä aloillaan seuraillen oppilaan eleitä ja ilmeitä tarkkavaisesti. Ilmeisesti sanat eivät olleet juuri yhtään helpottaneet nuoren naaraan olotilaa, sillä väistämättä tämä joutuisi olemaan tavallista enemmän erossa sisarestaan tulevaisuudessa. Herukkatassu kuitenkin sanoi kaiken olevan kunnossa jolloin soturin kulmat kohosivat epäuskoisesti.
"Todellako?" Kolli kallisti päätään aavistuksen ja vaikka kasvoilla häilyi yhä neutraali ilme, oli selvää että hän todellakin oli kiinnostunut klaanitoverinsa tunnetilasta. Kaikki ei todellakaan voinut olla hyvin aiemmasta kyyneleestä päätellen. Olihan Heukkatassu varsin nuori varjoklaanilainen joten oli vähintään vaaleaturkkisen velvollisuus katsoa, että tällä oli kaikki kunnossa. Routaturkki ei ollut ikinä ollut hyvä tunteiden kanssa ja varsinkaan näyttämään niitä. Soturin kasvoilla oli aina ollut kylmä ja kivinen naamio, mutta hän osasi sentään edes jotenkin tunnistaa muiden tunnetiloja ulkoisesti. Lopulta toinen paljastikin lopulta ajatuksensa ja hetken aikaa vaaleaturkkinen oli aivan hiljaa katsoen nuorempaa kissaa silmiin.
"Monilta on tuntunut tuolta oppilasaikojen alussa. Olettehan sentään olleet pentuina aina samassa paikassa", hän naukaisi pitäen välissä pienen tauon. "Kuitenkin hän on yhä sisaresi tilanteesta riippumatta. Se side tuskin katkeaa, vaikka olisittekin useammin eri paikoissa. Kuten Tähtiklaanin kissat, myös läheisemme kulkevat aina mukanamme", kolli jatkoi. Hän joutui korottamaan ääntään jotta se kuuluisi sateen pauhun lävitse oppilaan korviin. Routaturkki käänsi päätään vilkaisten parantajanpesälle. Kuiden ajan vaaleaturkkinen oli luullut menettäneensä perheensä, mutta sitten hänen sisarensa oli ilmestynyt susitaistelun merkeissä. Muu klaani ei Nokiläiskän lisäksi varmaan ollut tunnistanut Akritiaa, mutta olisi vain ajan kysymys milloin niin kävisi. Sisarusrakkaus... Se oli voimakasta, mutta Routaturkki oli joutunut kamppailemaan ennen kuin kykeni täysin antamaan edes osan tapahtumista anteeksi tummalle erakolle. Nyt Akritia oli leirissä ja tulevaisuus oli sen suhteen epävarma.
"Ja usko pois, yritän kyllä pitää huolta sisarestasi parhaani mukaan", varjoklaanilainen väläytti pienoisen hymyn nuoremmalleen sanojensa päätteeksi. Hän kyllä yrittäisi pitää huolta Raparperistassusta ja kouluttaa tästä taitavan soturin kuten varmasti myös Herukkatassu toivoisi oman mestarinsa tekevän. Sanat oli tarkoitettu lohdutukseksi oppilaalle.
"Oletko muuten jutellut vielä mestarisi kanssa paljoa?" Routaturkki kysyi. Oliko Hopearikko viettänyt yhtään aikaa oppilaansa seurassa? Kolli ei osannut sanoa millainen mestari tumma klaanitoveri tulisi naaraalle olemaan, sillä eihän Hopearikolla ollut tainnut olla oppilasta ennen Herukkatassua. Tai ainakin niin Routaturkki muisteli.

Nimi: Korentokuiske, Tuuliklaani

23.07.2017 17:58
Korentokuiske huomasi, kuinka Usvaniityn kasvot jähmettyivät. Uutinen tuskin oli ollut kovin mukava hänen mielestään, sillä tosiaan sää oli aika hirvittävä ja Tiikerililja oli leirin ulkopuolella. Soturi nyökkäsi kankeasti ilmoitukseen, sen ollen naaraan ainoa reaktio. Ennen kuin kirjava naaras ehti kysyä mitään klaanitoveriltaan pinkaisi tuo juoksuun kohti leirin uloskäyntiä.
"Usvaniitty, älä mene!" ehti Korentokuiske parkaista ennen kuin toinen kissa oli jo poissa. Yhtäkään turkin hahtuvaa ei näkynyt. Tuntui kuin sade olisi nielaissut klaanitoverin tyystin. Korentokuiske mietti, mitä tehdä. Hänen olisi varmaankin aivan turha lähteä seuraamaan Usvaniittyä, sillä toisen löytäminen tuulen valtavassa pauhussa kuin taivaalla myllertävässä ukkosessa voisi olla aika lailla mahdotonta. Soturi voisi itsekin hävittää itsensä jonnekin tuonne nummille, löytämättä enää muiden hajujälkiä joutuen rotkoon. Naaras värähti jo ajatuksesta. Hän ei tiennyt, pitäisikö Smaragditähdelle ilmoittaa asiasta. Ulkonaliikkumiskielto ei edes käynyt kilpikonnakuvioidun kissan mielessä.

Nimi: Kaarnakynsi, Varjoklaani

22.07.2017 17:09
Raetassu tuijotti hyvin uhmaavasti mestariaan jäänsinisillä silmillään ja sanoi hyvin nokkavalla äänensävyllä miten muka voisi haistaa jotain tällaisessa sateessa. Kaarnakynsi kurtisti kulmiaan. Hän katsoi oppilastaan varoittavasti meripihkan sävyisillä silmillään. Soturi ei jaksaisi tämän uhmakkuutta. Hän oli jo valmiiksi ärtynyt. Sade piiskasi niitä harvoja puita joita oli Varjoklaanin reviirillä. Kaarnakynsi haistoi ilmaa. Kyllä kolli erotti Tuuliklaanin ominaistuoksun sateen ja Ukkospolun alta. Viimein soturi avasi suunsa ja tokaisi oppilaalleen viileästi:
"Keskity, niin kyllä haistat sen." Soturi katsoi oppilastaan ja lisäsi: "Noin, eiköhän jatketa." Ruskearaidallinen kolli heilautti häntäänsä lähdön merkiksi sekä, että asia on loppuun käsitelty. Tällaisesta asiasta ei väitellä. Soturi jatkoi matkaa askeleet välillä upoten kosteaan suomaahan. Edessä näkyi, kun hieman silmiä siristi Haaskala. Sen hirveä lemu tuli tänne asti. Soturi pysähtyi ja katsoi Raetassuun.
"Mitä haistat nyt?" Kaarnakynsi kysyi. Hän oli varma, että tällaisen lemun saattoi haistaa kuka vain. Vaikka sateessa.

Nimi: Haperohammas, Tuuliklaani

22.07.2017 16:58
Kolli nosti katseensa ja huomasi Mustatassun ilmaantuneen paikalle. Soturilla ei tosin ollut hajuakaan, mistä nuorempi kissa oli noin vain ilmestynyt - toinen oli tullut kovin äkisti ja tervehtinyt sitten klaanitoveriaan. Ehkä naaras oli ollut sateensuojassa, pohdiskeli Haperohammas itsekseen.
"Tietysti saat", vastasi nuorukainen hymyillen. Mustatassu tosin ehti jo istahtaa maahan, eli hän ei välttämättä olisi ollut lähdössä huolimatta vanhemman kissan vastauksesta. Haperohammas nousi parempaan asentoon, ravistaen kastunutta turkkiaan. Eipä mitään vaikutusta kuitenkaan ollut, sillä leiriin pääsi varsin rankkakin sade, turkki oli jo läpimärkä. Kolli ei kuitenkaan välittänyt erityisemmin, vaikka hänen turkkinsa ei niin hyvin pitänytkään vettä. Parempi ehkä ulkona kuin tunkea kaninkoloihin, joissa saattoi nyt olla tällaisella säällä aika tungos.
"Mitä sinulle kuuluu?" kysyi kolli rennosti, yrittämättä kuitenkaan tungetella kysymyksellään. Mustatassu vastaisi jos haluaisi tai jättäisi vastaamatta, hän päätti korvaansa heilauttaen.

Nimi: Tundratassu, Myrskyklaani

22.07.2017 16:15
Havutassu näytti olevan omissa ajatuksissaan. Harmaaturkkinen kolli kuitenkin havahtui ja tokaisi vastaukseksi, että se sopii. Tundratassu lähti seuraamaan vanhempaa oppilasta. Naaras vilkaisi taakseen katsoakseen mestariaan. Hän näki Pihlajasydämen menevän suojaan sateelta. Soturioppilas näki pesän suuaukon ja lähti sitä kohti. Maa oli märkä ja mutainen. Se tahrasi oppilaan valkeat tassut kokonaan. Raidallinen naaras pujahti pesään. Hän kuitenkin pysähtyi pesän suuaukolle ja ravisteli turkkiaan kuivaksi. Pulleat vesipisarat putoilivat maahan oppilaan turkista. Hän etsiskeli katseellaan Havutassua. Tundratassu asteli hänen lähelleen. Oppilas istahti alas omalle makuusammaleelleen ja alkoi puhdistamaan mutaisia käpäliään. Sen jälkeen hän alkoi kuivaamaan turkkiaan rivakoin kielen vedoin.
"Jatkuukohan sade kauan?" oppilas mietiskeli ääneen. Naaras pisti makuulle. Hän heilautti häntäänsä ja katsoi vanhempaa kollia vihreät silmät kirkkaina.

Nimi: Mustatassu, Tuuliklaani

22.07.2017 14:56
Mustaturkkinen nuuski varovaisesti tyhjän kaninkolon hajuja. Se haisi muutamilta klaanitovereilta, joiden hajuja Mustatassu ei tunnistanut, mutta ne olivat niin tuoreita, että hän päätteli kolon olevan jo varattu. Naaras peruutti hätäisesti ulos takaisin sateeseen ja ravisteli viiksiään, joihin kertyi nopeasti painavat pisarat. Leiriaukio oli hyvin autio, vain muutama kissa oli enää ulkona. Mustatassu ei viitsinyt tunkea kenenkään muun kanssa samaan kaninkoloon, sillä he eivät välttämättä haluaisi häntä sinne. Naaras puntaroi vaihtoehtojaan, ennen kuin näki yksin aukion keskellä istuvan likaisenruskean kollin. Hetken mielijohteesta hän vilkaisi ympärilleen ja tepsutti kollin luokse. Hän tunnisti kissan Haperohampaaksi.
"Hei", hän naukaisi nopeasti ja istahti alas maalle, jolle oli ehtinyt kertyä lätäköitä, "saanko liittyä seuraan?"
Jos vanhempi kolli suostuisi ehkäpä luomaan jonkinnäköisen keskustelun hänen kanssaan, silloin olisi ainakin yksi kissa, jonka hän tuntisi jotenkuten. Naaras jäi odottamaan kollin vastausta hiljaa ja käänsi katseensa tuon meripihkanvärisiin silmiin.

Nimi: Raetassu, Varjoklaani

22.07.2017 13:56
Raetassu tuijotti Ukkospolkua. Se oli niin omituisen näköinen! Ja miksi ihmeessä ne hirviöt rynnistivät eteenpäin hurjaa vauhtia, edes eteensä katsomatta. Ja mestarin mukaan ne eivät koskaan poikenneet polulta. Kummallista, hän ajatteli.
Soturioppilas seurasi vanhempaa kollia hyvin lähellä, ja kun Kaarnakynsi pysähtyi, oli naaras vähällä törmätä häneen. Raetassu onnistui kuitenkin pysähtymään nipin napin ajoissa ja huokaisi helpotuksesta. Mestari näytti hänelle tunnelin, jota pitkin pääsisi Nelipuulle ilman, että tarvitsisi mennä Ukkospolun ylitse. Hän pettyi hieman, kun ruskeaturkkinen varjoklaanilainen maukui, että he kävisivät katsomassa Nelipuuta joskus myöhemmin, eivätkä tänään. Soturioppilas oli jo avasi suunsa suunsa valittaakseen. Hän muisti kuitenkin sitten, että oli luvannut olla kunnolla, joten hän ei sanonut mitään, nyökkäsi vain. Hänellä ei ollut tapana rikkoa lupauksiaan - edes pieniä sellaisia.
Kaarnakynsi käveli taas jonkun matkaa ja selitti, että heidän vasemmalla puolellaan oli nyt Tuuliklaanin reviiri. Mestari kysyi, haistoiko Raetassu sitä. Oppilas yritti nuuhkia ilmaa, mutta siitä ei tullut mitään. Satoi niin rankasti, että vesi oli peittänyt alleen lähes kaikki tuoksut - vain Ukkospolun katku ja märän, mutaisen maan haju tuntuivat vaimeana. Ennen kuin hän ehti palauttaa mieleensä sen, mitä oli miettinyt ihan hetki sitten lupaukseensa liittyen, hänen suustaan pääsi aika nokkavalla äänellä:
"Miten minä voisin haistaa mitään tällaisella säällä? Vai etkö ole sattunut huomaamaan, että täällä sataa aika kovaa?" Sanojensa päätteeksi Raetassu naulitsi jäänsinisten silmiensä katseen Kaarnakynteen ja tuijotti tätä uhmakkaasti.

Nimi: Usvaniitty, Tuuliklaani

22.07.2017 00:18
Usvaniitty väräytti korviaan ja painoi päänsä alemmaksi. Sade hakkasi hänen korviaan, tarttui hänen viiksilleen pisaroina ja sai hänen pitkäkarvaisen häntänsä läpimäräksi ja painavaksi. Leirin hiekkainen maa alkoi hiljalleen muuttua epämukavan kosteaksi, eikä Usvaniitty pitänyt siitä lainkaan. Korentokuiskeesta ei kuulunut, ja tummanharmaa naaras alkoi toden teolla tuntea olonsa epämukavaksi. Tuuliklaanilaisena hänen luulisi tottuneen jo siihen, eihän heidän leirinsä reunamia suojanneet pitkät puut eivätkä sammalkattoiset pesät tarjonneet pään päälle suojaa, mutta tälläistä myrskyistä säätä ei hetkeen oltu nähty. Se sai Usvaniityn miettimään, olivatkohan Tähtiklaanin soturit vihaisia ja pystyisivätköhän he nostattamaan tuulen, laskemaan sateen tai hiomaan salaman, kaikki vain metsän kissojen kiusaksi.

Usvaniityn ajatukset katkaisi salaman välähdys ja näky Korentokuiskeen kilpikonnakuvioisesta turkista. Vanhempi naaras tassutteli hänen luoksensa. Korentokuiskeen askeleet olivat liidokkaat ja hämmästyttivät kovin harmaatäplikästä kissaa - näytti aivan kuin siltä, että kilpikonnakuvioinen ei edes huomannut ympärillään pauhaavaa rankkasadetta. Hänen luoksensa päästyään Korentokuiske aukaisi suutaan. Naaraan sanat olivat hukkua sateen äänien sekaan, mutta Usvaniitty höristi korviaan ja nojautui naarasta kohti. Korentokuiske kertoi Hunajasydämen lähettäneen Tiikerililjan partioon, mutta siihen se tietovirta loppuikin. Pettymys valtasi heti Usvaniityn mielen ja iski häntä kasvoihin. Tieto oli yhtä tyhjän kanssa. Tottakai Hunajasydän lähetti Tiikerililjan partioon, hänhän oli varapäällikkö! Ei se mitään auttanut, että hänen sisarensa tiedettiin olevan leirin ulkopuolella - se oli ilmiselvää. Mutta miksei Smaragditähti tehnyt mitään? Lähettänyt etsintäpartiota, kysynyt edes jotain tai osoittanut huoltaan, sitä Usvaniitty ei pystynyt ymmärtämään. Tuolla jossain oli joukko tuuliklaanilaisia, luultavasti vaarassa. Naaras ei pelkästään päätellyt sitä kaikkien niiden syiden summamutikkana, vaan tunsi sen. Tunsi sen jokaisessa luussaan ja jokaisessa solusssaan, että hänen sisarensa oli vaarassa.

Usvaniityn ajatusten myllerressä mielessä kasvot olivat kivettyneet jäisiksi. Aiemmin korviansa luimistanut naaras istui nyt katse tyhjänä ja samaan aikaan vilisten kaikkia eri tunteita, jota tuskin kukaan pystyisi lukemaan. Hänen ilmeensä oli eloton, aivan kuin piiskaava sade ja vimmoisa tuuli eivät hetkauttaneet naarasta mitenkään. Hän ei vastannut Korentokuiskeen raporttiin millään muulla tapaa kuin hitaalla, kankealla nyökkäisyllä.

Sitten ajatukset kiinnittyivät toisiinsa Usvaniityn mielessä napsahtaen. Pelko ja mielessä välähtelevät mielikuvat saivat hänet nousemaan jaloilleen, kiiruhtamaan Korentokuiskeen ohitse ja pinkaisemaan leiristä ulos. Hän ei katsonut taakseen tai välittänyt kasvoilleen iskevästä sateesta. Usvaniitty vain kiihdytti vauhtiaan, haisteli ilmaa ja yritti parhaansa mukaan löytää pienimmänkin vainun klaanitovereidensa tuoksuista. Sade oli pyyhkinyt mukanaan koko nummen tuoksut lähes kokonaan, mutta pelkkä ajatus Tiikerililjan löytämisestä sai hänet yrittämään kovemmin ja jatkamaan juoksemista.

Nimi: Tuiketurkki, Jokiklaani (NPC)

21.07.2017 23:32
Sade ei ollut lakannut, ei vaikka Tuiketurkki sitä kovin oli toivonut. Koko päivän taivaalla Korkokivien suunnassa lipuneet noenmustat pilvet roikkuivat nyt painavina koko metsän yllä ja kaatoivat lastoittain vettä kaikkien klaanien kissojen niskoihin. Tai niin harmaaturkkinen naaras ainakin päätteli, sillä raskaat sadepilvet ylettyivät koko Jokiklaanin reviirille, eikä sade ollut hellä leirin yllä. Tuiketurkki räpytti silmiään, ja vesipisarat lentelivät tippoina hänen ripsistään. Naaraan korvat olivat luimussa ja häntä matalaksi painettuna. Hän tiirasi samean sadeverhon lävitse leirin muihin kissoihin, joista osat olivat jo painuneet edes niihin vähäisiin suojiin mitä pesät tarjosivat, toiveinaan pitää turkkinsa yön varalle mahdollisimman kuivina. Kaikille se ei tulisi olemaan kuitenkaan mahdollista, Tuiketurkki mietti mielessään tassutellessaan rivakkaa tahtia kohti sotureiden pesää. Yövahdit oli nimitettävä.

Hän pujahti pesästä sisään ja ravisti turkkiaan. Harmaan varapäällikön katse haravoi klaanitovereiden kyyristyneiden hahmojen välistä. Leirin turvallisuus oli ollut vaakalaudalla jo pidempään ja olisi koko klaanin ja sen kissojen hyväksi pitää vähintään yhtä silmäparia jatkuvasti tarkkailemassa. Eihän sitä ikinä tiennyt, mitä yön varjoissa piileskeli; susi, kettu tai vaikkapa luopio. Pelkkä ajatuskin mistään sellaisesta uhkaamassa Jokiklaanin leiriä sai puistatuksen kulkemaan väreinä pitkin Tuiketurkin selkärankaa - tai sitten kolkon tunteen aiheuttikin vain kylmät sadepisarat, jotka olivat kerenneet jo tunkeutua harmaaturkin luihin ja ytimiin. Ravistellessaan turkkiaan ajatustensa tavoin Tuiketurkin katse tavoitti vaaleanharmaan turkin ja solakan kehon. Naalisulka oli pesän kulmassa, ehkäpä karistamassa kylmyyttään kuten muutkin pesässä kyhjöttävät soturit. Varapäällikkö saapui hänen vierelleen muutamalla askeleella, asento valppaana ja katse ystävällisenä.
"Hei, Naalisulka", tabbykuvioinen naaras tervehti klaanitoveriaan ja asettui tämän vierelle seisomaan, suomatta kuitenkaan itselleen mahdollisuutta istua. Asia olisi pikainen ja hänen olisi lähdettävä sen jälkeen taas liikkeelle, joten istuutuminen tuntui turhalta.
"Minulla olisi sinulle tehtävä."

Nimi: Vision, Erakko

21.07.2017 21:57
Harmaavalkoturkkinen naaras väräytti viiksiään melko huomaamattomasti. Hän puntaroi vaihtoehtojaan; jättääkö kaikki kertomatta ja hyvästellä tuo komeanpuoleinen Akieniksikin kutsuttu muukalainen, vai kertoa ensin oma taustansa ja sitten kuulla, millainen kollin menneisyys oli- löytyisikö sieltä jotakin piilotettavaa vai tavallinen menneisyys ehkäpä jopa kotikisun roolissa? Vision katseli ladon ovea ja sateista ulkoilmaa kohti toivoen, ettei näyttäisi kovin varautuneelta ja miettien omaa vastaustaan.

Hetken mietintätauon jälkeen Vision tuli siihen päätökseen, että olisi parempi saada seuraa edes yhdeksi yöksi kuin ei ollenkaan.
"Mikäs siinä", hän vastasi kollin esittämään kysymykseen ja vaihtoi asentoaan paremmaksi pehmeällä heinäkasalla. Vision pohti hetkisen mielessään, mitä kertoisi menneisyydestään ja mitä jättäisi kertomatta.
"Asuin pentuna sellaisessa pienessä heinäladossa, sellaisessa hylätyssä ja ränsistyneessä, jonne satoi aika ajoin vettä ja tuuli kylmästi. Mutta siihenhän minä olen jo tottunut", naaras naukaisi hiljaa vilkaisten ulos sateeseen ja muisteli pentuaikojaan. "Emoni oli hyvä kissa, joskin hiukan kylmäsydäminen- minusta tuntuu, etten ole perinyt tätä ominaisuutta häneltä", hän vitsaili ja jatkoi, "isääni minä en sen sijaan ikinä saanut tuntea. Joko emoni salasi sen minulta tai jotakin muuta ikävää sattui, sitä en saanut koskaan tietää."
Kun Vision oli ollut hetken aikaa hiljaa, hän jatkoi kertomustaan.
"Kun olin valmis lähtemään etsimään omia polkujani, emoni sairastui pahasti. Meni vain neljänneskuu, kunnes hän oli poissa. Ja sitten lähdin pois, sillä en kestänyt enää muista täkäläisiä kissoja. Väittivät näet, että minä olen vastuussa emon kuolemasta. Niinpä päätin etsiä isäni. Eikä muuten ole näkynyt", hän naukui ja henkäisi hiljaa, "ja nyt olen tässä." Visionin silmäkulmia kirvelsi muisto emosta, joka oli viileästä luonteestaan huolimatta pitänyt hänestä huolta ja kasvattanut hänestä hyvän kissan. Hän kääntyi hetkeksi pois, jottei Akien näkisi hänen suruaan ja heikkoa puoltaan.

Visionin koottua ajatuksensa ja tasattua hengiotyksensä hän kääntyi takaisin Akienin puoleen silmät kiiltäen ja palautti kasvoilleen hymyn. Ensiksi hän pohti, kuinka kolli reagoisi hänen tarinaansa. Olisiko hän hämmentynyt, ja kuinka hyvin hän osaisi piilottaa tunteensa ja reaktionsa?
"No, Akien, sinun vuorosi."

Nimi: Hopeatassu, Jokiklaani

20.07.2017 11:55
Leirin toiselta puolelta Hopeatassua kohti käveli tummanharmaa tabbykuvioinen naaras. Hänen nimensä oli Hämärätassu. Hopeatassu nosti päätänsä toista märkää naarasta kohti.
"Hei miksi istut täällä sateessa? Eikö kannattaisi mennä edes vähän suijaisempaan paikkaan?" Hämärätassu kysyi. Niin, miksi minä istun sateessa? Hopeatassu pohti hiljaa mielessään. Naaraan mielestä sade oli rauhoittavaa.
"Minusta täällä on rauhallista ja kaunista. Sade on rauhoittavaa. Ja minusta on kaunista kun vesipisarat tipahtelevat lehdille ja ruohonkorsille", Hopeatassu vastasi lumoutuneena. "Entä sinä?" naaras kysyi Hämärätassulta. "Miksi olet sateessa?"

Nimi: Oranssikorento, Tuuliklaani

20.07.2017 11:50
Oranssikorento naurahti hieman.
"Ei se mitään, minua ei haittaa", kolli lisäsi virnistäen. Soturin teki mieli tiedustella, mitä hänen ystävänsä olikaan pohdiskellut, kun oli ollut noin ajatuksissaan. Toisaalta se oli Sävelsielun oma asia. Ajatus kuitenkin jäi kutkuttamaan kellanpunaista kollia.
"Sää on kyllä ihan järkyttävä", vastasi Oranssikorento äänekkäästi astellessaan eteenpäin. Sade tosiaan haittasi jo näkemistäkin. Sävelsielu ehti lisätä sään voivotteluun, että kyllä hän partioisi, jos kollikin tekisi niin. Ei ollut pelkoa, että naaras pakenisi leiriin. Oranssikorennon olisi kuitenkin tehnyt mieli paeta takaisin ja käpertyä leirin sivustalla olevaan vanhaan kaninkoloon. Nyt ei tehnyt laisinkaan mieli olla partioimassa, mutta Hunajasydän varmasti odotti, että Oranssikorento tekisi osansa soturintehtävistään. Kolli tunsi olevansa puun ja kuoren välissä.
"Emme me kyllä näe yhtään mitään riistaakaan täällä, jos ei tahdo nähdä edes muutamaa askelta eteenpäinkään. Taitaa olla turha reissu", maukui hän vilkaisten meripihkaisina silmineen vierellään tassuttavaa raitaturkkia. Kolli arveli, että voisi korvata tämän päivän partiointifiaskon varmasti huomenissa, sillä eihän mitään riistaa saisi enää kiinni. Kaikki kanit ja myyrät sun muut olivat ihan varmasti sateelta suojassa. Niin pitäisi kissojenkin olla, päätteli Oranssikorento hieman äkämystyneenä taivasta kohti vilkaistessaan. Sade ei tuntunut laantuvan laisinkaan tuulesta puhumattakaan. Se pörrötti kollin turkkia villisti. Jyrinä kantautui Korkokiviltä. Soturi värähti pelosta, sillä säätilanne ei tosiaankaan luvannut mitään hyvää.

Nimi: Salamakatse, Jokiklaani

20.07.2017 11:39
Tuulihäntä vaikutti yllättyneeltä kuullessaan, että Jokiklaanin parantajana ei toiminutkaan Yötaivas vaan Kastehelmi. Soturi heilautti korvaansa kiusaantuneena, hän ei halunnut joutua selittämään kaikkea klaanin sisällä tapahtunutta toiselle kissalle. Etenkin kun Jokiklaani ei edes ollut ilmaantunut edelliseen kokoontumiseen.
Kun Myrskyklaanin varapäällikkö ehdotti, josko klaanien välinen tapaaminen järjestettäisiin seuraavana päivänä, käänsi Salamakatse meripihkaisten silmiensä katseen kohti Valovirtaa sekä Iltasiipeä, klaanitovereitaan. Kollia hermostutti tehdä päätös, mutta hän koki sen tehtäväkseen.
"Ennen aurinkohuippua kuulostaa hyvältä", vastasi Salamakatse reippaasti. Hän korotti ääntään, sillä saa tosiaan oli mennyt erittäin huonoksi. Oli vaikea saada ääntään kuuluviin, joten kolli toivoi äänensävynsä riittävän. Kirjava kolli oli myöskin sateen valelema, mutta nyt vasta hän saattoi tajuta sen. Aiemmin hermostuneisuus ja suoranainen pelkokin etenkin Kuisketuulen tilasta oli täyttänyt soturin pään.

Nimi: Joutsenlento, Varjoklaani

20.07.2017 11:31
Klaanin varapäällikkö osoitti hännällään erakkonaarasta. Joutsenlento meinasi nousta ylös alusiltaan, jotta näkisi tuon kissan paremmin. Toisaalta soturi tajusi, ettei voinut häiritä toista, etenkin kun hän vaikutti olevan nukkumassa (?). Naaras yritti tehdä huomioita toisesta kissasta, mutta valitettavasti hämärässä parantajanpesässä se ei ollut kovinkaan helppoa. Hän heilautti korvaansa, ehkä seuraavana päivänä tarjoutuisi parempi tilaisuus.
"Etenkin silloin hän teki reilusti!" myönteli Joutsenlento hienoisesti hymyillen. Nokiläiskä vaikutti olevan iloinen erakkonaaraan saamasta kohtelusta. Kolli lisäsi vielä selvästi hieman vitsillä, että erakkoa kohdeltiin varsin hyvin vaikkei oltukaan Myrskyklaanissa. Joutsenlento heläytti pienen naurun.
"Selvä se", harmaaturkkinen vastasi. "Kiitos kuitenkin vedestä ja leirin kuulumisten kuulumisesta! Olen ollut niin tokkurassa, että tuntuu hyvältä olla edes hieman enemmän kartalla klaanin asioista". Nokiläiskä toivotteli vielä hyvät yöt naaraalle ja tassutteli sitten ulos pesästä. Naaras päätti totella varapäällikköä - olisi hyvä aika käydä nukkumaan. Naaras siis paranteli asentoaan ja asetti nenänsä tuuhean häntänsä alle.

Nimi: Smaragditähti, Tuuliklaani

20.07.2017 11:20
Kokenut soturi kysyi, että miksi naaras olisi huono päällikkö - varapäällikkö oli toiminut kuten hänen kuuluikin. Smaragditähti ei vain voinut tietää jokaisen klaanitoverinsa olinpaikkaa. Hän vain nyökkäsi, piristyen kuitenkin Härmälehden sanoista. Kolli ei ehkä ollut tarkoittanut niitä erityisen lohduttaviksi, mutta sellaisilta ne tuntuivat. Kullanruskea kissa väänsi kasvoilleen jonkinlainen hymyä muistuttavan. Kolli tosiaankin oli erinomainen soturi ja tärkeä Tuuliklaanille.
"Kiitos Härmälehti", naaras kiitti vielä sanallisesti. Hän heilautti korviaan ja räpäytti vihreitä silmiään. Ajatukset pyörivät vielä naaraan päässä - hänestä tuntui aika ajoin huonolta päälliköltä, ettei hän onnistunut tehtävässään. Kukaan ei kuitenkaan ollut kärsinyt nälänhädästä eikä kuolonuhrejakaan ollut ehtinyt olla useampaa päällikön aikakaudella. Toki se vasta olikin alussa.. Pyrstötähden jälkeiseksi päälliköksi nouseminen oli pelottavaa, sillä naaraasta tuntui, että etenkin vanhemmat soturit vertailisivat häntä jatkuvasti jo menehtyneeseen edelliseen päällikköön. Niin ei välttämättä ollut, mutta tuskinpa hän olisi ollut ainoa, joka mietti joskus etevää naarasta, joka oli ehtinyt liittymään Tähtiklaaniin.
"Minä taidan tosiaan olla ehkä hieman herkkänahkainen", lisäsi Smaragditähti pohdiskelevasti, liikutellen etutassujaan. "On vain vähän hankalaa olla suhteellisen tuore päällikkö". Smaragditähti vilkaisi jälleen Härmälehden sinisten silmien suuntaan. Kyllähän naaras tiedosti, että kyseisistä asioista voisi olla ilkeää puhua Pyrstötähden kumppanille. Smaragditähti ei vain saattanut olla hiljaa ja pyöritellä pohdintojaan vain omassa päässään. Ehkä soturi loukkaantuisi, mutta häneen naaras saattoi luottaa. Tiesihän kolli millainen naaras oli ollut ennen päälliköksi pääsemistäänkin.

©2017 Kuoleman varjot ᴿᴾᴳ - suntuubi.com